Pulpettinaapurit on humoristinen tarina, jossa kuvataan päähahmojemme Yokoin sekä Sekin kouluelämää. Yokoi on tunnollinen ja kiltti opiskelija, joka haluaisi vain tunneilla keskittyä opetukseen. Siitä kuitenkin tekee haastavaa vierustoveri Seki, joka tekee tuntien aikana kaikkea muuta kuin opiskelee. Sekillä on aina jokin uusi projekti menossa tai hän keskittyy vain leikkimään opetusta seuraamatta. Tunnollinen Yokoi yrittää asettaa vähän väliä Sekin ruotuun, mutta joutuu itse aina mukaan Sekin tempauksiin.
Tonari no Seki-kun tai ihan suomeksi Pulpettinaapurit, on Punainen Jättiläisen uusin löytö ja jatkaa vähän samoilla jäljillä kuin Nichijou. Ensimmäisen pokkarin perusteella sarja on puhtaasti huumorpainotteinen, eikä ota itseään vakavasti missään vaiheessa. Sarjan huumori pohjautuukin lähes tulkoon aina siihen kuinka Yokoi yrittää ojentaa Sekiä ja joutuu itse ottamaan haukut niskaansa. Onhan Yokoin joutuminen Sekin leikkeihin mukaan ihan hauskaa katsottavaa, sillä tämä heittäytyy aina täysillä tilanteen vietäväksi. Ehkä välillä liikaakin. Mutta se kuitenkin alkaa olla hyvin itseään toistavaa jo parin luvun jälkeen. Toisaalta Sekin erilaiset leikit muuttuvat aina vain erikoisemmiksi ja kiinnosavimmiksi ja hauskaahan tästä tekee se, ettei Seki jotenkin koskaa jää kiinni mistään opettajalle. Sarja on vailla varsinaista juonta ja tavoitetta, mutta sille löytyy kuitenkin ihan varmasti oma ostajakuntansa, vaikka huumori ei todennäköisesti nappaa kakille lukijoille.
Takuma Morishigen taide on yksinkertaista ja kaikki on varsin pelkistettyä. Kuitenkin simppeli taide ja suoraviivainen kerronta tukee hyvin sarjan huumoria, eikä sarja muutu liian sekavaksi. Tosin Morishigen kädenjälki on hyvin vaihtelevaa, sillä välillä se on hieman hapuilevaa ja ja viiva haurasta ja taas toisaalta se on vahvaa ja tarkkaa. Tämä kuitenkin elävöittää tarinan kerrontaa paljon ja varsinkin humoristiset kohdat saavat uutta elämää. Pokkarin yksinkertainen ja minimaalinen kansitus tukee myös hyvin sarjaa, eikä se heittäydy missään kohtaa liian taiteelliseksi.
Mitä Pulpettinaapurien painolaadusta voi sanoa? Se on taattua Punista, sillä pokkarista on vaikea löytää mitään valitettavaa. Koska sarjan mustavalko-skaala on hyvin suppea, siitä näkyy kaikki mahdolliset kaunesvirheet. Puniksen käsissä ei kuitenkaan ole tästä pelkoa, sillä laatu on todella korkealla ja muste ei ole sotkenut valkoisiksi tarkoitettuja kohtia. Värisivuja ei tavalliseen tapaan ole, mutta enpä niinkän niiden perään haikaillutkaan. Käännöksestäkään ei ole mitään valitettavaa, sillä Antti Valkaman suora käännös japanista on oikein selkeää ja hahmojen suuhujen sopivaa. Osa ääniefekteistä on myös käännetty tavalliseen tapaan.
Pulpettinaapurit ei tarjoa mitään uutta punaisen auringon alla, mutta viihdyttää kuitenkin aikansa. Huumori ei todellakaan iske kaikkiin ja luvut alkava pikku hiljaa toistamaan itseään, mutta sarja kuitenkin löytänee omat kannattajansa. Mukavaa luettavaa vaikka auto tai junamatkalle, sillä sarja on kuitenkin harmiton luettava ja se on lukaistu nopeasti läpi.
Taide on simppeliä, eikä mitenkään erikoista, mutta onnistuu kuitenkin tukemaan sarjan huumoria ja sen humoristista maailmankuvaa. Punaisen Jättiäläisen painolaatu on taattua, eikä siitä löydy mitään purnattavaa. Käännös on myös sujuvaa ja helppoa seurata.
Sarja: 2/3
Julkaisu: 3/3
English translate: Tonari no Seki-kun did not gave anything new under of the red sun, but it will entertain its own time. Humor of the series does not strike of all and chapters start to replays themselves very quickly. But I think this series is still going to wound its own supporters. Series have a nice reading material even if the car or the train journey, because this series is harmless to read and it has been read through quickly.
The art is really simply and not so particular, but it succeed in to support the humor and its humorous world. The printing quality of Punainen Jättiläinen is very good and I don´t wound any subject to complain. Translation is also smooth and easy to follow.
On taas aika käynnistää uusi animekausi. Tämän postauksen kirjoittaminen on taas lykkääntynyt ja lykkääntynyt, kun kaikkea muuta on pitänyt saada alta pois. Mutta tässäpä tämä nyt vihdoin ja viimein.Talvikausi meni kuin siivillä ja tajusin taas kuinka lyhyt aika kolme kuukautta on. Mutta mitä kevätkausi tuokaan tulleessaan kaikkien animeharrastajien iloksia ja riemuksi?
Nimi: Koutetsujou no Kabaneri (甲鉄城のカバネリ) Alkanut: 8.4.2016 Jaksoja: ????? Studio: Wit Studio
Genre:
Koutetsujou no Kabaneristä minulle tuli mieleen Prinsessa Mononoke. Sarjan miljöö tuntuu samalta ja Mumei muistuttaa jotenkin etäisesti Sania. Sarja myös vaikuttaa sellaiselta joka saattaa lyödä ällikällä. Wit Studion uusin luomus iskee heti katsojan tajuntaan ja voi olla että tämä sarja ylettyy jopa Owari no Seraphin sekä Attack on Titanin tasolle. Hahmot ja idea ovat mielenkiintoisia, vihollinen vaikuttaa vahvalta ja animaatio on upeaa. Odotan innolla miten sarja jatkuu ja yllättääkö se vastedeskin.
Nimi: Boku no Hero Academia (僕のヒーローアカデミア) Alkanut: 3.4.2015 Jaksoja: 13 Studio: Bones Genre: Toiminta, komedia, koulu, superbower, Shounen
Hero Academi kuuluu meikäläisen must-watch-sarjoihin, sillä... no... koska supersankarit (kaikki One Punch- manin katsoneet tietävät mitä tarkoitan :)). Vaikka sarjan tarina ei ole mitenkään, erikoinen tai uniikki ja päähahmomme Izumu on mitä on, niin jokin tässä sarjassa saa sen tuntumaan mielenkiintoiseltä ja eloisalta. Nopeatempoinen animaatiotyyli sopii sarjan henkeen ja on välillä todella upeaa. Toivottavasti Studio Bones pitää yllä tavallista hyvää laatuansa, eikä sarja vedä itseään liian dramaattiseksi. Odotan kärsimättömänä jatkoa.
Studio Bones jatkaa Japanin valloitusta ja hellii animeharrastajia toisellakin sarjalla nimeltä Bungou Stray Dogs. Vaikka sarja vaikuttaa kiinnostavalta ja Osamu mielenkiintoisilta hahmolta, en usko, että tämä sarja kuitenkaan lyö itseään kauhean kuuluvasti läpi. En myöskään ole varma pidänkö sarjan päähahmostamme Atsushista vai en. Sarjalla on kuitenkin muutamia kiinnosatvia elementtejä, jotka kutkuttavat minun kiinnostustani, joten aion seurata sarjaa loppuun asti.
Meikäläiseen on varmaan iskenyt jokin sairaus, kun kerran kaiken aikaa listaan aina vain sci-fi sarjoja katsottavaksi. Pitäiskö huolestua? Mutta Kiznaiverin päätin katsoa, koska se on Studio Triggerin luomus. Studion viimeisin hitti oli Kill la Kill johon tykästyin kovasti. Sarjan animaatio muistuttaakin paljon Kill la Killin tyyliä, mutta ei oikeastaan missään muussa. Kiznaiver tuskin nousee edeltäjänsä tasolle asti, sillä sarjalla on kuitenkin vain vaivaiset 12 jaksoa. Toivon kuitenkin, että sarja suoriutuu edes kunnialla loppuun asti, eikä ala heittää kärrynpyörää.
Nimi: Netoge no Yome wa Onnanoko ja Nai to Omotta? (ネトゲの嫁は女の子じゃないと思った？) Alkanut: 7.4.2016 Jaksoja: 12 Studio: Studios No. 9 Genre: Komedia, ecchi, romanssi, koulu
Söpöä koulukohellusta täynnä oleva sarja mikä ei varmaan yllätä millään tasolla. Hidekin ja Akon punastelu on kuitenkin ihan söpöä katseltavaa, joten mikä ettei.
Nimi: Joker Game (ジョーカー・ゲーム) Alkanut: 5.4.2016 Jaksoja: 12 Studio: Production I.G Genre: Armeija, seinen
Joker Game on varmaan tämän kauden odotetuimpia sarjoja. Eikä mikään ihme, sillä sarjan hahmot vaikuttavat kiinnostavilta, tarina jännittävältä ja idea uniikilta. Meikäläinen ainakin odottaa innolla sarjan jatkoa ja sitä mihin se johtaa. Sarja on myös pahoja poikia täynnä, joten se on aina plussaa ;).
Flying Witch tuntuu mukavalta vaihtelulta pitkästä aikaa, kun toiminnallisia sarjoja on tullut katseltua niin paljon. Sarja ei edes vaikuta tyhjäpäiseltä ja päämäärättömältä, vaan siinä tuntuu olevan jotain. Lämminhenkinen sekä arjen läheinen siitä huolimatta, että päähahmomme Makoto on noita. Saa vaan nähdä vaihtaako sarja asennettaan loppua kohden mentäessä.
Ikuisena Mirai Nikki- fanina Sakai Esunon uusimpaan tuotantoon perustuva Big Order on meikläläisen yksi must-watch-sarjoista. Tarina on hieman erilainen kuin Mirai Nikkissä, mutta päähahmot Rin ja Eiji muistuttavat erehdyttävästi Yunoa ja Yukiterua. Eiji ei vaan vaikuta samanlaiselta itkupilliltä. En tiedä mihin suuntaan sarja kehittyy, mutta tähän mennessä konsepti ei ole tarjonnut mitään uutta.
Mitä olisikaan animekausi ilman lohikäärmeitä? Seisen Cerberus on saanut kovaa kritiikkiä osakseen, enkä oikeastaan kauheasti itsekään usko tähän animeen. Badass päähahamomme Hiiro ei vaikuta miltään tajunnanräjäyttäjältä, mutta kuka voisi olla tykkäämättä pahasisuisista pojista? Muutkaan hahmot eivät vaikuttaneet erikoisilta, mutta päätin kuitenkin kiusata itseäni ja katsoa sarjaa ainakin muutaman jakson lisää.
Taas yksi sarja, joka sai minut kysymään itseltäni, että mitä mä oikein katon? Sarja on kyllä todella hellyttävä, vaikka puhuvaa karhua, joka elää tytön kanssa, ei tulekaan joka päivä vastaan. Ei varmaan tarjoa mitään muuta uutta kuin sen puhuvan karhun. Machin ja Kumain laulama lopputunnari oli kyllä huvittava ja se saa aina hymyn kasvoille.
Kaikki Magi-fanit ovat varmasti odottaneet Sinbadin ilmestyvän horisonttiin vaikka kuinka kauan. Nyt tuo odotus on vihdoin päättynyt. Sarja on todella kaunista katsottavaa ja pidän Sinbadista hahmona todella paljon. En vaan tiedä kuinka hyvin sarja saa tarinansa kerrottua loppuun asti, kun sarjalla on vain 8 jaksoa. Odotan silti kuitenkin innolla miten sarja etenee.
Siinä olivatkin tämän kauden animet, jotka herättivät meikäläisen mielenkiinnon. Tarjonta oli tällä kaudella ihan hyvää, vaikkeikkan kauhean hetkauttavaa. Näillä pärjää kuitenkin aina seuraavaan kauteen asti. Käy ihmeessä itsekin bongaamassa omat sarjasi tältä kaudelta. Toivotaan, että sarjat viihdyttävät meitä hyvin ;).
English translate: This anime season is pretty all right, but it not surprise me in any way.
Koutetsujou no Kabaneri: This series is one of my must watch series and this series sounds like very interesting and exciting. Could be the winner of this season.
Boku no Hero Academia: Good action and comedy series with superpowers. It is also my must watch series, but I think its not going to be very different than another series. Hope so it is not gonna take too serious way.
Bungou Stray Dogs: Interesting mystery series what was woke up my interesting. I can´t wait for what this series is going to show us.
Kiznaiver: Studio Trigger is back! This series sounds like very interesting, but this series only have 12 episodes. Hopefully this series is not going to screw up.
Netoge no Yome wa Onnanoko ja Nai to Omotta?: Very cute school life-anime what probably do not make any things differently. But mains relationship is very fun to watch, so why not?
Joker Game: Many persons have waiting for this series. The whole concept feels like very good and the series is full of bad boys so this series could´t be bad.
Flying Witch: warm slice of life series what make you smile. This series does not make feel bored and its not sounds like black and white-series at all. Good variety for this series.
Big Order!: Because I am big fan of Mirai Nikki, I have to watched this series. Unfortunately its not offer any different ideas and the mains are just like Yuno and Yukiteru.
Seisen Cerberus: Ryuukoku no Fatalités: I am not sure of this series. I can´t decide do I like it or not. But I decided to bully myself and watch another couple episode more, Bit I do like our main Hiiro ;).
Kuma Miko: And again series what made me ask myself, what I watch? But idea sounds fun, even if the only new thing is the talking bear.
Magi: Sinbad no Bouken: This series look and sounds good and because it is made by makers of Magi-series, I have to watch these series. I am little bit worried about the length of this series.
Ihmisten keskuudessä kulkee verenhimoisia Ghouleiksi kutsuttuja olentoja, jotka tappavat ja syövät ihmisiä. Ne kulkevat ihmisten joukossa paljastumatta, koska ne näyttävät ihmisiltä, minkä takia niiden tunnistaminen on mahdotonta.
Ken Kaneki on 1.vuoden yliopisto-opiskelija, joka rakastaa lukemista ja kirjallisuutta. Hän on pahasti ihastunut nuoreen naiseen nimeltä Rize. Kaneki päättää jäädä ihailemaan Rizeä vain kaukaa, koska uskoo, että hän ja Rize eivät kuulu samaan sarjaan. Sattumusten kautta Kaneki pääsee kuitenkin treffeille Rizen kanssa, mutta treffit eivät osoittaudukaan sellaisiksi miksi luulisi. Kaneki herää sairaalassa suuri haava vatsassa. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, mutta pian Kaneki kokee outoja asioita, mitä ihmisen ei pitäisi kokea. Ruoka maistuu tuhkalta ja lannalta, Kaneki voi olla syömättä pitkään joutumatta kokemaan nälkää ja ainoa asia mitä Kaneki tuntuu pystyvän syömään on kahvi. Järkyttävin asia on kuitenkin se, että Kaneki tuntee himoa ja nälkää ihmislihaa kohtaan. Pian karu ja synkkä totuus paljastuu Kanekille ja pistää Kanekin maailman sekaisin.
Punaisen Jättiläisen uutuussarja Tokyo Ghoul on varmaan jokaiselle tuttu sarja edes jollain tasolla. Se on kyntänyt mainetta jo jonkin aikaan harrastajien keskuudessa ja itse ainakin olen yksi niistä, joka odotti tätä sarjaa kuin kuuta nousevaa. Sarja on nimittän tosi hyvä. Tarina lähtee käyntiin jo ensimmäisessä luvussa, eikä vitkastele kaartaen pitkään ja hartaasti asioiden vierestä. Yhden pokkarin aikana ehtiikin tapahtua aika paljon, eikä lukija ehdi missään vaiheessa kyllästyä tapahtumien kulkuun. Tarina onkin sarjan ydin, sillä se on todella kiinnostava ja kutkuttava ja lukija haluaa vain tietää enemmän näistä ihmisiä syövistä olennoista. Kiinnostavin tvisti sarjassa on kuitenkin, että miten Kaneki sopeutuu uuteen elämäänsä ja siihen ettei mikään ole enää niin kuin ennen. Ja koska Ghoulit joutuvat kärhämöimään sekä toistensa kanssa, että pakenemaan Ghoul-tutkijoita ei sarjasta jännistystä puutu, vaan pitää mukavasti otteessaan pienen jännityksen kutittaessa niskassa. Päähahmo Kaneki osui ainakin itsellä ensin ärsytyshermoon, sillä ainainen itku sekä itsensä nostaminen Ghoulien yläpuolelle alkoi nyppimään inhottavasti. En kuitenkaan usko, että tekijällä on ollut pienintäkään aikomusta tehdä Kanekista sympaattista hahmoa. Kanekista paljastuu kuitenkin jo pokkarin loppupuolelle kiinnostavia asioita, eikä hahmo vaikutakaan enää ärsyttävältä vaan jopa mielenkiintoiselta. Myös muut hahmot vaikuttavat jänniltä ja kiinnostavilta. En malta odottaa, että saan tietää heistä enemmän, sillä vaistoan ja suuren tragedian menneisyydestä.
Sui Ishidan taide saattaa vieraannuttaa osaa lukijoista, sillä se on hyvin karkeaa ja nopeatempoista. Yllätyin kuitenkin itse positiivisesti, kuin laadukasta se loppujen lopuksi on. Tokyo Ghoul on todella synkkä sarja, jonka piirrosjälki on hyvin tummaa. Tummuudestaan huolimatta kuvitus on pääosin selkeää ja tapahtumien kärryillä on helppo pysyä. Jotkin toimintakohtaukset tosin vaikuttivat hiemän sekavilta ja sotkuisilta ja niitä joutui hieman tihrustamaan. Ishida on kuitenkin loistava tekemään hahmoilleen ilmeitä, sillä kaikki ilmeet tulevat loistavasti esille, eikä Ishida pelkää käyttää voimakkaita irvistyksiä tai vinoja hymyjä. Hahmot ovat myös taiteen lailla uniikin näköisiä ja ne on helppo erottaa toisistaan.
Pokkarin laatu on taattua Punaista Jättiläistä. Tummuudestaan huolimatta painolaatu on tarkkaa ja laadukasta, eikä valkoiset osat ole tahriintuneet musteesta harmaiksi. Mustat kohdat ovat myös mustia, eikä mitään tummaa harmaata. Sormetkaan eivät tahriintuneet musteeseen pokkaria lukiessa. Punis on myös kääntänyt suurimman osan äänitehosteista ja ne on sijoiteltu nätisti, joko alkuperäisen tehosteen viereen tai se on korvattu kokonaan. Värisivuja ei ole, mutta se ei lukukokemusta haittaa. Plussaa myös siitä, että alkuperäisiä kansia on käytetty. Suvi Mäkelän käännös on mukavan vaihtelevaa ja sopii hyvin hahmojen suuhun. En oikeastaan keksi käännöksestä mitään poikkipuoleista sanaa. Hyvää työtä Punis!
No, voinko suositella tätä sarjaa ja kelle? Kyllä voin. Sarjan tarina on mielenkiintoinen ja se tempaisee katsojan heti mukaansa nopealla toiminnalla, sekä kiinnostavalla idealla. Raakuudensa, sekä hieman ällöttävän toimintansa takia sarja ei varmasti sovi aivan herkimmille tai jos kammoat verta ja ihmissyöntiä. Päähahmo Kaneki on vähän kaksipiippuinen hahmo, sillä hänestä joko pitää tai ei. Muut hahmot vaikuttivat myös kiinnostavilta ja uskon, että heistä kaikista löytyy paljon jännittäviä asioita sarjan edetessä. Punaisen Jättiläisen käännös, sekä painolaatu ovat ensiluokkaisia sekä selkeitä. Sarja on jo ensimmäisen pokkarin mukaan hyvin potentiaalinen ja uskon, että toimintaa ja juonenkäänteitä tulee paljon. Ensimmäinen pokkari ilmestyy kauppoihin tiistaina, joten kaikki heti ostamaan tuolloin se! Se on nimittäin jokaisen sentin väärti.
Sarja: 3/3
Julkaisu: 3/3
(Anteeksi, kuvat ovat enkkujulkaisusta, sillä en edelleenkään osaa käyttää skanneria :P)
Well, can I recommend this series and to whom? Yes I can. The series story is interesting and it immediately grabs the viewer's view, for rapid action, as well as an interesting idea. Because of the brutality and a little queasy subjects this series is certainly not fit completely on the most vulnerable, or if you scare blood and cannibalism. The main character Kaneki is a bit of a double-barreled character, because you either likes him or not. Other characters also affected by certain interest and I believe that all of them can be found in a lot of exciting things in the series progressed. Punainen Jättiläinen's translation, as well as print quality are first class and also clear. The series the first paperback is already very potential and I believe that the action and plot twists will be a lot. The first paperback will be in stores on Tuesday, so all of you guys go buy it! It is in fact every inch of host-guest.
Ivrea jatkaa aktiivisesti nousuaan sekä Suomen manga-markkinoden pelastamista. Io Sakisakan manga Ao Haru Ride julkaiseminen aloitetaan kesällä. Lue koko juttu Anime-lehden sivuilta!
English translate: Ivrea actively continue to rise, as well as the rescue of Finnish manga to advertise. Manga from Io Sakisakan, Ao Haru Ride publication started in the summer. Read the full story Anime Magazine website!
Harrastukseni aikana olen katsonut monia animeita, joita on tuotettu videopelien pohjalta. Kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö, sillä tällaisa adaptioita on tehty jo maailman sivu. Joskus tällaisten animeiden tarina saattaa olla hieman erikoinen ja joskus sitä kohottaa kulmakarvansa hiusrajaan asti. Hyvät naiset ja herrat, tämä on Kantai Collection tai tuttavallisemmin KanColle!
Tarina
Tarinamme alkaa, kun päähahmomme Fubuki saapuu laivastotukikohtaan. Tukikohdan jokainen tyttö ja nainen kantaa sisällään jonkin sotalaivan sielua ja tukikohdassa heidän on valmistauduttava taisteluun mereltä hyökkäävää vihollista vastaan. Fubukin saapuessa kaikki ei mene aivan suunnitellusti, eikä ensimmäinen taistelukaan nosta Fubukin pisteitä. Ollessaa jo luovuttamassa pelin ja miettiessään miksi hänet tuotiin tukikohtaan, Fubuki törmää salaperäiseen Komentajaan. Tämän ansioista Fubuki päättää yrittää vielä ja kehittyä ja koulia itsestään suuren sotalaivan, jotta voi suojella läheisiään sekä uusia ystäviään.
Arvostelu
Kantai Collection... sarjan konsepti kuulosti aluksi meikäläisen korvaan hyvin mielenkiintoiselta sekä uniikilta. En ole koskaan pelannut kyseistä alkuperäistä teosta, mutta ilman peliinkin tutustumista sarjan ideaan pääsee nopeasti käsiksi. Tarina sotalaivatytöistä on hyvin erikoinen aihe ja mietin aluksi voiko tätä ottaa vakavasti? Ei oikeastaan voi. Sarjassa on useita hyviä elementtejä, jotka saivat mielenkiinnon heräämään, sekä sarjan vihollinen vaikutti kiinnostavalta ja vahvalta. Sarjan ensimmäinen jakso oli oikein hyvin onnistunut, eikä edes kurja 3D-animaatio häirinnyt minua. Mutta mihin tämä sarja oikein hukkaa sen kaiken potentiaalin mitä sillä oli?
Sarjan edetessä taistelut jäävät taka-alalle ja tarina keskittyy enemmän hahmoihin, sekä näiden välisiin suhteisiin. Sarja onnistuu ihan hyvin tuomaan eri hahmojen väliset suhdekoukerot esille, mutta se tuntuu kadottavan itse pääpointin. Tietenkin aina välllä lähdetään merille tuhoamaan jokin pahis, mutta nämä taistelutkin ovat ohi aika nopeasti ja niitä käytetäänkin enemmän vain tuomaan jokin ongelma hahmossa tai ihmissuhteissa esille, jota sitten setvitään loppuaika jaksosta. Tietyllä tavalla idea on toimiva, mutta eikö tällainen ole jo aika nähty? Konsepti saattaa olla eri, mutta päätarkoitus ei. Hahmot jäävät siis mieluummin kahvilaan syömään huippu hyvännäköisiä jäätelöannoksia kuin taistelevat maailmaa uhkaavaa vihollista vastaan. Uskottavuutta potkitaan päähän ja pahasti tämän sarjan aikana. Hahmojen väliset suhteet ovat myös vähän tulkinnanvaraisia. Useankin tytön välillä on ystävyyssuhteita, mutta joidenkin kohdalla tämä vaikuttaa jopa olevan enemmän kuin pelkkää ystävyyttä. Katsoja saa tulkita suhteet kuitenkin aivan itse, joko todella syväksi ystävyydeksi tai puhtaaksi ihastumiseksi/rakkaudeksi.
Ja mainitsinko jo, että tässä sarjassa on yksi fillerijakso? Curryn kokkaamiseen keskittyvä filleri ei edistä tarinaa mitenkään ja siinä keskitytään vain hävittäjänelosten kasvamiseen, sekä sisarussuhteen syventämiseen. Myös sarjan vihollinen jää hyvin pimentoon koko sarjan ajaksi, eikä katsoja lopulta oikein enää tiedä, että minkä vuoksi tässä loppujen lopuksi taistellaan. Pääpahis astuu näyttämölle vasta ihan viime metreillä ja sen lyöminen käy aivan liian helposti. Itseä jäi harmittamaan se ettei kyseisestä pahiksesta oltu mainittu kertaakaan ja tunsin itseni vähän petetyksi lopputaistelun kohdalla. Muuten lopetus oli ihan kelvollinen, vaikkakin se jätti ilmaan paljon kysymyksiä, eikä sarja tuntunut saavuttavan loppuviimein mitään. Sarjasta on kuitenkin tulossa toinen kausi jossain välissä, joten voin antaa tämän anteeksi.
Vielä mainittakoon sarjan tunnelman. KanCollen tunnelma on rauhallinen, huoleton ja hyvin arkinen, mikä on mielestäni hieman ristiriidassa sen kanssa, että joku voi hyökätä tukikohtaan aivan koska vain. Jäin kaipaamaan sellaista pientä jännitystä ja sähköisyyttä, mikä olisi kertonut aina läsnäolevasta vaarasta. Ellei huomioda sitä, että Kagan ja Zuikakun välinen kisma luo aimo annoksen jännitettä.
KanColle pitää sisällään hyvin suuren määrän hahmoja, joihin ei ehdi tutustumaan kunnolla. Sarjan päähahmokaarti on hyvin sterotyyppinen, mikä sai hahmot tuntumaan tylsiltä ja jo nähdyiltä. Sivuhahmot ovat jo mielenkiintoisempia tapauksia, mutta näihin ei taas tutustuta oikein mitenkään sarjan aikan.
Fubuki on uusi tulokas laivastotukikohdassa ja kantaa sisällään hävittäjän sielua. Sarjan alussa hänestä annetaan sellainen kuva, että hän on erikoinen ja voimakas hävittäjä. Hän osoittautuu kuitenkin kömpelöksi ja täysi amatööriksi taistelussa. Vastoinkäymisistä huolimatta hän päättä kehittyä paremmaksi sotalaivaksi. Fubukin päättäväisyys teki suuren vaikutuksen, sillä tämän päättäväisyys ja sinnikkyys on ihailtavaa katseltavaa. Mutta siihen Fubukin hyvät puolet loppuvatkin. Vaikka hän on synnynnäinen johtaja ja erittäin periksiantamaton, hän on silti kaikkein yksinkertaisin hahmo koko kaartissa. Hän käy jopa ärsyttäväksi ja pitkäveteiseksi hahmoksi ja hänen jääräpäisyytensäkin alkaa nyppimään välillä. Hän on vain niin tylsä hahmo, joka unohtuu heti, kun olet katsonut sarjan. Luulin myös, että hän kehittyisi hahmona oikein kunnolla, mutta valitettavasti se jää paljon vähäisemmäksi kuin aluksi kuvittelin. Tapahtuuhan sitä kehitystä, mutta mielestäni silti aivan liian vähän.
Tietenkin päähahmollamme on kaksi ystävää rinnallaan; Mutsuki sekä Yudachi. Mutsuki taitaa näistä kolmesta olla kaikista stereotyyppisin. Hän on se kimeä ääninen, isosiskohahmo, joka katsoo aina kaikkien perään. Hän on hävittäjä Fubukin ja Yudachin lailla. Aluksi luulin, että Mutsukilla olisi suurempi rooli sarjassa, sillä hän joutuu kokemaan kaikista karvaimman ja suurimman menetyksen. Mutta mitä enemmän sarja etenee sitä enemmän Mutsuki hiipuu taka-alalle. Hänen roolikseen jääkin vain murehtia toisten perään ja itkeä ilosta lopuksi.
Yudachi on kolmikosta kaikkein kiinnostavin, sekä persoonallisin hahmo. Yudachi on hyvin suorasukainen ja saattaa loukkaantua helposti, jos tämä jätetään ulkopuoliseksi. Harmillisesti hän jää kuitenkin Mutsukin lailla sivuun, vaikka heidät onkin nimetty päähahmoiksi. Mutta toisin kuin Mutsuki, on Yudachi enemmän toiminnassa mukana ja hän on paljon aktiivisempi hahmo kuin Mutsuki. Yuidachin hahmosta olisi saanut varmaan enemmänkin irti, sillä hän oli jo nyt hyvin viihdyttävä hahmo. Myös hänen poi-hokemansa oli oikein hauska.
Osa sarjan sivuhahmoista oli jopa kiinnostavampia kuin päähahmomme Fubuki, joka jää liian mustavalkoiseksi hahmoksi. Mm. hävittäjäpari Yayoi ja Mochizuki, taistelulaivat Kongo, Yamato ja Nagato sekä hävittäjä Shirakaze olivat hyvin kiinnostavia hahmoja, joista olisi halunnut tietää enemmänkin. Suurin osa sivuhahmoista ei kuitenkaan jaa minkäänlaista tarkoitusta olla mukana sarjassa, sillä he vain ovat. Osa vilahtaa aina välillä ruudussa, mutta sarjan aikana he eivät esim. osallistu taisteluihin, vaan heidän kuuluu olla vain täytehahmoja päähahmokaartin rinnalla. Tämä oli harmillista, sillä osa hahmoista vaikutti erittäin mielenkiintoisilta tapauksilta.
Jos jokin minussa herätti heti epäilyksiä niin se oli sarjan animaatio. Varsinkin kun tiesin, että suurin osa taistelukohtauksista oli animoitu 3D-tekniikallä niin heräsi minussa aikamoisia spekulaatioita. Mutta täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. 3D-animaatio on nimittäin ihan kivaa katseltavaa ja jotkin kohtaukset jopa näyttivät vaikuttavilta. Osissa kohtauksista näkyi kuitenkin se tietty hutilointi ja laiskuus, sillä hahmojen kasvot näyttivät oudoilta ja hiukset lepattivat tuulessa oudosti. Mutta annettakoon sen kuitenkin anteeksi, koska muuten animaatio oli ihan hyvää luokkaa. 2D-animaatio oli myös hienoa katsottavaa, vaikkakaan animaatio ei loistanut sarjassa oikein missään kohtaa. Tietenkin maisemat ja auringolaskut näyttivät upeilta, mutta muu animaatio oli perusluokkaa. Hahmomallit eivät myöskään olleet mittän tajunnanräjäyttäjiä, mutta täytyy antaa propsit siitä, kuinka erilaiset varustukset eri sotalaivaryhmillä oli. Jopa tällainen harjaantumaton maalikko osasi erottaa hävittäjän taistelualuksesta ja lentotukialukset risteilijöistä ihan pelkän varustuksen avulla. Hahmojen liikkuvuus oli myös keveän ja vaivattoman näköistä, vaikka hahmoill olisikin ollut täysvarustus päällä. Myös hahmot oli helppo erottaa toisistaan, enkä joutunut arvailemaan kuka nyt taas olikaan kuka. Sarjan intron sekä ontron animaatio olivat hieno katsottavaa. Intron animaatiossa oltiin käytetty muutamia erikoistehosteita ja täytyy myöntää, että pidin siitä miten sarjan logo isketään kuvaan. Animaatiossa esiteään myös hyvin kaikki sarjan hahmot, mikä sai intron tuntumaan ehkä hieman liian täyteen pukatulta. Ontron animaatio taas on paljon yksinkertaisempaa kuin intron. Simppelistä ja vähäeleisestä animaatiosta huolimatta, ontroa oli mukava katsella.
Mitä sarjan musiikista voi sanoa? Se on yhtä väritöntä ja tylsää kuin muukin sarja. KanCollen OST on hyvin tavallista, eikä mikään sarjassa soitettavista biiseistä herättänyt kiinnostusta. OST on hyvin vaihtelevaa, sillä välillä se on hyvin voimakasta ja raskasta taistelumusiikkia, kun taas välillä se on hyvin rauhallista ja vähän surumielistäkin. Musiikki ajoi kuitenkin asiansa, eikä siitä mitään valittamistakaan ole. Sarjan intro "Miiro" on ihan peruskamaa. Se on kuitenkin hyvin mukaansatempaava ja sen tempo vaihtelee hyvin rauhallisesta todella nopeaan. Kappale ilmaisee todella hyvin erilaisia tunnetiloja, sillä kappaleesta kuultaa mm. surullisuus, päättäväisyys, rohkeus sekä ilo. Intro on selvasti sarjan parhaimpia puolia, vaikka jää vain keskikastilaiseksi. Shiena Nishizawan esittämä ontro "Fubuki" on mieletäni jopa parempi kappale kuin intro. Nishizawan voimaks tulkinta, sekä kappaleen mukaansavetävä tempo saavat kenet tahansa pitämään kappaleesta. Biisin hieman haikea, mutta samalla toiveikas tunnelma sopi hyvin sarjaan ja kappale kruunasi joka jakson.
Kongo on paras hahmo!
Tuomio
No entäs kannattaako KanColle katsoa? Nooooh... eiköhän. Sarjan erilainen asetelma, sekä idea saavat sarjan tuntumaan ja kuulostamaan erilaiselta. Sarjan pääpointti kuitenkin unohtuu nopeasti ja sarja keskittyykin enemmän hahmoihin sekä näiden välisiin suhteisiin. Taistelut jäävät taka-alalle ja ne taistelut joita käydään ovat ohi muutamassa minuutissa. Ihmissuhteiden osalta sarja kuitenkin onnistuu, vaikka naishahmojen suhteet ovatkin kyseenalaisia. Sarjan pahis tuntuu unohtuvan kokonaan ja itse pääpahis tulee esiin vasta lopputaistelussa. Sekin on kuitenkin nopeasti ohi ja saa katsojan ajattelemaan, etttä sekö nyt oli siinä. Tunnelma ei vastaa sarjan tilannetta, sillä tunnelma on liian rauhallinen ja arkinen. Välitöntä uhan tuntua ei ole missään vaiheessa ja kaikki taistelu tuntuu vähän turhalta. Sarja loppu on kelpuutettava, mutta jätti paljon kysymyksiä auki. Toivotaan, että toinen kausi avaa kysymyksiä paremmin.
Sarjan hahmot ovat stereotyyppisiä, eivätkä erotu edukseen sarjassa. Fubuki on kovasta sinnikkyydestään, sekä jaksamisestaan huolimatta hyvin tylsä hahmo, joka käy välillä jopa ärsyttäväksi. Hän jääkin melko perushahmoksi, joita animet ovat täynnä. Hänen kehitys on myös melko heikkoa ja olisinkin toivonut, että hahmo kehittyisi enemmän.
Muut hahmot ovat Fubukia kiinnostavampia, mutta nämä eivät saa kuitenkaan tarpeeksi ruutuaikaa. Jotkin hahmoista eivät tunnu edes tärkeiltä, vaan heidän kuuluu vain olla mukana sarjassa.
Sarjan animaatio tai musiikki eivät myöskään tuo mitään uutta pöytään. Animaatio on sulavaa ja jopa 3D-animaatio näytti hyvältä. Se kuitenkin jäi vain perustasolle, eikä loistanut oikein missään vaiheessa. Ainoa poikkeus on intron aloitus, kun sarjan logo isketään näyttöön. Ontron animaatio on hyvin yksinkertaista, mutta sopii kuitenkin sarjaan, sekä kappaleeseen.
Musiiikki ei myöskään hetkauta suuntaan tai toiseen. Vaikka intro sekä ontron kappaleet olivat hyviä, niin muu OST oli tavallista ja jo nähtyä.
Sarja ei ole huono, mutta se ei ole hyväkään. Se vain jätti tyhjän olon ja saakin katsojan kysymään itseltään, että mitä tästä sarjasta sai lopulta irti. Toivotaan, että toinen kausi olisi parempi ja täyttäisi ensimmäisen jättämän aukon. Suosittelen HYVIN suurella varauksella.
Arvosana: 6,6/10
English translate: Well, is KanColle worth a look? Weeeeellll ... yes it is. The different arrangement of the series, and the idea to receive a series of feel and sound different. However, a series of main point is forgotten quickly and the series will focus more on the characters and the relationships between them. Battles take a back seat and the battles that take place are within a few minutes. However, human relationships, the series is successful, even though the female characters' relationships are questionable. Series villain seem to forget entirely self-main enemy, and it will be the final battle. However, even that is quickly over and gets the viewer to think that whether it is now in. The atmosphere is not responsible for the situation of the series, because the atmosphere is too quiet and casual. An immediate threat to seem like no time and all seems a bit pointless battle. Series final to be qualified, but left many questions open. Let's hope that the second season opens more questions. The characters are stereotyped, and do not stand out for his advantage in the series. Fubuki is hard perseverance, and work management in spite of a very boring character who is sometimes even annoying. Fubuki remains pretty basic figure in that animes are full. His development is also relatively weak, and I would have liked to see the character evolve more. Other characters are more interesting than Fubuki is, but these do not get enough screen time. Some characters do not seem to even be important, but they belongs only to be involved in the series. A series of animation or music do not bring anything new to the table. The animation is smooth and even 3D animation looked good. However, it was only the base level, and no conspicuous correctly at any time. The only exception is the initial intro, after a series of striking logo on the screen. Ontros animation is very simple, but suitable for series, as well as track. For music does not sway one way or another. Although the intro and Ontros songs were good, so was the other OST usual and already seen. This kit is not bad, but it's not good either. It just left an empty feeling and weather too the viewer to ask themselves, that's what this series finally got out of it. Let's hope that the second season would be better, and fill the gap left by the first.
Nykyään kaikki animeharrastajat katsovat vain anime-sarjoja jotka ovat ilmestyneet melkein poikkeuksetta neljän tai viiden vuoden sisällä. Useimmat katsovat vain sarjoja jotka ovat uunituoreita tai ovat ilmestyneet samana vuonna. Tämä on mielestäni sääli sillä hyviä, vanhempiakin animeja on tarjolla. Kimagure Orange Road on vuoden -87 tarjontaa ja se hoitaa asiansa monella tavalla paremmin kuin uudet romanssianimet. Hyvät naiset ja herrat, tämä on Kimagure Orange Road!
Tarina
Kyosuke Kasuga on 15 vuotias nuorukainen, joka on vasta muuttanut perheensä, kahden pikkusiskonsa ja isänsä kanssa uuteen kaupunkiin. Kasuga ei ole kuitenkaan tavallinen nuori sillä hänellä on yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän pystyy teleporttaamaan, käyttämään levitaatiota tai jopa juoksemaan yliluonnollisen nopeasti. Hän pyrkii kaikin tavoin piilottamaan kykynsä, sillä seitsemän muuton jälkeen muuttaminen ei enää houkuta. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, nimittäin Kasuga törmää mysteeriseen Madokaan, joka saa Kyosugen pään sekaisin. Madokalla tuntuu olevan kuitenkin kaksi puolta, sillä koulussa tämä ei ole enää tuntenivaan Kasugaa. Pian soppaa tulee hämmentämään Madokan lapsuudenystävä Hikaru, joka rakastuu Kyosugeen nähtyään vahingossa tämän käyttävän voimiaan. Miten Kasuga pystyy selviämään kahden voimakastahtoisen naisen ristitulessa ja ilmaisemaan tunteensa Madokalle? Ikuinen rakkauden oravanpyörä on valmis, eikä vauhtia ja hullun kurisia käänteitä puutu.
Juoni
Joillekin suomalaisille Kimagure Orange Road on varmaan tuttu sen suomen kielisellä nimellä, joka on Superperhe. Omaxi nimittäin julkaisi vuonna -89 sarjan alkua suomidubeilla VHS:nä. Itseltä sattumoisin löytyy edellen tuo ensimmäinen VHS ja sen avulla alun alkaen innostuin sarjasta. Monet saattavat kammoksua Kimagurea, koska se on niin vanha sarja. Mielestäni se on kuitenkin aivan turhaa, sillä tämä sarja hoitaa tonttinsa aika hyvin.
Kimaguren tarina ei ole mitenkään erikoinen ja voisi varmaan sanoa, että se humoristisen slice-of-lifen edelläkävijä. Sarjan tärkeät elementit ovat varmaan monelle jo tuttuja nykyisten sarjojen kautta, mutta Kimagure osaa kuitenkin pitää kiinnostuksen yllä ja osaa tarjota vähän erilaisemman katsomiskokemuksen. Sarjan juoni pyörii koko ajan samaa rataa, jossa Kasuga yrittää parhaansa mukaan käsitellä kahta tyttöä ja oikoa jos jonkinlaisia väärinkäsityksia Madokan kanssa. Sarjalla on kuitenki 48 jaksoa ja tällainen juoni saattaa muuttua hieman itseään toistavaksi. Mutta jotenkin näiden kolmen päähahmon jokapäiväinen elämä on niin hauskaa seurattavaa, että sitä jaksaa melko tuskattomasti katsoa läpi sarjan. Myös Kasugan yliluonnolliset voimat tuovat jotain uutta sarjaan, eikä sarja asetu liikaa tyypilliseen koulu-slice of-life-muottiin. Myös Kasugan epätoivoiset, mutta välillä hyvin toimivat yritykset kätkeä voimansa ovat huvittavaa katseltavaa. Sarjan huumori onkin hyvin toimivaa ja onnistuu naurattamaan erittäin hyvin. Hauskimmat hetket tajosivat ehdottomasti Kasuga sekä tämän kaksi pervokaveria Hatta ja Komatsu, sekä umpirakastunut pari Ushiko ja Uamao. Sarja onnistuu pitämään tunnelman hilpeänä, kevyenä ja ehkä hieman lapsellisena koko ajan, vaikka se osaa ottaa välillä vakavammankin otteen.
Olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin sarja piti mukana yliluonnisen elementtinsä ja se pysyi osana tarinaa koko ajan. Pelkäsin nimittäin, että sarja unohtaa Kasugan voimat kokonaan jossain välissä ja lopulta käsiin jäisi vain perinteinen rakkauskomedia. Näin ei kuitenkaan käynyt josta olin hyvin tyytyväinen. Supervoima-elementistä huolimatta sarjan tapahtumat pysyvät lähellä arkea, eivätkä hahmot tee typeriä päätöksiä vain saadakseen tarinan liikkeelle.
Jos sarjalle pitää antaa risuja, niin niitä ovat kieltämättä sen pituus sekä juonen yksinkertaisuus. Joillekin 48 jaksoa varmasti tuottaa vaikeuksia, sillä jaksojen ratkaisu on jo arvattavissa ja juoni on melko toistavaa. Joillekin tämä sarja ei varmasti sovi, mutta itse pidin siitä kovasti. Juonen yksinkertaisuus varmasti häiritsee joitakin, sillä onhan se nähty jo useampaan kertaan. Mutta kuten jo sanoin aiemmin, niin sarjalla on niitä omia tvistejä, jotka saavat katsojan mielenkiinnon yhä uudelleen ja uudelleen heräämään, ja saamaan katsomaan miten Kasugalle loppujen lopuksi käy. Sarjan lopetus tuo aivan uuden käänteen sarjaan ja se antaa sarjalle aivan uuden näkökulman ja syventää tarinaa entisestään. Sarjan viimeinen jakso jakaa kuitenkin varmasti mielipiteitä, sillä se jätti joitakin kysymyksiä ilmaan. Toisaalta se ajoi asiansa ja tarinan tarkoitus saatin täytettyä, mutta tietyt asiat jäivät häiritsemää. Loppu oli kuitenkin hyvin tyypillinen tällaiselle romanttiselle komedialla ja täytyy sanoa, että olisi se pahempikin voinut olla.
Sarjalla on kohtuullisen suuri hahmokaarti, joka osaa viihdyttää alusta loppuun. Hahmot ovatkin se asia mikä pitää sarjan menossa ja katsojan mielenkiinnon hereillä.
Kyosuke Kasuga on supervoimia omaava nuorukainen, joka asuu kahden siskonsa Manamin ja Kurumin sekä isänsä ja kissansa Jingoron kanssa. Kasuga oli alusta asti hyvin huvittava ja viihdyttävä hahmo, johon samaistui joissain määrin. Hän on hyvin suojeleva isoveli sekä erittäin luotettava ja hyväsydämminen. Hän on kuitenkin hieman pervo ja kiinnostunut siitä mitä Madokan ja Hikarun paidan alla on. Kasugan pervoutta ei oltu kuitenkaan viety liian pitkälle, vaan sen on annettu jäädä normaalin murrosikäisen pojan ajatustasolle. Siitä puheen ollen, Kasugan pään sisään on helppo nähdä, sillä sarja toteutuu hänen näkökulmastaan katsottuna. Katsoja näkee ja kuulee kaiken mitä Kasuga ajattelee ja miten hän regoi tilanteisiin. Useiden väärinkäsitysten takia hän joutuukin koko ajan pelastamassa mainettaan ja selittelemässä asioitaan joko Madokalle tai Hikarulle. Hän on alusta asti tossun alla Madokan ja Hikarun suhteen, mikä oli välillä huvittavaa mutta taas välillä erittäin ärsyttävää. Vaikka hän usein tekee lupaamansa asiat, silti hänen ainainen sönkötys alkoi jo pikku hiljaa turhauttamaan. Kastojalle on nimittäin alusta asti selvää, että Kasuga on lääpällään Madokaan, mutta tämä ei kuitenkaa pysty kertomaan tälle tunteitaan eikä pysty torjumaan Hikarun lemmenyrityksi. Toisaalta Kasugan kiltteys sekä huomaavaisuus toisia kohtaan on söpöä ja suloista katsottavaa. Kasugassa jäi myös harmittamaan se ettei hän oikein kehity sarjan aikana. Hän pysyy samanlaisena alusta loppuun asti ja olisin toivonutkin edes hieman kehitystä hänen suunnaltaan.
Madoka Ayukawa on tummahiuksinen tyttö, joka on Kasugan luokkatoveri. Madoka on kova tappelemaan ja liikkuikin aikanaan jengissä ja poltti tupakkaa. Hän on sarjan tsundere, vaikka tätä piirettä ei oltu viety tyypillisen yliampuvaksi. Hän on hyvin ilmeetyn ja toisin kuin Kasugan, Madokan pään sisään on vaikea nähdä ja hänen tekojaan on haastava ennakoida ja hänen motiivinsa ovat piilossa. Hän onkin katsojalle mysteeri hyvin pitkän aikaa. Pikku hiljaa sarjan edetessä hän avautuu herkemmin ja hänen ajatuksen juoksusta saa jo kiinni. Madokan kovasta ja kylmästä kuoresta huolimatta on tämä lämmin ja huolehtiva isosisko hahmo, joka on luotettava ystävä. Hänen ja Kasugan välinen suhde on yhtä vuoristorataa alusta melkein loppuun asti, sillä Madoka tekee herkästi omia johtopäätöksiään ja vetäytyy usein kuorensa sisään. Omista tunteistaan huolimatta hän aina ajattelee ensiksi muita, mm. Hikarua joka on pahasti pihkassa Kasugaan. Vaikka Kasuga ja Madoka eivät näytä tulevan lainkaan toimeen alussa, ystävästyvät nämä kaksi nopeasti ja Kasugan vaikutus Madokaan on suuri. Kasuga vaikutuksesta hän nimittäin muuttuu ihmisenä todella paljon ja lopettaa jopa tupakin polton Kasugan ansiosta. Pidin Madokan hahmosta todella paljon, sillä hän on erittäin voimakastahtoinen ja tietää mitä haluaa. Tämä rooli kuitenkin heikkeni aina välillä sarjassa, sillä hänet näytetään välillä hyvin avuttomana tyttönä, joka ei osaa laittaa vastaan. Toisaalta tämä toi hahmoon inhimmillisyyttä, mutta Madokan uskottavuus mureni kuitenkin aina sitä mukaa. Hän kehittyy hahmona huomattavasti enemmän kuin Kasuga, sillä hän tuo ajatuksensa paremmin ilmi sarjan loppu puolella.
Madoka ei pelkää laittaa kampoihin ronskeimmillekaan miehille
Pääkolmikon viimeinen jäsen on Hikaru Hiyama, joka on tuntenut Madokan lapsuudesta asti. Näillä kahdella onkin hyvin läheinen suhde ja molemmat puolustavat toista jos tarve vaatii. Hän kulki aikanaan Madokan lailla jengissä, mutta on nyt parantanut tapansa. Hikaru on kuin Duracell-pupu sillä hän on aina täynnä energiaa ja puhumassa koko ajan. Hän on vakavasti rakastunut Kasugaan ja taas väärinkäsitysten kautta Hikaru luulee, että tämä on rakastunut myös häneen. Hikaru on vähän lapsellinen ja yksinkertainen luonne, joka kuitenkin muuttuu suuttuessaan erittäin pelottavaksi. Hänen lapsellisuutensa tulee hyvin ilmi varsinkin kohtauksissa, kun hän on innostunut tai jännittynyt jostain. Hikaru on niitä hahmoja jotka eivät anna minkään muun kuin rakkaus asioiden painaa mieltään. Tyttömäisestä kikatuksesta huolimatta, hän saattaa olla välillä erittäin nokkava ja periksiantamaton, varsinkin toista lapsuudenystäväänsä Yuusakua kohtaan. Joka muuten on btw rakastunut Hikaruun. Pelkäsin aluksi sitä, että kuinka ärsyttäväksi ja raivostuttavaksi hahmoksi Hikaru osoittautuu. Yltiöllisestä energisyydestään sekä koppavaisuudestaan huolimatta hän oli kuitenkin kiinnostava hahmo, josta tuli ainakin itselle hyvin tärkeä sarjan myötä. Kasugan lailla hänellä ei kuitenkaan minkäänlaista hahmokehitystä vaan jämähtää kaavoihinsa äkkiä. Hän muistuttaa aika paljon Kill la Killin Makoa, sillä molemmat ovat yksinkertaisia, mutta luotettavia ystäviä.
Sarjan sivuhahmot olivat hyvää luokkaa. Varsinki, kun jokaisen hahmon taustaan syvennytään tarkemmin ja jokainen vähänkin tärkeä hahmo saa omat hetkensä. Mm. Kasugan pikkusiskot Kurumi ja Manami saivat omaa aikaansa kuin myös jo edellä mainittu Yuusaku. Jopa Kasugan perheen kissa Jingoro saa omat tähtihetkensä.
Kuten jo sanoin aikaisemmin; tämä sarja on vanha. Siis animaatiokin on sitten sitä luokkaa. Studio Pierrotin animaatio on hyvin tyypillistä 90-luvun alussa ja 80-luvun lopussa. Isot päät, hohtavat ja pitkillä ripsillä varustetut silmät, sekä hyvin arkinen miljöö henkivät tuota aikaa. Pidin kuitenkin siitä, että sarjan mukana pääsi ajassa taaksepäin takaisin 80-luvulle. Kaikki hahmojen vaatteista aina tuon ajan trendeihin tulivat oikein elävästi esille ja oli oikein mukava piristys. Hahmojen vaatetus vaihtui myös useasti, eikä sarjassa tyydytty esittämään hahmoja vain koulupuvuissa. Vaatteiden vaihto virkisti sarjaa mukavasti ja toi siihen iloa sekä arkisuutta. Sarjan miljöö on myös hyvin laaja eikä rajoitu ainoastaan koulun seinien sisäpuolelle. Keskeisiksi miljöiksi nouseekin koulun ohella ABCB-kahvila, kaupungin puisto, sekä Kasugan koti. Ympäristön vaihto piti sarjan animaation pirteänä ja liikkuvan, eikä se ehtinyt käydä tylsäksi ja yksitoikkoiseksi.
Sarjan animaatio ei loista oikeastaan missään vaiheessa, silläs se on oikeastaan vain keskinkertaista jopa parhaimpina hetkinään. Välillä taas animaation laatu lipsuu vähän huonompaan suuntaani, sillä joissakin jaksoissa hahmojen ilmeet näyttivät hyvin hutaistuilta ja typeriltä. Varsinkin huumorikohtauksissa oltiin selvästi otettu rennompi tyyli animaatiossa. En tiedä oliko tämä vain sarjan oma leima tuoda huumori paremmin esiin, mutta itse en kauheasti siitä tykännyt kun hahmojen kasvot näyttivät oudoilta ja vääristyneiltä. Huolimatta näistä lipsahduksista oli Kimaguren animaatio ihan jees katsottavaa.
Sarjan musiikki on animaation lailla hyvin 80-luvun henkistä. Siinä on pieni jazzahtava tunnelma, joka oli synkattu hyvin sen ajan trendimusiikkiin. Sarjan ensimmäinen alkutunnari "Night of the summer side" on todella menevä biisi, jota olen kuunnellut jo ennen kuin aloin sarjaa katsomaan. Laulaja Masanori Ikedan pehmeä mutta syvä ääni saa aina meikäläisen tanssijalan vipattamaan. Kappaleessa on myös se tietty kesäisyys ja siitä tulee aina rantafiilis päälle. Alkutunnarin animaatio myös sopi hyvin kappaleen tempoon, vaikka sitä katsellessa saatta silmiin alkaa sattua. Ei epileptikoille. Toinen alkutunnari "Orange Mystery" oli mielestäni myös tosi hyvä biisi. Kappaleeseen pääsee varsinkin tosi hyvin mukaan tunnarin animaation tähden. Mustavalkoinen animaatio sopii hyvin kappaleen yksinkertaisiin sanoihin ja pidin sitä, että Kasuga oltiin laitettu huulisynkkaamaan osa sanoista. Hideyuki Nagashiman lauluääni tuo kappaleeseen hieman melankolisen tunnelman seka kaipuun tunteen. Kolmas alkutunnari oli taas mielestäni heikoin lenkki. Vaikka se kulki samoilla poluilla kuin kaksi ekaa, niin se ei kuitenkaan napannut samalla tavalla kuin ensimmäiset. Kimaguren lopputunnarit olivat ihan hyvää luokkaa. Ensimmäinen ja kolmas alkutunnari olivat ihan jees kuunneltavaa, mutta eivät olleet mitään tajunnanräjäyttäjiä, eivätkä ne yltäneet mitenkään alkutunnareiden tasolle. Niiden animointikin oli myös melko yksinkertaista ja sulavaa. Mutta Kanako Wadan laulama toinen alkutunnari "Sad heart burning" oli todella upeaa kuunneltavaa. Hieman surullinen ja salamyhkäinen kappale saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sen animaatio oli myös kaunista, sillä se oli kuin hiekkataidetta, kun kuvat piirtyivät violettiin usvaan. Sarjan muu OST oli myös ihan hyvää kuunneltavaa. Jotkin biisit kuten "Ai wa Hitomi no Naka ni", "Akai Mugiwara Boushi" sekä "Gimonfu wa Naisho" olivat todella hyvää kuunneltavaa ja mukaansa tempaavia. Muu OST oli hyvin jazz-tyyppistä saksofonin soittoa tai menevämpää rumpujen päristelyä. Kuitenkin musiikin osalta Kimagure onnistui erittäin hyvin.
Tuomio Noh, kannattaako siis Kimagure Orange Road katsoa? Kyllä minun mielestäni. Vaikka sen juoni on hyvin simppeli ja useampaan kertaan nähty, sen tunnelma sekä mielenkiintoiset ihmissuhteet jaksavat pitää kiinnostuksen yllä. Sarja saattaa välillä käydä puuduttavaksi, mutta jotenkin sarja saa lisättyä kiinnostusta aina vain uudestaan. Vaikka sarja ei ole tarinaltaan mikään tajunnanräjäyttäjä onnistuu se kuitenkin hyvin monissa asioissa, missä muut saman tyyppiset sarjat ovat epäonnistuneet. Sarjaa ei kannata karttaa vain sen pituuden takia, sillä sen jaksaa katsoa hyvin tuskattomasti alusta loppuun saakka. Sarjan lopetus ajoi asiansa ja sai sarjan tarkoituksen täytettyä, mutta jätti inhottavasti kysymykisä ilmaanJos et sarjan tarinasta pitänyt, niin tulet kyllä tykästymään sarjan hahmoihin. Vaikka kellään hahmolla ei kovin suurta kehitystä ole, ovat hahmot erittäin viihdyttäviä sekä samaistuttavia. Jokaiseen hahmoon ehtii kiintyä ja syventyä sarjan aikana ja heistä tulee katsojalle todella tärkeitä. Myös sivuhahmot saavat kunnolla huomiota eivätkä nämä jää vain täytehahmoiksi päähahmokaartin rinnalle.Vanhaksi sarjaksi sarjan animaatioa oli hyvää katsottavaa, Vaikka se ei ollut mitenkään erikoista missään vaiheessa, se oli kuitenkin sulavaa ja tarkkaa. Tietyt kohdat kuitenkin tappoivat tunnelmaa, sillä laiska animaatio sai hahmojen kasvot näyttämään välillä oudoilta. Sarjan animaatiossa kuitenkin välittyy 80-luvun henkisyys ja se oli kuin aikahyppy menneisyyteenMusiikki on oikeaa herkkua korville. Se on pääosin rauhallista ja jazzahtavaa musiikkia, mikä saa kuitenkin aina hyvälle mielelle. Sarjan kaksi ensimmäistä alkutunnaria olivat upeaa kuunneltavaa, mutta kolmas jätti vähän kylmäksi. Lopputunnarit olivat ihan mukiin meneviä, mutteivat yllättäneet millään tasolla. Paitsi toinen lopputunnari, jonka surullinen ja synkkä tunnelma saa aina kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.Vaikka Kimagure Orange Road jää vain keskiverto animen tasolle on se silti viihdyttävä katsomiskokemus, jonka pariin voisi palata toistekin.
Arvosana: 7,4/10 English translate: Well, it is worth Kimagure Orange Road to watch? Yes, in my opinion. Although the plot is very simpel and more than once seen, its atmosphere and interesting relationships manage to keep interest above. Series may visit the numbness, but somehow series gets added interest over and over again to set. Although the series is not any blaster consciousness is narrative to be successful, however, it is in very many cases where similar series have failed. The series is not worth to look out only because of its length, because it painlessly be able to look at the very beginning until the end. Ending a series drove to his case and received a series of purpose-filled, but left imbued with questions in the air. If you have a series of story, so you'll come to like a series of characters. Although no one character is not very great development exists, the characters are still very entertaining and interesting. Each character has time to become attached and to immerse in the series, and they will be really important for the viewer. All so be minor characters get proper attention and these will only be filled reality figures, alongside the main character of the Guard. The animation of this series was good to look at, though it was by no means unusual at any time, however, it was smooth and accurate. However, certain points of killed the mood, it got lazy animation characters' faces look like the odd. However, a series of animation is transmitted to the 80's spirituality and it was like a time warp into the pastThe animation of this series was good to look at, though it was by no means unusual at any time, however, it was smooth and accurate. However, certain points of killed the mood, it got lazy animation characters' faces look like the odd. However, a series of animation is transmitted to the 80's spirituality and it was like a time warp into the past The animation of this series was good to look at, though it was by no means unusual at any time, however, it was smooth and accurate. However, certain points of killed the mood, it got lazy animation characters' faces look like the odd. However, a series of animation is transmitted to the 80's spirituality and it was like a time warp into the past The animation of this series was good to look at, though it was by no means unusual at any time, however, it was smooth and accurate. However, certain points of killed the mood, it got lazy animation characters' faces look like the odd. However, a series of animation is transmitted to the 80's spirituality and it was like a time warp into the pastMusic is a right treat for the ears. It is mainly a peaceful and jazzy music, however, which is always good for the mind. The first two series of the beginning of the intro was wonderful to listen to, but the third left a little cold. End intros were just reaching a mug, but won´t surprised at any level. Addition, the other end of the intro, a sad and gloomy atmosphere always get a cold shiver run down your back.Although Kimagure Orange Road anime leaving only the average level is still an entertaining viewing experience that a couple could come back again.
