Laulamisen ja sateen Tracon 2016

Jostakin syystä tämän kirjoituksen tekeminen taas jäi ja jäi. Ajattelin ensin julkaista sen heti pois alta, mutta sitten ei enää löytynytkään aikaa eikä tarmoa viimeistellä kirjoitusta. Anteeksi siis! Mutta Traconissa tuli siis taas oltua, tällä kertaa vähän erilaisessa seurassa, kun pikkuveli lähtikin kaveriksi koko viikonlopuksi. Luulin ensin, että joutuisin lähtemään coniin omin päin, kun en meinannut saada ketään mukaan. Veli onneksi lupautui lähtemään kaveriksi ja mukavampaahan siellä nyt oli kahdestaan kuin yksin.

Matkaan lähdettiin taas melko varhain, jokseenkaan ei ollut yhtä kiire tapahtumapaikalle kuin Animeconissa. Automatka taittui mukavasti ilman sen kummempia kommelluksia. Jouduimme tosin käymään veljen kummin luon ensin noutamassa avaimet, ja navigaattori ohjasi vähän pitkän kaavan mukaan jolloin kärsimättömänä ihmisenä meikäläiseltä alkoi usko jo loppua. Oikeaan osoitteeseen löydettiin kuitenkin ja päästiin sitten suuntaamaan kohti Tampere-taloa. Koko viikolopun ilma oli harmaa ja kostea, mutta vettä onneksi tuli vasta sunnuntaina ja sitäkin melko vähän. Ulkona ei ollut liian lämmin muttei liian kylmäkään ja ohjelmaa pystyi seuraamaan huoletta.

Rannekkeet haettuamme lähdettiin metsästämään kirppistä. Myytävää tavaraa oli aika roimasti, suurin osa oli suomekielistä mangaa mutta oli mukaan eksynyt yksi peruukkikin. Muutkin olivat tavaroitaan tuomassa myyntiin ja jonkin aikaa sitä joutui sitten jonottamaan. Ja tietenkin kassista meni kantoremmi poikki. Onneksi olin kerrankin varautunut ja olin ottanut mukaan toisen kangaskassin, jolla sain kannettua tavarat sitten pois.Tavaraa oli taas paljon myynnissä, vaikkakin ehkä vähemmän kuin aikasempina vuosina. Itselle ainakin taas tarttui jos jonkilaista pokkaria mukaan, mm. Rurouni Kenshiniä, Black Birdiä sekä Saiyukia. Tosin jäljelle jääneitä tavaroita noutaessa yllätyin positiivisesti kuinka paljon tavaroita oltiin ostettu.  Enkä edes jäänyt tappiolle. Kirppiksen henkilökunta oli oikein mukavaa ja avuliasta, ja kirppiksellä oli mukavan kokoiset tilat käytössä. Pieniä organisointi ongelmia selvästi oli, ja niihin olisinkin toivonut pientä parannusta. Ja itseä vähän harmitti muiden myyjien sekä kävijöiden takia, kun kirppis oli auki sunnuntaina ainoastaan neljä tuntia. Tosin myyjillä oli tällöin aikaa hakeaa tavaransa pois, mutta sunnuntailippulaisilla tuli varmasti kiire käydä ostoksilla ja metsästellä halpaa tavaraa. Olisipa kirppis ollut edes tunnin tai kaksi pidempään aukai. Tavarat sai kuitenkin tuotua näppäristi kirppikselle ja hankkia sitten sitä mukaa pois kun halusi.

Heti ensimmäiseksi negatiiviseksi asiaksi nousi Traconissa sen hyvin köyhä ja yksiuloitteinen ohjelma. Peliharrastajille oli suunnattu tosi paljon ohjelmaa, mutta anime-/manga-aiheiset ohjelmat olivat niukalla. Minulla ei ollut Traconiin mentäessä mitään ohjelmaa minkä välttämättä haluaisin päästä katsomaan ja yleensäkin hyvin harva ohjelma herätti kiinnostukseni. Kävin mm. katsomassa "Animemusiikkia 70-luvulta nykypäivään", "Japanin yhteiskunnan väliinputoajat" sekä "Rakkaudesta animeen"- pianokonsertin. Nämä luennot olivat kaikki viihdyttäviä enemmän tai vähemmän, mutta parhaimmiksi luennoiksi kuitenkin nousi "Akateemisen puhallinorkesterin paluu" -konsertti sekä "Yu-Gi-Oh pelin kehitys sarjan ohella ja yksin".

Akateeminen puhallinorkesteri oli yhtä mahtava kuin aina je he soittivat todella hyviä biisejä. Kimi "Raiden" Tamin pitämä luento Yu-Gi-Oh:sta oli taas positiivinen yllätys meikäläiselle, joka ei ole koskaan pelannut korttipeliä ja mangankin lukemisesta on jo muutamia vuosia aikaa. Eksyin tälle luennolle puoli vahingossa, koska en ollut aluksi suunnitellut mennä katsomaan sitä mutta veli sitten sai puhuttua ympäri. Kimi osasi kuitenkin  hyvin ottaa yleisön haltuun ja häntä oli tosi mukava seurata koko ajan. Itse asiassa olisin voinut kuunnella häntä jopa toiset mokomat 45 minuuttia. Kimi osasi pitää luennon koko ajan kiinnostavana, ja jopa niille jotka eivät ole aikaisemmin korttipeliin tutustuneet luento olisi ollut oikein toimiva. Kimi ei ottanut aihettaan turhan vakavasti ja olikin suorastaan harmi, kun luennon seuraajia olikin niin vähän. Kimi saaa kuitenkin minulta täydet pinnat.

Mm. ghiblin tuotantoa oli tarjolla

Kiitos Kimi kun pelastit päiväni

Koska vapaa-aikaa oli niin paljon niin meikä vietti hyvin paljon aikaa anime-karaokessa. Laulettua tuli esim. Digimonin tunnareita sekä Fullmetal Alchemstin eka tunnari, "Melissa". Ihmiset olivat rentoja ja tunnelma oli aivan katossa. Ihmiste yhtyivät hyvin herkästi laulamaan mukana, eikä menoa haitannut vaikka ei aina aivan nuottiin osunutkaan. Laulaessa olikin niin hauskaa, että lauantaina tuli oltua paikanpäällä aijottua pidempään :D. Karaoke-kämppä oli myös mukavan sivussa muusta melusta ja melskeestä, jolloin epävireinen laulaminen ei haitannut muita kävijöitä, eikä ylimääräinen melu häirinnyt musiikkia ja laulamista.

Meno oli todella hyvä karaoke-kämpässä :)

Muuten Tracon oli oikein onnistunut ja meno oli oikein hyvä. Tampere-talo on kyllä hyvä paikka tapahtumalle, mutta edelleen kuulutan hyvän ilmastoinnin puolesta. Välillä happi tuntui loppuvan kesken mm. luentosaleissa sekä myyntipöytäsalissa. Tällä kertaa kuitenkin vesipisteet olivat paremmin ajantasalla kuin viime vuonna ja useimmissä pisteissä vettä oli kun sitä oli vaille.

Aion ehdottomasti tulla Traconiin taas ensi vuonna, sillä siitä on tullut itselle luottoconi ja siellä viihtyy aina vaikka ohjelma ei aina olisi mieluista.

Näköjään tykkään ottaa tällaisia joukkokuvia :O

PS: Jos et halua, että näyt jossain kuvassa niin ota vain rohkeasti yhteyttä ;)

#17: Akame ga Kill

Tracon on taas ohi ja on aika siirtyä animearvostelun pariin. Taisteluiden täyteisiä tappelusarjoja on nykyään niin paljon, että sarjojen eteen on todella tehtävä työtä jotta se oma teos erottuisi joukosta. Tekijät usein yrittävät keksiä uusia, uniikkeja ideoita, jotta katsojien kiinnostus sarjaa kohtaan saataisiin heräämään. Mutta missä oikein menee se mauttomuuden ja överiyden raja? Moni aluksi hyvältä vaikuttanut sarja turmellaan usein liian suurella määrällä ideoita ja tapahtumia. Ja se jos mikä saa katsojan pettymys. Arvoisat naiset ja herrat, tämä on Akame ga Kill!

Tarina

Tatsumi on nuori miekkamies, jonka kylä rypee köyhyydessä ja kaikesta on pulaa. Tatsumi onkin lähtenyt kahden ystävänsä kanssa Capitaliin tienatakseen kylälleen rahaa, jotta kyläläisten ei tarvitsisi elää ainaisessa nälässä ja puutteessa. Tatsumi joutuu kuitenkin eroon seurueestaan ja joutuu Capitoliin saavuttuaan naisen ryöstämäksi. Yösijattoman Tatsumin kuitenkin pelastaa tien poskesta aatelisneito, joka tarjoaa Tatsumille yöpaikan sekä apua tämän ystävien etsintöihin. Aatelisten kartanoon kuitenkin hyökkää pian joukko salamurhaajia, jotka kantavat nimeä Night Raid. Pian Tatsumille myös selviää, että Capitol on kaupunki jossa rikkaat sortavat köyhiä ja Tatsumin ystävät ovatkin joutuneet näiden raakojen kidutusleikkien kohteeksi. Night Raid -järjetö on päättänyt syöstä vallasta nykyisen lapsihallitsijan, jota julma neuvonantaja ohjaa oman mielensä mukaan sekä palauttaa kaupungin sellaiseksi kuin se on aiemmin ollut. Tatsumi päättää liittyä Night Raideihin ja auttaa näitä syrjäyttämään nykyisen hallinnon.

Arvostelu

Akame ga Killin tarina on simppeli altavastaajatarina, jossa pieni ryhmä käy suurta tekijää vastaan. Itseäni ovat aina tämänkaltaiset sarjat kiinnostaneet, sillä vahvan ja ylimielisen vihollisen voittaminen kutkuttaa minua huutamaan "Hah! Siitä saitte!". Akame ga Killin tarina siis nappasi heti mukaansa, ja se säilyttääkin synkän ja raa'an tunnelmasna parin ensimmäisen jakson ajan. Mutta sitten sarja kuitenkin alkaa mennä jossain kohtaa pahasti metsään. Sarja alkaa hoippumaan pahasti tarinallisesti, ja sen suurimmaksi ongelmaksi tuntuu nousevan se ettei sarja osaa päättää haluaako se olla vakavasti otettava tappelusarja vai humoristinen kevyt toimintapläjäys. Sarja vaappuukin näiden kahden välillä koko ajan ja se tappaa tunnelmaa pahasti, kun vakavat hetket pilataan typerällä, kaksimielisellä huumorilla. Ei siinä mitään jos sarjan huumori olisi hyvää, mutta kun se ei sitä ole. Se vain tuntuu sarjaan pakotetulta, eikä oikeastaan nauratakkaan. Akame ga Killin balanssi ontuu siis pahasti ja se hukkaa kaiken hyvän potenttiaalinsa mitä sillä aluksi oli. Ja vaikka sarja yrittää pelastaa tilannetta sen loppupuolella, ei varsinaiseen tarinaan enää päästä kunnolla käsiksi ja sarja lopetus osoittautuu sekamelskaksi.

Don´t piss me off bitch!

Sarjan lopetuksesta puheen ollen; mitä enemmän sarja etenee sitä enemmän Akame ga Killin tarina nopeutuu, uusia hahmoja lappaa sisään ja niin paljon jää selittämättä. Joitakin tapahtumia ei edes pohjusteta kunnolla vaan sarja puskee surutta eteenpäin selittämättä mitään. Ohjaaja Tomoki Kobayashi on ilmeisesti vain yrittänyt saada mahdollisimman paljon mangan materiaalia 24 jakson adaptioon, joka on johtanut siihen että sarja tuntuu täyteen ahdetulta sekä epätasapainoiselta. Eikä se, että jakso 14 on aivan turha fillerijakso auta asiaa yhtään. Tuon jakson 25 minuuttia olisi voitu käyttää tarinan edistämiseen, eikä siihen että Esdeath ja Tatsumi lomailevat paratiisisaarella. Jakson hyödyllinen materiaali oltiin kerrottu jo viidessä minuutissa ja sen olisikin voinut sisällyttää johonkin muuhun jaksoon. Silti saimme tämän turhista turhimman fillerijakson, joka ei edistä tarinaa mitenkään. Jos sarjasta pitää jotain positiivistä, sen tarinan lisäksi keksi, niin se on Imperial Armsit. Näitä elollisia tai elottomia voimallisia kapistuksia sarjan hahmot käyttävät aseinaan ja ne toimivat vähän kuin supervoimina. Jokainen Imperial Arms on erilainen ja tukee joten käyttäjänsä luonnollisia kykyjä. Vaikka niistä ei kerrotakaan paljoa tuovat ne mukavan lisän sarjaan ja tekevät siitä vähän erikoisemman.

Fanserviceä tarjoillaan useaankin otteeseen

Sarjalla on myös ikävä tapa näyttää keskisormea päin katsojien naamaa ja tapattaa hahmojansa koko ajan. Sarjassa hahmoja riittää ja ihan kiva ettei hahmokatras ehdi kasvamaan liian isoksi uusien hahmojen lapatessa sisään, mutta hahmojen ainainen teilaaminen syö sarjan uskottavuutta pahasti. Hahmoihin ehtii myös kiintyä sen verran, että hahmon kuollessa kirpaisee aika mukavasti. Välillä vain tuntui ettei sarja edes välitä hahmoistaan. Sarjan loppupuolella mukaan tulee paljon uusia hahmoja jotka ovat mukana vain parin jakson verran, jonka jälkeen nämä joko kuolevat tai vain katoavat kokonaan. Ylipäänsä hyvin harva sarjan hahmo sai kehitystä tai mitään taustatarinaa. Sarjan aikana myös opin, että silloin kun aletaan keskittyä johonkin hahmoon vähän syvemmin ja aletaan kertoa tämän synkkästä menneisyydestä, nämä hahmot myös yleensä kuolevat saman jakson aikana, mikä oli mielestäni erittäin typerää.

Kuten jo mainitsin Akame ga Killissä on suhteellisen suuri määrä hahmoja, joista suurin osa jää ilman ruutuaikaa ja kehitystä. Hahmoihin ei oikein pysty kiintymään sillä aina on vaarana, että oma lempihahmosi kuolee seuraavan kymmenen minuutin aikana.
Päähahmomme Tatsumi on ihan jees hahmo, joka saa mukavasti kehitystä sarjan aikana. Tatsumi jää kehityksestään huolimatta tylsäksi ja jo nähdyksi hahmoksi, johon lähes kaikki sarjan naishahmot tuntuvat ihastuvan jollain tasolla. Ihailen kuitenkin hänen lojaaliuttaan ryhmäänsä kohtaan, sekä tämän päättäväisyyttä ja rohkeutta.
Muut Knight Raidin jäsenet ovat huomattavasti mielenkiintoisempia tapauksia, vaikkakaan heistä suurin osa ei saa tarpeeksia aikaa. Mainittavia hahmoja ovat kuitenkin mm. kissanainen Leone, tsundereprinsessa Mine. sarjan perverssi-badass Lubbock sekä fiksu mutta liian taka-alalle jäävä Wave. Myös sarjan nimikkohahmo Akame oli yllättävän hyvä hahmo, josta sai kuitenkin hyvin vähän irti. Olisin toivonut parannusta varsinkin hänen ja hänen siskonsa Kuromen välisen suhteen kanssa, sillä sitä vain pintaraapaistiin sarjan aikana. Myös Jaegersien johtaja Esdeath ansaitsee maininnan, sillä sadistisempaa ja sekopäisempää naishahmoa saa hakea. Tosin hänen Tatsumiin kohdistuvat rakkauden tunteet olivat yksi sarjan turhimmista asioista, joka ei edistänyt tarinaa mitenkään vaan vei ruutuaikaa turhaan.

Akame ga Killin animaatio ei ole mitään päätä huimaavaa, mutta se säilyttää laatunsa kuitenkin tasaisena loppuun asti. Studio White Fox on saanut animaation loistamaan varsinkin kohtauksissa, joissa hahmot tekevät kunnon gore-ilmeitä, sekä muutamissa taisteluiden lopetuskohtauksissa. Sarjan synkkään ja painostavaan tunnelmaan nähden sarjan animaatio on kuitenkin mielestäni silti hieman turhan värikäs ja pirteä. Joihinkin ei-niin-vakaviin-kohtauksiin värimaailma sopii oikei hyvin, mutta sitten taas synkemmissä kohtauksissa värimaailma ei toimi yhtä hyvin. Hahmomallit eivät ole mitenkään erikoisi, mutta toimivat sarjassa hyvin ja hahmot on helppo erottaa toisistaan. Sarjan animaatio tekee kuitenkin temput välillä, sillä esim. taistelussa vakavasti loukkaantunut saattaa olla viiden minuutin päästä aivan kunnossa, ilman minkäänlaisia haavoja. Tälläiset kohtaukset hämmensivät aina välillä, vaikkakin ne ennemmin naurattivat kuin ärsyttivät.

Sarjan alku- sekä lopputunnarit olivat ihan kaunista katsottavaa. Ensimmäisen alkutunnarin animaatio oli ihan tavallisen näköistä ja sen rytmitys oli tyypillistä toimintasarjoille. Se ei myöskään vetänyt musiikiltaan mukaansa, vaan löysin pian itseni skippaamasta sitä. Toinen alkutunnari oli taas huomattavasti parempi animaatioltaan, sekä musiikiltaan. "Liar Mask"-kappale toimii oikein hyvin animaation kanssa ja se saa aikaan synkän ja jopa hieman pelottavan tunnelman. Rika Mayaman kirkas mutta voimakas ääni saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja hänen äänensä tuo tunnariin mystisyyttä sekä synkkyyttä.  Ensimmäisen lopputunnarin animaatio oli hyvin simppeliä ja ihan toimivaa, josseikaan kauhean mieleenpainuvaa. Toisin on kuitenkin toisen lopputunnarin animaatio, joka painottuu Akameen ja Kuromeen. Sen animaatio on vaan niin kaunista ja silmiä hivelevää, ettei sitä voi kuin jäädä tuijottamaan. Varsinkin ne keltaiset kukat näyttivät upeilta. Toisaalta Sora Amamiyan laulama biisi "Tsuki Akari" oli melko keskiverto hoilotus, vaikkakin sen melodia onkin erittäin kaunis ja herkkä. Muuten Akame ga Killin OST oli hyvin tavallista toiminnallista sekä hieman surullista musiikkia, joka ei erottunut edukseen. Musiikki toimii hyvin sarjassa, mutta valitettavasti mikään biisi ei jää vain mieleen.

Tuomio

Haluaisin niin pitää tästä sarjasta, mutta se valitettavasti onnistuu vain pilaamaan ja hukkaamaan kaiken sen potentiaalin mitä sillä oli aluksi. Sarja tekee typeriä valintoja läpi sarjan, eikä se vastaa edes yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Sarjan hahmot kärsivät tarinan epätasaisuudesta ja suurin osa hahmoista jääkin ilman taustatarinaa ja yleensäkin tarkoitusta olla mukana sarjassa.
Yleensä sarjasta haetaan jotain emotiaalista reaktiota. Akame ga Kill onnistuu tekemään hahmojensa kuolemista surullisia ja koskettavia, mutta hahmojen päätön tapattaminen vain saa aikaan pikemminkin hämmennystä ja kiukkua. Kelvollinen ja välillä jopa upea animaatio ei onnistu pelastamaan sarjaa, sillä synkkyyden ja mustan värin puuttuminen karkoittaa tavoitellun tunnelman. Musiikkikin on keskitasoa, eikä oikein mikään kappale jää mieleen.
Akame ga Kill on viihdyttävää katsottavaa, jos sitä ei ota liian vakavasti eikä sen ongelmia ala pohtimaan. Sarjaa ei kannata alkaa katsomaan, jos haluaa animeltaan järkeviä päätöksiä ja fiksun lopetuksen. Mutta jos etsit sarjaa joka saa sinut itkemään ja on mukava toimintapläjäys niin Akame ga Kill on siihen tehty.

Arvosana: 6,6/10