Elikkä joo... tässäpä tämä nyt alkava uusi spesiaali on. Alun alkaen minun teki mieli tehdä analyysejä Disney-elokuvista, sillä olen animen lisäksi kova Disney-elokuvien kuluttaja. Tämä idea kuitenkin saa hautua vielä mieleni sopukoissa, eli ehkä joskus sitten. Monet jotka katsovat animea, lumoutuvat vain usein sarjan animaatiosta, musiikista, hahmoista tai näistä kaikista, että ne tärkeät henkilöt sarjan takana unohtuvat. Itsellä ei ollut moneen vuoteen sen jälkeen kun aloin animea katsoa, mitään väliä kuka oli animen ohjannut, kuka antoi hahmoille äänensä tai kuka huolehti sarjan musikkista. Oikeastaan meikäläistä ei vain kiinnostanut. Olen ottanut nämä tekijät huomioon vasta nyt parin viime vuoden aikana. En tiedä kuinka paljon teitä yleensäkään kiinnostaa lukea henkilöistä jotka ovat animen takana, mutta näillä mennään ainakin niin kauan, kun intoa piisaa. Yritän mahdollisimman paljon saada kirjoitettua kaikista henkilöistä, mutta kuten varmaan tiedätte, tietoa on hyvin rajallinen määrä, joten jotkin tekstit saattavat jäädä lyhyiksi. Sisällytän tähän uuteen "sarjaan" myös mangakat ja kaikkia muitakin hahmoja, keitä koen tärkeäksi animen, mangan tai animaatioden kannalta.
Aloitetaan varmaan jokaiselle tutusta anime-elokuvien ohjaajasta eli Hayao Miyazakista.
Hayao Miyazaki syntyi vuonna 1941 Tokiossa. Hänellä oli jo nuoresta asti ollut haave, että hän työskentelisi animaation parissa. Hän aloitti unelmiensa seuraamisen jo vuonna 1963 Toei Douga-studiolla animaattorina, jolloin hän oli vasta 22 vuotias. Miyazaki herätti heti alusta asti huomiota, sillä hän oli uskomattoman lahjakas jo nuorella iällä ja hänellä oli aina ideoita uusia elokuvia ja sarjoja varten.
Vuonna 1971 hän vaihtoi StudioA Pro:hon yhdessa Isao Takahatan kanssa ja sieltä he siirtyivät kahden vuoden päästä Nippon Animationiin. Hänen ensimmäinen TV-sarjansa, Mirai Shonen Conan, esitettiin vuonna 1978. Vajaan vuoden kuluttua hän vaihtoi taas studiota ja siirtyi Tokyo Movie Shinshaan, valmistelemaan ensimmäistä anime-elokuvaansa, Lupin Cagliostron-linnaa. Elokuva sai ensi-iltansa samana vuonna ja se oli menestys Japanissa. Hänen ensimmäinen suuri menestys oli kuitenkin Tuulen laakson Nausicaä, joka valmistui vuonna 1984 ja joka oli hänen ensimmäinen elokuva jossa hän toimi sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Tuulen laakson Nausicaä perustuu hänen omaan mangaansa, jonka hän aloitti pari vuotta ennen elokuvan valmistumista.
Nausicaän menestyksen johdosta Miyazakin nimi nousi otsikoihin ja Hayao perustikin nykyisen studionsa, Studio Ghiblin Nausicaän suosion innoittamana. Studio Ghiblin perustamisen jälkeen Hayao Miyazaki on tuottanut monia menestys elokuvia yhdessä Takahatan, sekä Toshio Suzukin kanssa.
Liikkuva linna-elokuvassa Studio Ghibli oli siirtynyt tietokone animointiin. Ponyo rantakalliolla-elokuvassa oli palattu kuitenkin takaisin perinteiseen käsipeliin, sillä Miyazakin mielestä tietokonegrafiikalla tehty ei ole yhtä vaikuttavaa eikä tee samalla tavalla vaikutusta kuin käsin tehty animaatio.
Kaikki Miyazakin tuotannot ovat jollain tavalla omaleimaisia ja massasta tunnistetavia. Hänen elokuvissaan mm. painottuu luonnonsuojelu ja monet niistä käsittelevätkin ihmisen ja luonnon välistä sudetta ja luonto onkin aina ollut suuressa roolissa hänen elokuvissaan. Hänen elokuvansa ovat aina olleet moniulotteisia ja arvoituksellisia, eikä niissä usein ole perinteistä mustavalkoista "hyvää ja pahaa", sillä Miyazakilla on aina ollut tapana esitellä jopa elokuvien "pahojen" hahmojen hyvät puolet ja jopa esittää heidät maan pelästäjinä. Hänen elokuvansa ovatkin aina olleet tulkinnan varaisia ja tämä seikka erottaakin hänen tuotantonsa länsimaisista elovista, joissa pahis on paha ja hyvä hyvä. Miyazakin elokuvat nojaavat myös useasti tiettyyn hullunkurisuuteen sekä yliluonnolliseen; esimerkiksi elokuvassa Henkien kätkemä, sen hahmot ovat täysin mielikuvituksellisia, eivätkä nämä muistuta ollenkaan mitään Japaninkaan perinteisiä satuhahmoja. Aina kun Miyazaki on antanut haastattelun, hän aina kertonut inhoavansa työtänsä. Kuitenkin hän on sen lisäksi painottanut nauttivansa kuvien luomisesta.
Yksi Studio Ghiblin tunnetuimmista elokuvista on Naapurin Totoro. Sen pohjalat tehtiin lukuisia oheistuotteita, jotka vain kasvattivat elokuvan suosiota. Myös studion ja Miyazakin suosio nousi elokuvan myötä. Totorosta tuli myös studion maskotti sekä tavaramerkki ja se nähdäänkin useiden elokuvien alussa.
Miyazaki on kunnostautunut myös pikkulasten animoinnissa ja mm. kriitikko Leena Virtanen sanoo, että Miyazaki on erityisen lahjakas kuvaamaan lasten ilmeitä ja eleitä. Tästä huolimatta hänen elokuvansa eivät ole varsinaisia lastenelokuvia, sillä niissä on aina jokin sanoma ja jotkin hänen tuotannoistaan ovat hyvin jännittäviä ja aikuisemmalle ikäpolvelle suunnattuja.
Miyazakin suuri intohimo on myös tunnetusti lentäminen ja lentokoneet ja tämä näkyykin hyvin usein hänen elokuvissa mm. Porco Rosso. Hänen elokuvansa eivät myöskään yleensä sijoitu Japaniin vaan jonnekin Euroopan maahan. Myös elokuvien rakennukset ovat tyypillisesti Eurooppalaisia, eivätkä niinkään Japanilaisia.
Prinsessa Mononoken valmistuttua vuonna 1997, Miyazaki ilmoitti jäävänsä eläkkäälle. Hän oletti tuolloin, että se jäisi hänen viimeiseksi ohjauksekseen. Hän kuitenkin palasi eläkkeeltä, kun sai innoituksen ystävänsä tyttäreltä tehdä Henkien kätkemän. Se valmistui vuonna 2001 ja jättimenestys koko maailmassa ja se voitti useita palkintoja mm. Oscarin parhaasta animaatiosta. Vuonna 2013 Tuuli nousee-elokuvan valmistuttua Miyazaki ilmoitti toistamiseen jäävänsä eläkkeelle. Hänen nimensä kuitenkin liitetään yhä Japaniin ja animeen ja Miyazaki onkin tunnetuin animaattori Japanin ulkopuolella. Vaikka hänen elokuvansa eivät olekaan yhtä suosittuja maailmalla kuin Japanissa, ovat ne kuitenkin tunnetuimpia niin Euroopassa, kuten myös Amerikassa, kuin yksikään toinen japanilainen elokuva.
Arvostelu numero seitsemän. Aikamatkailu on animessa haastava aihe, sillä sitä on vaikea saada kuulostamaan samalla kiinnostavalta, että järkevältä. Tämän takia aiheeseen on vaikea tarttua, sillä surkeasti toteutettu scifi on ahdistavaa katsottavaa. Monelle tuttu Steins;Gate onnistuu pitämään kiinni ruudussa koko sarjan ajan, mutta lankeaako se sudenkuoppiin?
Tarina
Eksentrinen opiskelija Rintarou Okabe, kuvittelee olevansa hullu tiedemies Hououn Kyoma, joka lapsuudenystävänsä Mayuri Shiinan ja hakkeri-otaku Itaru "Daru" Hashidan kanssa kehittelevät monen sortin laitteita joilla olisi tekemistä tulevaisuuden kanssa. Eräänä luennon jälkeen Okabe löytää luokkatoverinsa Kurisu Makisen kuolleena. Tämän seurauksena Okabe lähettää tekstiviestin ystävälleen Darulle. Samalla hän kokee aikahypyn, jonka jälkeen kaikki näyttää olevan normaalisti, mutta Okabe törmääkin Kurisuun, jonka pitäisi olla kuollut. Käy ilmi, että Darun kännykkä oli soittamisen hetkellä kytkettynä heidän uusimpaan projektiinsa. He olivatkin räätälöineet vahingossa kokoon oikean ja vieläpä toimivan aikakoneen, jonka avulla pystyy lähettämään tekstiviestejä menneisyyteen ja näillä ns. D-maileilla muuttamaan menneisyyttä. Pian kuitenkin koko tiimi huomaa ettei tulevaisuudella ole leikkimistä ja heidän on nyt korjattava aiheuttamansa haitat keinolla millä hyvänsä.
Arvostelu
Aloittaessani katsomaan Steins;Gatea olin vähän epäileväinen sen suhteen. En todellakaan ole mikään suurin Scifi intoilija ja odotin sarjan olevan tylsää sepitystä ja masentavaa dialogia, joka sopisi ainoastaan aikamatkailu friikeille. Sarja alkaa ihan perus kuvioista, mutta toisin kuin useimmissa muissa samankaltaisissa sarjoissa Steins;Gatessa ei yritetäkään välttää menneisyyden muuttamista. Alussa D-maileja lähetetään alvariinsa menneisyyteen ja aina jotakin muuttuu nykyhetkessä. Usein muutokset ovat isompia kuin sankarimme ensin luulivat. Sarjan suurin heikkous onkin sen hidas alku. Mikään ei tunnu edistävän itse tarinaa, vaan koko sarja painottuu dialogille. Se alkoi pikku hiljaa painaa jaksamisen päälle ja heikoimmat varmaan sortuvatkin raskaan dialogin alla. Kaikki alkaa käydä hyvin tylsäksi ja sitä ehtii jo luulla, ettei sarjassa loppujen lopuksi tapahdukkaan mitään. Mutta sitten sarjan puolessa välissä se iskee suuremman vaihteen silmään ja polkaisee tarinan tosissaan käyntiin. Tapahtumat alkavat seuraamaan toisiaan ja tämän kaiken dialogin keskellä palaset alkavat sijoittua paikoilleen.
En olisi koskaan uskonut, että sanon tämän, mutta aikamatkailukin voi näköjään olla kiinnostavaa. Steins;Gate osaa pitää kiinnostuksen yllä ja itse ainakin odotin seuraavia tapahtumia innoissani. Ja se kaikki tuskailu sarjan alkupuoliskon kanssa kannatti. Sarjan taikuus ja hohto piilee sen toisessa puoliskossa. Siinä päästään käsiksi paremmin aikamatkailun saloihin ja menneisyyden sorkkimisen seurauksiin. Kaikki sarjat hokevat ettei tulevaisuutta pidä muuttaa ja ainakin Steins;Gatessa tulee harvinaisen selväksi miksei niin kannata tehdä. Kaaosteoriaa käyttäen se opettaa selvästi, että pienilläkin päätöksillä on suuri merkitys. En osannut ollenkaan odottaa kuinka dramaattinen ja synkkä tämä sarja loppujen lopuksi oli. Hahmojen kokema epätoivo on niin todellista ja katsoja on ihan varmasti koko ajan hengessä mukana hahmojen kanssa. Hahmot ajetaan aivan äärirajoilleen ja he joutuvat tekemään hankalia päätöksiä. Toisaalta kun vaakakupissa ovat vastakkain tulevaisuuden korjaaminen ja omat halut, niin ei siinä oikein miettiä tarvitse. Ehdinkin jo mainita, että tässä sarjassa riittää dialogia. Toisaalta se on parhaimpia asioita mitä sarja tarjoaa tarinan lisäksi. Dialogi on tehty hahmojen suuhun sopivaksi ja hahmojen ääninäyttely on aivan loistavaa kuunneltavaa. Se pitää sarjan menossa ja Okaben ja Kurisun sanailua on hauska seurata. Sarja vilisee kaiken maailman termejä ja varsinkin henkilölle jolla ei ole minkäänlaista hajua tieteellisestä tai tekniikan sanastosta, kuten meikäläisellä, dialogi saattaa tuntua haastavalta ja ylitsepääsemättömältä. Se kuitenkin kierrättää sanoja hyvin ja tärkeimmät sanat oppii aika nopeasti jo ulkoa. Joissakin kohdin sarjaa mieleeni tuli elävästi mieleen Higurashi. Steins;Gatessa taistellaan koko ajan jonkinlaista timelooppia vastaan ja yritetään näin ollen saada muutettua tulevaisuutta paremmaksi. Jos kukaan on katsonut Higurashia niin tietää mistä puhun.
Sarja tarjoaa suhteellisen suuren määrän hahmoja, joista jokainen tuo jotain uutta pöytään. Jokaiseen hahmoon käytetään tietty määrä aikaa ja varsinkin päähahmot saavat mukavasti taustatarinaa. Jokainen hahmo on sarjalle tärkeä ja jos jokin niistä otettaisiin pois, kärsisi sarja suuresti.
Ehdottomasti yksi lempihahmoistani on Rintarou Okabe, joka nimittää itseään Hououn Kyoumaksi, joka taistelee salaperäistä organisaatiota vastaan. Hän on 18 vuotias opiskelija joka on kiinnostunut aikamatkustuksesta. Mainitsinkin jo vuoden 2015 joulukalenterissa, että Okabe kärsii chuunibyou-syndroomasta ja onkin välillä erittäin lapsellinen ja luo omia fantasioitaan. Hän kunnioittaa John Titeria suuresti ja haluaakin kävellä tämän jalanjäljissä. Hänellä on aina valkoinen labratakki päällään, eikä oikeastaan mene minnekään ellei se ole hänen yllään. Okabe on erittäin mielenkiintoinen hahmo ja häntä jaksaa katsoa koko sarjan ajan. Hän ei anna missään vaiheessa periksi, vaikka tilanne näyttäisi kuinka toivottomalta. Hän tuntuu väliltä tosi ylimieliseltä, eikä aina kuuntele mitä muilla on sanottavana. Hän on myös ainoa joka muistaa todellisen nykyhetken, eikä hänen väitteitään aina oteta todesta. Okaben asunto toimii hänen ja hänen ystäviensä laboratoriona, missä he tekevät erilaisia kokeita. Hänen hahmonsa kehityy sarjan aikana, eikä hän enää koko ajan puhu itsekseen kännykkäänsä tai käyttäydy yhtä lapsellisesti.
Mayuri Shiina on yksi Okaben läheisimmistä ystävistä ja he ovatkin tuntenneet lapsuudesta asti. Mayuri on hyvin pirteä ja aina iloinen tyttö, jonka hokema on tosi hauska. Hän kuitenkin ottaa itseensä herkästi jos muut tappelevat hänen nähtensä tai kukaan ei puhu mitään. Hän on aina valmis auttamaan Okabea tämän keksintöjen kanssa, vaikka ei aina kaikkea ymmärrä. Välillä hän kyllä tuntuu kaikkein fiksuimmlta hahmolta. Hänen roolinsa kasvaa sarjassa suuresti loppua kohden ja hän osoittautuukin hyvin tärkeäksi hahmoksi tarinalle. Mayuriin on helppo samaistua, sillä hänen kanssaan voi olla pihalla asioista, kun muut sarjan hahmot paukuttavat tulemaan aikamatkustuksesta.
Toinen lempihahmoni Kurisu Makise on 18 vuotias Amerikasta takaisin Japaniin muuttanut nero, joka toimii sarjan naispäähahmona. Kurisu on sarjamme tsundere hahmo, joka usein joutuu sanaharkkaan Okaben kanssa. Hän usein myös kurmoottaa Okabea tämän toilailelujen takia. Kurisu ei halua näyttää heikkouksiaan muille ja usein peittääkin tunteensa kovan ulkokuoren alle. Hän kuitenkin auttaa Okabea tämän hommissa ja on usein se joka tajuaa asian oikean laidan. Mielestäni hän kehittyy sarjan hahmoista eniten ja hänen suhteensa Okabeen on tosi kiinnostavaa seurata.
Neljäs tiimin jäsen on ammattihakkeri Itaru Hashida. Hän istuu lähes koko sarjan ajan tietokoneensa ääressä tai sitten paikallisessa cosplay-ravintolassa. Hän on sarjan humoristinen hahmo joka ajaa samalla myös pervon roolia. Hänen kuitenkin saadaan sarjan loppu puolela lisää syvyyttä ja kehitystä ja hän nouseekin yhdeksi tärkeimmäksi hahmoksi koko sarjalle. Vaikka en Darusta aluksi välittänyt oli hän loppua kohden tosi viihdyttävä hahmo, joka elävöitti sarjaa.
Sarjan sivuhahmot ovat myös todella kiinnostavia ja ovat jollain tasolla tärkeitä sarjalle. Jotkin hahmot jäivät kuitenkin enemmän pimentoon kuin toiset ja olisin toivonut, että sarjan hidas alku oltaisiin voitu käyttää jodenkin hahmojen kehittämiselle.
Mitähän sarjan animaatiosta piti sanoa? Se on erilaista. Stein;Gaten on animoinut White Fox joka on mm. tuottanut Jormungandin sekä Akame ga Killin. Steins;Gaten animaatio erottuu muista sarjoista ja se kyllä saattaa jakaa joidenkin katsojien mielipiteet. Animaation yksinkertainen ja samalla terävä toteutus on kaunista katsottavaa ja itse todella pidin siitä. Varsinkin hahmojen kasvonpiirteet olivat piristävän yksinkertaisia, vaikkakin joissakin kohdissa hänen ilmeet olivat aivan loistavia. Sarjan alkutunnarin animaatio oli kaunista katsottavaa. Sen taiteellisen kaunis tulkinta oli sarjaan sopiva ja kaunis animaatio oli oikein häikäisevää. Sarjan lopputunnarin animaatio taas oli vähän pettymys. Vaikka ruudulla leijailevat lasinsirpaleet olivat kaniita ja ne muodostivat sarjan kannalta tärkeän symbolin, niin oli animaatio vähän vaisu ja tylsä. Sarjan musiikki ei oikein vakuuttanut itseäni. Vaikka sarjan tunnari Hacking to the gate oli mahtava biisi ei muu sarjan OST iskenyt. Ja tämä sarja jos mikä olisi mielestäni kaivannut muistettavaa musiikkia. Toki Tsukasadorun esittämä lopputunnari Yuuni no Meiyaku oli oikein voimakas ja kaunis kappale, mikä ei kuitenkaan ollut alkutunnarin veroinen. Lopputunnarin animaatio ei toisaalta tehnyt oikeutta Tokin syvälle lauluäänelle.
Tuomio
Steins;Gateon hieno esitys aikamatkailusta ja sen saloista. Jaksaa pitää itsensä kiinnostavan loppuun asti. Sarjan hidas alku ja runsas dialogi saattavat karkoittaa osan katsojista, mutta suosittelen silti jatkamaan sarjan katsomista, sillä se paranee loppua kohden huimasti. Sarjan loppu puoli on tosi hyvin toteutettu ja Stens;Gate on antaa upean lopun sille. Jos tarina ei miellytä kannataa sarjaa katsoa jo pelkästään sen hahmojen takia. Viihdyttävät, empaattiset ja kiinnostavat hahmot eivät takuulla jätä ketään kylmäksi. Animaatio varmasti jakaa mielipiteitä ja saattaa karkoittaa katsojia. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti. Omaleimainen hahmosuunnittelu erottaa sarjan muista sarjoista, eikä Steins;Gate häviä joukkoon. Tunnustusta täytyy antaa sarjan alkutunnarille animaatiotyylistä, sekä upeasta kappaleesta. Alkutunnari saa varmasti katsojan kuin katsojan innostumaan sarjasta. Muuten sarjan musiikki oli pettymys, sillä se ei jäänyt mieleen eikä se erottunut edukseen. Kaunis lopputunnari ei saa ansaitsemaansa animaatiota ja sen animaatio olikin laimea ja tylsä.
Steins;Gate ei häviä millään osa-alueella (paitsi musiikissa) ja jokaisen pitäisi antaa sille mahdollisuus vaikkei scifi kiinnostaisikkaan. Palaan sarjan pariin takuulla!
Vuoden vaihtuessa alkavat taas uudet animet pyörimään ja on tullut taas kerran aika bongata omansa pois. Jotkin tutut nimikkeet jatkuvat vielä tällä kaudella joko uudella tuotantokaudella tai jatkavat suoraan viime kaudelta. Itse bongasin omalle listalleni muutamia mielenkiintoisia nimikkeitä (HUOM! listaan vain alkavia uusia sarjoja, en jatkokausia!):
Musaigen no Phantom World
Nimi:
Myriad colors Phantom World
(無彩限のファントム・ワールド)
Alkaa:
7.1.2016
Jaksoja:
???
Studio:
Kyoto Animation
Genre:
toiminta, fantasia, supernatural
Musaigen
vaikuttaa ihan lupaavalta sarjalta, vaikka jo heti alussa yhden päähahmomme
Main rintavarustusta zoomailtiin jo aika useasti. Sarja kuitenkin antaa sen
kuvan, että siitä tulisi hyvinkin vakava ja toiminallinen pläjäys.
Toivottavasti se ei lyö liikaa yli ja jättää turhan tissihölmöilyn pois niin se
saattaa onnistuakin. Tästä tuskin tulee mitään uutta hittiä, mutta koska sen
takana on jo Kyoto Animation niin uskoisin, että sarja nyt onnistuu edes hyvin
tai kelvollisesti. Animaatio ainakin oli nättiä.
Boku dake ga Inai Machi
Nimi:
ERASED (僕だけがいない街)
Alkaa:
8.1.2016
Jaksoja:
12
Studio:
A-1 Pictures
Genre:
psykolooginen, seinen, supernatural
Yksi
sarjoista joka löi minut aivan ällikällä. Tarina vaikuttaa kiinnostavalta ja
vähän synkältä joka iskee itseeni oikein hyvin. Päähahmomme Satoru vaikutti
ihan viihdyttävältä ja kiinnostavalta hahmolta, eivätkä muutkaan hahmot tässä
vaiheessa kammoksuta. Animaatioltaan tämä sarja näytti myös hyvältä. Toivotaan
ettei sarja mokaa ja saa kerrottua tarinansa kunnialla.
Dagashi Kashi
Nimi: Dagashi Kashi (だがしかし)
Alkaa: 8.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: Feel
Genre: komedia, shounen
Dagashi Kashi herätti kiinnostukseni ihan huumorillaan sekä juonellaan. Vaikka siitä nyt tuskin tulee mitään muuta kuin pelkkä komedia, niin kuitenkin sen asetelma sekä hahmot vaikuttivat kiinnostavilta sekä viihdyttäviltä. Kunhan sarjan huumori ei ala maistua puulta tai sarja ei rupea pitkittämään itseään, niin uskon, että tulen pitämään Dagashi Kashista.
Hai to Gensou no Grimgar
Nimi:Grimgal of Ashes and Illusion
(灰と幻想のグリムガル)
Alkaa: 11.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: A-1 Pictures
Genre: toiminta, seikkailu, draama, fantasia
Studio A-1 Pictures antoi meillä toisenkin sarjan mikä sai kiinnostukseni heräämään. Toimintaa on luvassa ja sarja ei ainakaan vaikuttanut ylivedetyltä komedia-draamalta. Vaikka sitä draamaa on todennäköisesti luvassa. Sarjan musiikki ainakin kuulosti upealta, joten enköhän nyt ainakin katso sarjaa pari jaksoa. Toivotaan, että se saa tarpeeksi aikaa kertoakseen koko tarinan, joka vaikutti aika laajalta.
Prince of Stride: Alternative
Nimi: Prince of Stride: Alternative
(プリンス・オブ・ストライド オルタナティブ)
Alkaa: 5.1.2016
Jaksoja: 12
Studio: Madhouse
Genre: Urheilu
Vuoden urheiluanime tulokas on ehdottomasti tämä anime. Minusta tuntuu vähän, että se jatkaa vähän KyoAnin tuottaman Freen jalanjäljissä, sillä se muistuttaa sitä hyvin paljon niin ulkonäöllisesti kuin tunnelmaltaan. En tiedä kuinka tämä sarja saadaan pysymään kiinnostavana kun kuitenkin on kyseessä juoksua harrastavat pojat. Toivottavasti sarja ei jää liian valjuksi vaan jatkaa hyvän urheiluanimen perinteitä.
Ajinin animesovitusta olen odottanut jo pitkään. Mutta itse en ole koskaan pitänyt animesta joka on tehty 3D-tyylillä, eikä Ajin ole poikkeus. Sarjaa todennäköisesti katson nyt ainakin muutaman jakson ihan silkkaa uteliaisuuttani, mutta saa nähdä kuinka paljon pystyn sitä katsomaan sen animaation takia.
Haruchika: Haruta to Chika wa Seishun Suru
Nimi: Haruta & Chika (ハルチカ ～ハルタとチカは青春する～)
Alkaa: 7.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: P.A.Works
Genre: mysteeri, romanssi, koulu, slice of life
Haruchika sai kiinnostukseni heräämään, koska sarjasta ei oikein tiedä mitä se on. Se voi oikeastaan kehittyä mihin suuntaan tahansa ja todella toivon, että säilyttää vähän vakavamman puolensa, eikä sorru tyhmään fan serviceen. Instrumentti musiikkiakin saatamme kuulla sarjan aikana. Animaatio vaikutti myös kiinnostavalta joten enköhän sarjaa tule jossain vaiheessa seuraamaan.
Dimension W
Nimi: Dimension W (ディメンション ダブリュー)
Alkaa: 10.1.2015
Jaksoja: ???
Studio: Studio 3Hz
Genre: Sci-fi, seinen
Vaikka en yleensä perusta sci-fi-sarjoista niin antoi tämä kausi kuitenkin yhden animen mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta. W vaikuttaa oikein mukaansa vetävältä ja erilaiselta. Heti ensimmäisenä minulle tuli mieleen Lupin sekä Gangsta. Tämä sarja vaikutti paljon näiden kahden sekoitukselta ja todella toivon, ettei sarja kuitenkaan tee samanlaista loppua kuin Gangsta. Odotan innolla mitä sarja tuo tullessaan ja se on nyt minun ehdoton must-watch-sarja.
Norn9: Norn+Nonet
Nimi: Norn 9 Norun + Nonet (ノルン+ノネット)
Alkaa: 7.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: Kinema Citrus
Genre: seikkailu, fantasia, romanssi, shojo
Mutta mitä animekausi olisikaan ilman komeita poikia sekä mukaansa vievää menoa!? Vaikka sarjan tarina ei vaikuta mitenkään erikoiselta ja uskon, että se tulee olemaan peruskauraa, niin on NORN9 parhaimman näköisiä sarjoja koko talvikaudella. Toivotaan vaan ettei tarina kuitenkaan jää liian tylsäksi vaan kasvaisi sarjan aikana paremmaksi. Sarjan lopullista jaksomäärää ei olla vielä päätetty joten ties vaikka sarjasta keehkeytyisi seuraava hitti.
Schwarzesmarken
Nimi: Schwarzesmarken (シュヴァルツェスマーケン)
Alkaa: 11.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: SANZIGEN, ixtl, LIDENFILMS
Genre: toiminta, draama, mecha, armeija, Sci-fi
Dimension W lisäksi toinenkin sci-fi-sarja sai herätettyä mielenkiintoni, joka on Schwarzesmarken. Sarja yhdistää sodan, mechat sekä draaman. Odotan innolla miten sarja osaa yhdistellä näitä kolmea genreä ja miten se lopuksi siinä onnistuu. Sarjan 3D-animaatiokin näytti pääosin ihan hyvältä, joten enköhän palaa tämän sarjan pariin jossain vaiheessa.
Shouwa Genroku Rakugo Shinjuu
Nimi: Shouwa Genroku Rakugo Shinjuu
( 昭和元禄落語心中)
Alkaa: 16.1.2016
Jaksoja: 13
Studio: Studio Deen
Genre: draama, josei
Oh God! Ai että mä oon odottanut tällaista animea! Historiallinen anime, joka kertoo erittäin mielenkiintoisesta päähahmosta eli Yatorousta. Sarjan asetelma on jo heti alusta asti erikoinen ja sarja vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Koska Studio Deenin tekeleet eivät ole tunnetusti parhaimpia, yritän suhtautua tähän animeen hieman varoen. Toivon kuitenkin, että Deen hoitaa homman kotiin ja tarjoaa upean katsomiselämyksen.
Reikenzan: Hoshikuzu-tachi no Utage
Nimi: Reikenzan: Hoshikuzu-tachi no Utage
(霊剣山 星屑たちの宴)
Alkaa: 9.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: Studio Deen
Genre: komedia, fantasia, taika
Studio Deeniltä on peräti kaksi sarjaa, jotka vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta tapauksilta. Siinä missä Shouwa on enemmän arkeen perustuvaa slice of lifea, niin Reikenzan on taas fantasiaa sekä taikuutta täynnä. En tiedä millainen sarja loppujen lopuksi on, koska se on kuitenkin lyöty komedia-genreen. Toivottavasti se ei lyö komedialla liikaa yli ja painottaisi edes vähän draamaankin. Odotan mielenkiinnolla miten sarja kehittyy.
Nijiiro Days
Nimi: Rainbow Days (虹色デイズ)
Alkaa: 10.1.2016
Jaksoja: ???
Studio: Production Reed
Genre: komedia, shojo, slice of life
Höpsöltä vaikuttava romanssianime on mukavaa vaihtelua synkkiin ja toiminnallisiin sarjoihin. Rainbow Days vaikuttaa hyväluonteiseltä ja pirteältä kouluanimelta, jonka päähahmo Keiichi on aivan yltiön söpö sekä suloinen. Sarjan traileri nostatti jo hymyn huulille joten uskon viihtyväni sen parissa. Tuskin yllättää mitenkään mutta vaikuttaa oikein perinteiseltä ja hauskalta animelta jonka jaksaa katsoa.
Kaikkiaan talvikausi 2016 antaa jopa 13 sarjaa jotka tekivät vaikutuksen. Yllättävän moni sarja sai kiinnostukseni heräämään ja nyt vain toivotaan, että ainakin suurin osa näistä sarjoista täyttäisi odotukset tai antaisi jopa vähän enemmänkin. Mene itsekin bongaamaan tämän kauden animesi, sillä tämä kausi on kovaa tavaraa :3.
Arvostelu numero viisi. Paljon mielipiteitä jakanut, viime vuosien
parhaimmistoa (jos itse saan sanoa) eli Zankyou no Terror tai
englanninkieliseltä nimeltään Terror in Resonance.
Tarina
Tarinamme alkaa Tokiosta,
jossa on viime aikoina tapahtunut salaperäisiä terrori-iskuja. Kukaan ei tiedä
kuka on näiden iskujen takan, kunnes nettiin julkaistaan video, jossa kaksi
naamioitunutta poikaa kertovat olevansa vastuussa iskuista. Nämä kaksi, jotka
kantavat nimeä Sphinx, antavat poliiseille arvoituksia jotka on ratkaistava
tietyssä määräajassa. Jos poliisi epäonnistuu viestin ratkaisemisessa määräajan
umpeutuessa, niin pommi räjähtää vääjäämättä. Poliisi Kenjiro Shibazaki
kiinnostuu jutusta ja rupeaa tutkimaan sitä. Shibasaki huomaa kuitenkin, että
Sphinxin iskut eroavat muista terrori-iskuista. Mikä loppujen lopuksi on
Sphinxin tekemien iskujen tarkoitus? Ja mitä tarkoittaa VON?
Arvostelu
Olin hieman skeptinen
tämän sarjan suhteen. Terrorismi nimittäin on tunteita herättävä aihe,
varsinkin nykypäivänä. Sen takia
tämä anime on saanutkin paljon arvostelua osakseen nimenomaan aiheensa takia. Toinen asia oli mikä sai minut epäilemään sarjaa oli Anime-lehden 8/2014 arvostelu, mikä teilasi sarjan täydellisesti. Ei pidä kuitenkaan luottaa liikaa muiden arvoteluun. Mielestäni jokaisen pitäisi kuitenkin antaa Zankyou no Terroille mahdollisuus.
Se nimittäin on aivan mahtava anime! Se saa joka hetken tuntumaan kuin
elokuvalta ja kaikki mahdollinen on viimeisen päälle hiottu.
Aloitetaan nyt vaikka juonesta, kuten
aina. Sarja vaikuttaa aluksi joltain ihan perus toimintajännäriltä, mutta se osoittautuu
aivan joksikin muuksi. Juoni on aivan uskomattoman moninainen ja käsittelee
hyvinkin vakavia aiheita, kuten; kiusaamista, ylisuojelevia vanhempia ja
lapsisotilaita. Olin aluksi huolissani siitä miten Zankyou saa tungettua näin
laajan ja syvällisen tarinan 11 jaksoon, sillä se olisi saattanut osoittautua
täydeksi flopiksi. On nimittäin aivan uskomaton suoritus kertoa kaikki
tarpeellinen sekä myös jaksottaa kaiken oikein, niin ettei sarja ala vaikuttaa
liian työstetyltä tai kulje raketin lailla eteenpäin. Zankyou no Terrorin
tarinan kerronta on aivan ensiluokkaista ja mielestäni muidenkin ohjaajien
kuuluisi ottaa oppia ohjaaja Shinichirō Watanaben(joka on myös Cowboy Bebopin ohjaaja)kerronnan taotuksesta sekä juonen
kuljetuksesta. Animaattorit ovat osanneet luoda sarjalle myös uskomattoman
tunnelman, sillä sen jokainen jakso tuntuu aivan elokuvalta; sarja keskittyy dialogin sijaan toimintaan ja kaikki mitä sarjassa tapahtuu tuntuu tärkeältä ja spektaakkelimaiselta. Kaikki perus asiatkin on saatu toimimaan loistavasti ja pelkkä tavallinen kaupungilla tallustelu tuntuu tässä sarjassa upealta. Mikään jakso ei jää
tylsäksi ja aina jakson loputtua haluaa vain siirtyä seuraavaan. Myös Sphinxin
esittämät arvoitukset ja lorut oli suunniteltu tosi hyvin ja niihin oli
oikeasti käytetty aikaa ja vaivaa. Asia johon harvemmin kiinnitetään huomiota on hahmojen vaatetuksen vaihtuminen. Zankyoussa päähahmojen vaatetus vaihtuu muutamaan kertaan, mikä on mielestäni merkki siitä, että sarjaan on nähty vaivaa. Hyvin usein tyydytään vain siihen, että hahmot pitävät koulupukua koko sarjan ajan, mikä taas kielii laiskuudesta tai inspiraation puutoksesta. Tämä on pieni mutta tärkeä seikka.
Pidin siitä kuinka juoni seuraa kolmen
osapuolen silmin tapahtumia. Ensimmäinen osapuoli on tietenkin ihanat
terroristimme Nine ja Twelve, toinen Tokion poliisin tai oikeastaan Shibasakin
silmin ja kolmannen osapuolen eli tavallisen koulutytön Lisan. Jokaisen tahoon
syvennytään tarpeeksi ja heidän mielipiteensä tulevat selvästi ilmi.
Jokaiselle on pystytty antamaan suhteellisen paljon aikaa verrattuna jaksojen
määrään. Sarja ihan oikeasti pyrkii syventämään tärkeitä hahmojansa ja saamaan katsojat kiinnostumaan näistä. Olisin kuitenkin
halunnut tietää enemmän Ninen ja Twelven menneisyydestä sekä Ninen ja Fiven
välisestä suhteesta. Tässä katsojalle annetaan ehkä liiankin paljon
tulkitsemisen varaa. Hienovarainen vihjailu ja salaperäisyys ovat kuitenkin
tämä sarjan voimavara ja pitää jännitystä ilmassa. Sarja esittää myös
onnistuneesti muutamia huumorikohtauksia, jotka keventävät oivallisesti
tunnelmaa. Sarja on nimittäin tosi synkkä ja jopa ahdistava. Huumorikohtauksia ei ole liikaa, eivätkä ne tunnu pakotetuilta vaan istuvat
sarjaan.
Jaa, että sarjan lopetus. Voi että miten
surullinen ja koskettava se olikaan. Vaikka osasin varautua johonkin draamaan
sarjan lopussa, niin kyllä tämän sarjan loppu silti vei jalat täydellisesi alta. Se
oli niin surullinen ja niin masentava, että olisin halunnut heittää
kaukosäätimen TV:stä läpi. Olin itkeä silmät päästäni... Mutta vaikka se olikin
masentava, niin olin tyytyväinen. Se loi täydellisen lopun tälle sarjalle ja
olin ennen kaikkea helpottunut, että sarja sai arvoisensa lopun, eikä päättynyt
inhottavaan cliffhangeriin tai nopeasti tekaistuun loppuselitykseen (mitä
esiintyy valitettavan monessa sarjassa). Vaikka mitään suuren suurta loppu paljastusta ei tapahtunutkaan viimeisessä jaksossa, saadessasi sellaisen itkukohtauksen sarjan lopussa niin ei paljon enää kiinnosta mikää Ninen ja Twelven menneisyys tai mistä he repivät rahaa hulppeaan kattohuoneistoon. Hiiten tuollaiset asiat. Loppua kohden sarjan tahti nopeutuu ja varsinkin jakso kymmenen etenee nopeasti ja siihen on tungettu paljon elementtejä ja tapahtumia lyhyelle
aikavälillä. Sarja pysyy silti ymmärrettävänä ja hyvin kerrottuna loppuun asti.
Kiitos Studio MAPPA:n animaattorit ja ohjaaja Shinichirō Watanabe!
Mainitsinkin äsken jo, että sarja painostaa
hahmoihin ja heitä onkin ihan sarjassa ihan mukavasti. Jokaisella on oma
tarkoituksensa sekä oma päämääränsä sarjassa.
Nine ja Twelve ovat lukioikäisiä poikia,
jotka poikkeuksellisen fiksuja ja suorittavatkin terrori-iskunsa suunnitellusti
ja onnistuneesti. Heillä molemmilla on rankka menneisyys, mistä he eivät puhu kellekään. Olisihan heillä oikeat nimetkin (Twelve/Tōji Hisami, Nine/Arata
Kokonoe), mutta koska heitä kutsutaan koko sarjan ajan heidän koodinimillään
niin minäkin aion tehdä niin. Twelve on selvästi Ninea sosiaalisempi ja
pirteämpi ja hoitaakin yleensä toimintaa vaativia tehtäviä. Hänet nähdään
useamman kerran kaahaamassa moottoripyörällä keskellä Tokiota. Hän tutustuu
kaksikosta ensimmäisenä Lisaan ja heidän välilleen onkin yritetty luoda jotain
romanttisia fiboja, mutta valitettavasti siitä ei keehkeydy mitää suurta. Twelve on hyvin ristiriitainen kaveri, sillä terrori-iskuja
hymyssä suin suorittava tyyppi ei vaikuta järin luotettavalta, mutta on hän silti
helposti lähestyttävämpi kuin Nine. Hän on myös hyvin lojaali Ninelle ja on
omistautunut tehtävälleen. Nine on kokenut saman menneisyyden Twelven kanssa ja
menneisyys onkin tehnyt hänestä hiljaisen ja vaikeasti lähestyttävän. Hän saa
koko sarjan ajan mysteerisiä päänsärkykohtauksia jotka jotenkin liittyvät hänen
menneisyyteensä. Hänen on vaikea hyväksyä Lisaa, sillä hänen on hyvin vakea
luottaa ihmisiin. Vaikka Nine vaikutta perus coolilta rillipäältä, ei hän ole
sitä, vaan hän on oikeasti taitava taktikko, joka pystyy suunnittelemaan
asioita pitkällä tähtäimellä (vaikka cool onkin). Hän ottaa tehtävänsä hyvin
vakavasti, mutta hän on kuitenkin valmis uhrautumaan Twelven tai Lisan puolesta,
jos tarve sitä vaatii. Varsinkin sarjan lopussa huomaa kuinka tärkeä Twelve on Ninelle.
Hän sekä Twelve kehittyvät sarjan aikana positiiviseen
suuntaan pääasiassa Lisan avulla. Twelve on sarjan lopussa huomattavasti
vakavampi ja aikuismaisempi ja Nine on saanut rikottua kylmän ulkokuorensa ja
on huomattavasti avoimempi. Olisin kuitenkin halunnut tietää enemmän näiden
kahden menneisyydestä ja heidän ajastaan laitoksessa. Myös molempien suhde (varsinkin
Ninen) Fiveen jää melko avoimeksi ja katsojien tulkinnan varaiseksi. Nämä kaksi
ovat kuitenkin parhaimpia hahmoja animessa pitkään aikaan. Ja mitä enemmän sarjaa katsoo katsoja kokee väistämättä sen kun näitä kahtaa alkaa kannustaa eteenpäi. Vaikka he tekevät terrori-iskuja ympäri kaupunkia niin ei heidän tekojaan voi kuitenkaan tuomita eikä katsoja missään vaiheessa kyseenalaista heidän toimiaan. Tähän saattaa olla osasyyllisenä kaksikon menneisyys jonka takia katsoja kokee empatiaa heitä kohtaan. Mutta valitettavasti heidän
iskujensa päätavoite jää katsojilta pimentoon viime metreille asti, minkä olisi voinut paljastaa vähän aikaisemmin tai antaa katsojille edes kunnollisia vihjeitä, jotta sen olisi voinut aavistaa.
Muita mainittavan arvoisia hahmoja ovat
koulukiusattu Lisa, joka tulee Twelven pelastamaksi. Hän asuu ylisuojelevan
äitinsä kanssa kahdestaan ja painotan, että hänen äitinsä on todella, todella
ylisuojeleva. Hänen ja hänen äitinsä suhde on hyvin monimutkainen, mutta siihen
nyt ei ehditä paneutua sen koommin, sillä hyvin pian sarjan alettua Lisa karkaakin kotoa. Hän tulee Twelven pelastamaksi heidän
pommi-iskujensa yhteydessä ja näin Lisa liittyykin kaksikon joukkoon Ninen
vastusteluista huolimatta. En aluksi pitänyt Lisasta, sillä hän on hyvin avuton
ja tylsä. Jopa ärsyttävä. Eikä hän oikeastaan muuksi muutu. Hän pyrkii auttamaan Twelveä ja Ninea
aina, kun mahdollista. Hänen ainoa tehtävänsä sarjassa tuntuu olevan sössiä Ninen ja Twelven suunnitelmat tai pilata ruoka ruuanlaitossa. Hän lopuksi jää hyvin turhaksi hahmoksi, joka oltaisiin yhtä hyvin voitu jättää pois sarjasta. Hän kuitenkin luo
kontrastia Nineen ja Twelveen, sillä hän on tavallisuudessaan täydellinen
tasapainon tuoja ryhmään.
Vielä pitää mainita yksi lempihahmoistani
eli Shibasaki. Hän on hyvin mielenkiintoinen hahmo, joka ottaa aina Sphinxin
asettamat haasteet vastaan. Hän on yleensä se joka ratkaiseekin arvoitukset.
Hänen mielestään Sphinx ei ole mikään tavallinen terroristijärjestö, vaan
näiden teoilla on jokin syvempi tarkoitus. Hänen hahmonsa on hyvin salaperäinen
ja sen takia hänestä onkin hyvin vaikea kirjoittaa. Hän on kuitenkin sarjan
kiinnostavampia hahmoja heti Ninen ja Twelven jälkeen.
Kunniamaininta täytyy antaa vielä pääpahiksellemme, Fivelle. Vaikka hän ei saavuta loppujen lopuksi mitään, niin
on hän pahiksena tosi fiksu ja laittaa Twelven ja Ninen välillä tosi koville.
Hän on myös hyvin kylmä kaikkia kohtaan, eikä välitä mistään muusta kuin omista
tavoitteistaan. Hän onkin hyvin häpeilemätön eikä pelkää käyttää koviakaan
keinoja. Parhaimpia naispahiksia mitä on! Vaikka hänen motiivinsa jäävät unohdukseen, eikä sarjassa selitetty ollenkaan miksi hän etsi Ninea ja Twelveä, niin ei se loppujen lopuksi haitannut.
Mikä olikaan se sana mitä hain
kuvaillakseni Zankyou no Terrorin animaatiota ja taidetta? Täydellinen. Niin
hahmojen liikkeet, eleet, toimintakohtaukset kuin myös räjähdykset ovat
mahtavasti tehty. Sarjan animoimiseen on selvästi laitettu aikaa ja rahaa.
Vaikka sarjan junat ja lentokoneet muun muassa on tehty 3D:nä ja CGI mössö on
pääasiassa hyvin rumaa, ei se tässä sarjassa haittaa yhtään katsomiselämystä.
Muu animaatio on niin täydellistä ja kaunista, että kurjan CGI:n voi sivuuttaa.
Hahmojen suunnittelu on hyvin yksinkertaista ja minimaalista, mutta samalla se
on tosi hyvin tehtyä ja jopa kaunista. Realistiset hahmot erottuvat massasta,
kun niihin ei ole tungettu mitään extraa. Mm. animehahmoille tyypilliset isot mollukkasilmät on jätetty pois ja hahmot on jätetty simppeleiksi ja arkisiksi. Liikkuvuuden ja hahmosuunnittelun
lisäksi Zankyou no Terrorin taustat ja miljöö ovat aivan henkeä salpaavia.
Varsinkin jakson 11 taustat ovat niin kauniita ja värikkäitä, että huh huijaa!
Oikeaa silmäkarkkia! Ja mitä sarjan värimaailmaan tulee; se osuu aivan nappiin.
Sarja leikkii kirkkailla, hyvin värikkäillä (mutta realistisilla) väreillä, mutta myös synkillä
violetin ja sinisen eri sävyillä. Karkkisävyt on jätetty pois ja sarja istuu tähän päivään erinomaisesti. Sarja ei kuitenkaan ole liian värikäs kuten
Tokyo Ghoul oli aikanaan. Myös lumiset maisemat on luotu hyvin ja kaikki
kinokset ja nyppylät erottuvat maisemasta eikä kaikki vain ole tasaista
valkoista mössöä. Kohtaukset joissa päästään takautuvasti tutustumaan Ninen ja
Twelen menneisyyteen on tehty aivan mahtavasti ja erikoisella tavalla, mikä
eroaa muusta sarjasta.
Jos silmille löytyy nautittavaa, niin
löytyy sitä korvillekin. Sarjan musiikki on aivan ällistyttävän kaunista ja
sopii sarjaan tosi hyvin. Mutta, kun katsot tätä sarjaa; PISTÄ SITÄ
ÄÄNENVOIMAKKKUTTA KOVEMMALLE! Tämän sarjan musiikki on niin mahtipontista ja
kaunista, että se pääsee kunnon oikeuksiinsa vasta, kun ääntä on tarpeeksi. OST
on aivan mahtavaa kuunneltavaa ja ehdottomaksi lempparikseni nousi viimeisen
jakson Birden-biisi. Se on niin surullinen, mutta samalla niin kaunis kappale,
joka koskettaa syvältä. Jopa katsomatta sarjaa pääsee sen tunnelmaan. Sarjan
musiikki vaihtelee mahtipontisesta rock-henkisestä suoraan kauniiseen ja
herkkään instrumentaaliseen tulkintaan. Osa musiikkista on niin rauhallista,
että sitä voisi kuunnella vaikka nukkumaan mentäessä. Mitä alkutunnariin tulee;
se on mahtava! Kappale Trigger on aivan täydellinen valinta sarjaan ja se on
synkattu täydellisesti tunnarin animaatioon. Laulaja Yuuki Ozakin pehmeä ja
rauhoittava ääni aivan hellittelee korvia. Laulussa on kuitenkin pieni melankolisuus
ja surullisuus mukana. Myös alkutunnarin animaatio on kaunista katsottavaa. Se
on hyvin vähäeleinen, mutta kertoo kuitenkin pienen tarinan, jos sitä osaa
tulkita rivien välistä. Lopputunnari Dare ka, Umi o on taas aivan erilainen
kappale verrattuna alkutunnariin. Aimerin esittämä biisi on hyvin rauhallinen
ja melankolinen. Vaikka en pitänyt siitä yhtä paljon kuin Triggeristä, oli se
silti hyvä ja sen sanat sopivat hyvin sarjaan. Pidin lopputunnarin animaatiosta
tosi paljon, sillä se oli animoitu täysin eri tyylillä kuin muu sarja. Se oli
taiteellinen ja kaunis tulkinta Lisan tunteista mitkä myllertävät tämän
sisällä.
Tuomio
Zankyou no Terror kertoo raastavan
kasvutarinan ja nuorista jotka päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä tehdäkseen
maailmasta paremman paikan. Sarjan aihe hämää paljon, eikä varmastikaan ole
kaikkien mieleen. Sarjalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, sillä se on
paljon muutakin kuin terroria. Yhden courin mittaiseksi sarjaksi
juoni on saatu nättiin pakettiin ja sarja kertoo kaiken mitä katsoja tarvitsee.
Joihinkin sarjan kysymyksiin ei saada kunnollisia vastauksia ja katsojan on
sarjan perusteella tulkittava jotkin asiat itse. Ja vaikka toisiksi viimeinen
jakso onkin pukattu täyteen, niin ei sarjan kerronta kuitenkaan kärsi missään
vaiheessa. Sarjan päätös on sydäntä särkevä ja takuulla paatuneimmankin
animeharrastajan itkemään.
Sarjan hahmot ovat parhaimpia mitä
animessa on pitkään aikaan nähty. Ne ovat persoonallisia, helposti
samastuttavia sekä empaattisia. Jopa pahikset ansaitsevat kiitosta, vaikkeivat saakaan
mitään aikaan sarjassa. Hahmojen kehitys parempaan on huimaa ja niihin on
oikeasti panostettu. Ei mitään kertakäyttöhahmo tällä kertaa.
Kaunis animaatio on oikeaa silmäkarkkia.
Sarjassa osataan käyttää värejä oikein ja väriskaala on laaja. Hahmojen suunnittelija on osannut hommansa, sillä vaikka hahmojen
ulkonäkö on realistinen ja simppeli ovat ne silti persoonallisia ja kauniisti
tehty. Kaikki
mikä liikkuu sarjassa, on täydellisesti tehty. Lumikelkoista ihmisiin liike on
sulavaa ja harkittua. Vaikka lentokoneisiin ja joihinkin muihin vempeleisiin
ovat CGI:tä, eivät ne pilaa kaunista katsomiselämystä.
Tunteita herättävä musiikki on tämän
sarjan helmi. Musiikki vaihtelee tyyliltään laajasti ja se luo aina oikean
tunnelman. Vaikka sarjaa ei olisikaan katsonut, pääsee pelkän musiikin avulla
tunnelmaan. Alkutunnari on aivan liian hyvää kuultavaa ja se herättää tunteita.
Lopputunnari ei ole alkutunnarin tasoinen, mutta se osaa kertoa yhdestä hahmosta
paljon.
Zankyou no Terror on ehdottomasti
parhaimpia, ellei jopa paras sarja, mitä olen koskaan katsonut. Se hipoo joka
osa-alueelta täydellisyyttä ja se on kertoo oman tarinansa. Suosittelen
lämmöllä jokaiselle ja itse ehdottomasti palaan sarjan pariin vielä
tulevaisuudessa
