Ympäri maailmaa suosiota saanut Attack on Titan tai tuttavallisemmin Titaanien sota, on ilmeisesti kovassa huudossa Suomessakin, sillä sen oheistarinakin on kerran nyt jo saatu markkinoille. Titaanien sota - Levin tarina kertoo nimensä mukaisesti sotasankari komentaja Levin elämästä, ennen tämän liittymistä tiedustelujoukkoihin sekä liittymisen alkuajoista. Sarja on Attack on Titan-faneille mukava lisäys kokoelmiin, mutta siihen kannattaa tarttua myös, vaikkei olisikaan alkuperäiseen sarjaan tutustunutkaan. Sarja ei viittaa liian paljon alkuteoksen tapahtumiin ja Levin tarina onkin enemmän itsenäinen teos. Siihen on myös paljon helpompi tarttua, sillä sarja on vain kahden osan mittainen, mutta herättää kiinnostuksen myös alkuperäistä sarjaa kohtaan.
Tarina keskittyy täysin Leviin, tämän kaveruksiin sekä Erwiniin, jolloin ensimmäinen osa on enemmän dialogipainoitteinen sekä hahmokemioihin painottuvaa. Titaaneja nähdään vasta pokkarin loppupuolella ja toiminta jää aika vähälle verrattuna Titaanien sotaan. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä lennokas tarinankerronta ja kiinnostavat hahmot pitävät mukana hyvin. Dialogikaan ei pistä liikaan silmään, ja pokkarin saa luettua tuskattomasti sekä melko nopeasti. Ensimmäinen osa ei kuitenkaan paljasta aivan kaikkea, vaan se jättää joidenkin asioiden paljastamisen vasta toiseen osaan.
Levin tarinaan on myös helppo tarttua sen takia, koska sen taide on tosi nättiä ja mukava seurata. Ummikon on varmasti vaikea tarttua alkuperäiseen mangaan, sen ei-niin-kauniin taiteen vuoksi, mutta Levin tarinassa ei tätä ongelmaa ole. Hikaru Surugan piirrostyyli on selkeää, eikä liian täyteen ahdettua. Hänen piirtämänsä hahmojen ulkonäöt ovat myös uskollisia Hajime Isayaman hahmodesingeille, vaikka ne ovatkin siistitympiä kuin alkuteoksessa. Joitakin varmaan jää kaihertamaan se, ettei sarja ole Isayaman kädenjälkeä, mutta itseäni ei ainakaan Surugan kädenjälki jättänyt kylmäksi.
Painolaadussa ei myöskään ole mitään nokankoputtamista. Sangatsu Mangan julkaisu on taattua, vaikkakaan niitä värisivuja ei edelleenkään ole. Käännös toimii ja suurin osa ääniefekteistä on jätetty paikoilleen ja käännetty viereen. Painolaatua on loistavaa ja selkeää.
Halloweenin alla on aina hyvä tarttua johonkin jännään ja kummitusten täyteiseen kirjaan tai sarjakuvaan. Kaksiosaiseen sarjauutuuteen Kummituskokelaaseen onkin hyvä tarttua nyt vaikka sarja ei järin pelottava tai karmiva ole. Kummituskokelaan ensimmäinen pokkari sisältää kolme tarinaa sekä yhden lyhyen bonustarinan. Ensimmäinen luku keskittyy päähahmomme Hikarukon esittelemiseen sekä tarinan pohjustamiseen. Loput luvut taas keskittyvät siihen miten kuollut ja kaunahengeksi muuttunut Hikaruko haluaa auttaa ihmisiä omalla tavallaan.
Ensimmäinen ajatukseni Kummituskokelaasta oli se, että taas tällainen söpö tyttöjen sarja. Onhan se sitä, mutta se on muutakin. Sarjan kannet hämäävät ensinnäkin paljon, sillä iloisen pirteä ja karkkivärejä täynnä oleva kansitus saa lukijan luulemaan, että kyseessä on sarja joka on täynnä naurua ja sateenkaaria kakkaavia yksisarvisia. Kansien sisältö onkin aivan muuta, sillä tarinat ovat aika synkkiä ja niissä käsitellään hyvinkin vakavia asioita, kuten kuolemaa ja itsemurhaa. Tämä tekee kuitenkin Kummituskokelaasta raikkaan ja uuden tuntuisen ainaisten ylipirteiden tyttöjen sarjojen rinnalla. Sarjan tarinat ovat kaikki jollain tavoin koskettavia ja sydäntäriipaisevia, varsinkin ensimmäinen luku Hikarukon kuoleman jälkeen. Mielenkiintoa jaksaa pitää yllä myös se, että jos Hikaruko ei käyttäydy kaunahengen tavoin ja pelottele ihmisiä, on tämän koko olemassaolo vaakalaudalla. Hikarukon on siis yritettävä auttaa ihmisiä niin ettei valvoja saa tietää tämän todellisia aikeita. On sinänsä sääli, ettei sarja jatku kahta pokkaria enempää mutta toivon, että toinen osa luo luonnollisen jatkumon ja päätöksen sarjalle.
Emi Ishikawan hahmot eivät ole mitenkään erikoisen näköisiä, eivätkä erotu muista tyttöjen sarjoista. Tytöt ovat söpöjä, kalanmollukkasilmillä varustettuina ja pojat komeita ihanuuksia. Tarinaa on kuitenkin mieluisaa lukea, sillä kuvakerronta on sulavaa ja asiat soljuvat mukavasti eteenpäin. Ishikawa osaakin tehdä hahmoistaan toden tuntuisia ja samaistuttavia. Hahmoista on helppo tykätä ja tarinaan pääsee sisälle mukavan hyvin. Ishikawa osaa myös kuvata voimakkaita tunteita hyvin, mutta silti liioittelematta niitä liikaa.
Kummituskokelaan painolaatu on taattua Sangatsu Mangaa. Synkät kohtaukset eivät ole liian tummia eikä muste tartu sormiin tällä kertaa. Värisivuja ei ole tavalliseen tapaan, mutta enpä niitä oikeastaan kaipaamaankaan jäänyt. Suvi Mäkelän käännös on erittäin toimivaa sekä helppoa seurattavaa. Sanat sopivat hahmojen suuhun eikä puhe tunnu tönköltä. Plussaa myös pokkarin lopussa olevista sana- tai kulttuuriselvennöksistä.
Syyskausi on taas kerran tuonut tullessaan uudet sarjat ja uudet tuulet. Syyskaudelta, vuosimallia 2016, poimin ainakin seuraavat sarjat:
Nimi: Shuumatsu no Izetta (終末のイゼッタ) Alkanut: 1.10.2016 Jaksoja: 12 Studio: Ajia-Do Genre: Action, Historical, Military
Izetta on saanut paljon huomiota osakseen ja sitä on kehuttu valtaisasti. Se vaikuttaakin poikkeuksellisen laadukkaalta tuotokselta, sillä sarjan idea on kiinnostava ja tarina nappasi heti mukaansa. Oikeastaan pidinkin Izettasta todella paljon. Ensimmäisen jakson perusteella on kuitenkin hyvin vaikea sanoa mihin suuntaan sarja etenee, mutta siitä voi tullakin jopa kautensa parhaimpia jos se pelaa korttinsa oikein. Sarjan musiikki on muuten aivan loistavaa!
Nimi: Keijo!!!!!!!!! (競女!!!!!!!!!) Alkanut: 6.10.2016 Jaksoja: 12 Studio: Xebec Genre: Ecchi, Shounen, Sports
Pitkästä aikaa ecchi-anime, joka on vähän erilainen ja antaa melkein kunnollisen syyn esitellä naiskauneutta. Katsoin tämän sarjan oikeastaan puoliksi läpällä, mutta yllätyin kuinka paljon lopuksi pidin siitä. Keijo!!!!!!!!! vaikuttaa ihan viihdyttävältä sarjalta, jonka tappelukohtauksetkin ovat nättiä katsottavaa ja ne on kuvattu mielikuvituksellisesti. Uskon kuitenkin, että myös tyttöjen väliset suhteet sekä tunteet pääsevät enemmän esille sarjan aikana. Jos ei muuta niin ainakin pyllyt ja tissit näyttävät sarjassa hyviltä.
Nimi: Trickster (江戸川乱歩「少年探偵団」より) Alkanut: 4.10.2016 Jaksoja: 24 Studio: TMS Entertainment Genre: Mystery
Trickster oli itselle positiivinen yllätys, sillä heti ensimmäinen jakso nappasi mukaansa ja meillä on heti paljon kysymyksiä johon kaivataan vastauksia. Tarinan lisäksi hahmot ovat kivoja ja varsinkin Yoshio on niin raasu, että haluaisin vain lohduttaa häntä. Olin kuitenkin hieman pettynyt sarjan alkutunnarin animaatioon vaikka kappale on loistava. Sarjalla on jopa 24 jaksoa joten toivotaan että se onnistuu tekemään onnistunutta työtä.
Rakastuin Nanbakaan ensisilmäyksellä. Hahmot ovat kiinnostavia ja animaatio on ihanan värikästä ja erilaista (kimmeltävää sanoisin). Sarjan huumori myös iski itseeni ja nauruin useasti ensimmäisen jakson aikana. Sarjasta huomaa ettei se yritä ottaa itseään vakavasti, mikä onkin mielestäni hyvä juttu. Btw Suomi mainittu, torilla tavataan :D.
Touken Ranbu jätti vähän kylmäksi ainakin ensimmäisen jakson osalta. Mitään ei oikein selitetty ja heti esiteltiin kauheasti hahmoja. Kiinnostava elementti on kuitenkin hahmojen väliset suhteet sekä ihan nätti animaatio. Hieman osviittaa tulevasti on annettu, mutta en itse ainakaan nosta sarjaa kovin korkealle alun perusteella.
Nimi: Yuri!!! on Ice (ユーリ!!! on ICE) Alkanut: 6.10.2016 Jaksoja: ??? Studio: MAPPA Genre: Sports
Yuri!!! on Ice on myös hyvin kehuttu sarja ja itsekin olen myönnetäköön sitä odottanut. Sarjalla on joitakin pieniä vikoja, kuten pakotettu huumori ja nössöksi tehty päähahmo, mutta se kuitenkin osasi olla sympaattinen ja kiinnostava. Luistelukohtauksett olivat ihan nättejä, mutta jokin säihke niistä puuttui. Toivottavasti ne paranevat sarjan edetessä ja Victor saa potkittua Katsukiin sisua. Poikarakkaus vivahteet ovat ihania ja odotan kunnon draamaa.
Nimi: Watashi ga Motete Dosunda (私がモテてどうすんだ) Alkanut: 7.10.2016 Jaksoja: ??? Studio: Brain´s Base Genre: Comedy, Harem, Romance, School, Shoujo
Jaa'aa Watashi wa Motete Dosundan animeversio jätti vähän ristiriitaiset tunteet. En osaa oikein päättää pidinkin siitä vai en, sillä sarjalla oli monia hyviä puolia mutta jotkin asiat vain häiritsivät. Pojat ovat sopivan erilaisi ja sympaattisia, mutta toivon ettei sarja kuitenkaan ala painottamaan liikaa Kaen fujoshiutta. Manga on ainakin hyvä teos ja toivon että animekin saa tuulta siipiensä alle jatkossa.
Occultic; Nine vaikutti jo alusta asti mielenkiintoiselta sarjalta. Ensimmäinen jakso antaa kuitenkin hyvin vähän tietoa tulevasta ja heti on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi saada vastaus. Sarjalla tuntuu olevan monta rautaa tulessa, sillä sillä on tosi paljon eri elementtejä. Jos sarja onnistuu pitämään itsensä kasassa niin siitä voi tulla vaikka mitä. Occultic:Ninessä on hyvin paljon dialogia, joka oli vähän väliä raskasta seurattavaa. Ja minulla on ongelma sarjan naishahmojen rintojen kanssa. Sarjaa on vaikea ottaa vakavasti, kun naishahmojen rinnat ovat kahden koripallon kokoiset. Jopa Keijo!!!!!!!!! kalpenee tämän sarjan ryntäiden rinnnalla!
Flip Flappersin kanssa mietin kauan alanko katsomaan sitä vai en. Sarja kuitenkin yllätti ja vaikutta paremmalta kuin oletin. Sarjan ensimmäisen jakson tarkoitus on kuitenkin todennäköisesti herättää katsojan mielenkiinto, sillä se ei kerro tulevasta mitään. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä jotkin sarjan tarjoamat elementit ovat erittäin kiinnostavia ja haluaisin nyt jo saada tietää jatkosta lisää. Tykkäsin myös sarjan animaatiosta tosi paljon. Lähin vertailukohde taitaa olla Muumit, sillä se on yhtä yksinkertaista ja nättiä.
Jokaisella animekaudella on ainakin yksi taikatyttösarja ja tällä kertaa se on Mahou Shoujo Ikusei Keikaku. Minulla on aina ollut viha-rakkaussuhde taikatyttösarjojen kanssa, joten en usein niistä sen kummemin välitä. Ikusei Keikaku kuitenkin vaikuttaa ensimmäisen jakson perusteella ihan hyvältä sarjalta ja sillä on selvät Madoka Magica -fibat. Sarja voi mennä hyvinkin synkkään suuntaan jos aloitusjaksoon on yhtään uskominen.
Syyskausi vaikuttaa yllättävän hyvältä ja vaihtoehtoja löytyi moneen lähtöön. Aluski luulin etten löytäisi tältä kaudelta kauhean montaa kiinnostavaa sarjaa, mutta sitten kuitenkin kävi niin, että aloitin aivan liian monta sarjaa xD. Tosin osa sarjoista voi mennä ihan mihin suuntaan tahansa, joten odotan innolla sarjojen jatkoa.
Joidenkin sarjojen kohdalla odotukset ovat paljon suuremmat kuin muilla sarjoilla. Varsinkin jos sarja on jo hyvin tunnettu sekä omaa jonkinlaisen legenda-tittelin. Muuutta... ne eivät aina ole loppujen lopuksi sitä mitä aluksi olisi luullut. Arvoisa yleisö, tämä on Neon Genesis Evangelion!
Tarina
Vuonna 2015 ihmiskuntaa vainoavat Enkeleiksi kutsutut olennot, joita vastaan voidaan taistella ainoastaan Evangelion (EVA) roboteilla. Näitä robotteja pystyvät ohjaamaan vain harvat ja valitut nuorukaiset. Shinji Ikari saapuu monien vuosien jälkeen kaupunkiin, jossa NERV-järjestön tukikohta sijaitsee. Shinji on kutsuttu pilotoimaan yhtä jättimäistä Evangelionia, muttta katkerana isälleen ja peloissaan vastuun ottamisesta hartijoilleen, hän kuitenkin kieltäytyy. Sattumusten kautta Shinji kuitenkin päätyy EVAn pilotiksi ja saa vastuullen sekä taakakseen tuhota NERViä ja ihmiskuntaa uhkaavat Enkelit. Matka kohti parempaa tulevaisuutta on kuitenkin kivikkoinen, eikä surulta ja tuholta voida välttyä.
Arvostelu
Juuh. Neon Genesis Evangelioin sanotaan olevan anime, minkä jokaisen animeharrastajan tulisi katsoa. Itse olin tutustunut sarjaan alun alkaen mangan kautta, ja tästä versiosta olenkin pitänyt pienine virheineen ja suomikäännöksineen. Mutta täytyy kuitenkin sanoa, että en pitänyt animesta oikeastaan lainkaan. En tiedä aloinko katsomaan sitä vain väärällä jalalla tai odotuksilla, mutta en päässyt missään vaiheessa sarjaan sisälle ja se tuntui jo ärsyttävän loppua kohti mentäessä. Oikeastaan, jos kyseessä olisi ollut jokin muu sarja niin olisin suosista jättänyt sen kesken viimeistään jakson 10 kohdalla. Mutta ihan periaatte syistä halusin katsoa sarjan loppuun, sillä jaksoin uskoa, että kyllä sarja parantuu tästä vielä.
Sarjan epäloogisuudeet, sympaatittomat hahmot sekä typerä juonenkuljetus saivat minut kuitenkin vain pettymään sarjaan. Otetaan nyt kuitenkin sarjan plussat: sarja käsittelee uskottavasti ja mukavan kivuttomasti hahmojen tunteita sekä ihmisen mieltä ja sen rumuutta. Varsinkin Shinjin mieleen uppoudutaan useammankin kerran sekä muutaman muun hahmon. Sarjalla on kuitenkin niin kova kiire uppoutua Shinjiin sekä tämän pään sisäiseen maailmaan, että muut asiat jäävät taka-alalle. Muun muassa tästä kärsivät muut hahmot, sekä hahmojen väliset suhteet jäävät kehittymättä. Varsinaisia vastauksiakaan sarja ei anna joihinkin kysymyksiin, kuten mistä Enkelit ovat tulleet ja mitä EVAt oikein ovat. Loppua kohden sarja vieä nopeutuu ja lopetus onkin sitten aikamoista sillisalaattia. Minua jäi kaihertamaan kaikesta eniten Nagisan kohtelu sarjassa sekä sarjan finaali. Mangassa Nagisa on osallisena useamman luvun ajan ja lukija oppii jollain tasolla pitämään hänestä. Anime kuitenki kohtelee häntä todellä huonosti, sillä hän katoaa sarjasta yhtä nopeasti kuin oli siihen tullutkin. Tämä jätti inhottvan fiiliksen, sillä Nagisa on kuitenkin sarja mielenkiintoisimipia hahmoja.
Sarjan lopetus vasta pettymys olikin. Ohjaaja Hideaki Annolla on tuntunut olevan liikaa ideoita sen toteuttamiseen ja se saakin aikaan sen, että loppu tuntuu useampaan kertaan korjatulta ja erittäin sekavalta. Sarjan lopussa ei vain yksinkertaisesti ole järkeä. Neon Genesis Evangelion tuntuu muutenkin kärsivän toteuksen onnistumisen puutteesta. Muilla aineksilla animesta olisi voinut tulla parempi ja toisaalta ymmärrän miksi ihmiset pitävät siitä niin paljon, mutta itseeni se ei vain iskenyt ja tuntui vain siltä kuin minulle oltaisiin annettu kultakimpale joka osoittautuikin kissankullaksi. Yoshiyuki Sadamoton manga onnistuu toteutuksessaan paljon paremmin ja tarjoaa paljon miellyttävämmän kokemuksen tunnetun nimikkeen kanssa.
Neon Genesis Evangelionin hahmot ovat kaikki jollain lailla kiinnostavia ja erikoisia tapauksia. Heissä vain ei ole tarttumapintaa niin paljon, että heistä alkaisi pitämään. Itse koin suurimman osan hahmoista vain ärsyttäviksi ja turhiksi tarinan kannalta. Hahmokehitys on melko olematonta sarjan aikana, eikä hahmojen välillä tunnu olevan minkäänlaista kemiaa.
Sarjan päähahmo on tietenkin kaikkien tuntema Shinji Ikari. Siinä missä mangan Shinji kasvaa huimasti ainaisesta ruikuttajasta aikuisemmaksi, niin animessa ei valitettavasti tällaista kehitystä nähdä. Tietenkin hän kasvaa jonkin verran, mutta ei mielestäni tarpeeksi. Varsinkin hänen hahmollaan olisi ollut tosi paljon tilaa kehittyä. Sen lisäksi, että Shinji valittaa ja vollottaa kurjaa elämäänsä hän on myös erittäin päättämätön. Hän on sarjan aikana varmaan kolme neljä kertaa aikeissa lyödä hanskat tiskiin ja lähteä kalppimaan, mutta pyörtää taas päätöksensä hetken kuluttua. Se että hän olisi kerralla luovuttanut tai jatkaut taistelua Enkeleitä vastaan olisi toiminut, mutta sarjan aikana Shinjin hahmo vain pisti ärsyttämään. Välillä alkoi oikein miettimään miksi hänenlaisestaan on tehty päähahmo. Hänen rinnallaan jopa Mirai Nikkin Yukiteru näyttää Herkulekselta.
Muita EVA-pilotteja ovat Rei Ayanami sekä Asuka Souryuu. He jakavat Shinjin kanssa saman kohtalon hahmokehityksessä. Molempien hahmot ovat selvästi kehittyneempiä mangassa, sillä jopa nukkemainen Rei tulee hieman ulos kuorestaan. Animessa Rei kuitenkin pysyy sinä mannekiinisenä ja ilmeettömänä, mikä hän oli alussakin. Hänen hahmossaan näkyy pieniä kehittymisen pilkahduksia, mutta ne kuitataan kuitenkin pois taas seuraavassa kohtauksessa. Asuka on samanlainen äkäpussi kuten aina, mutta erittäin ärsyttävä. Hänen ainainen kuittailunsa kaikille ja ylenpalttinen nokkavuutensa saa ihan varmasti kenen tahansa verenpaineen koholle. Hänen surullisesta menneisyydestä huolimatta Asukaan on erittäin vaikea samaistua, sillä hänestä ei voi vain pitää.
Shinjin, Rein ja Asukan välinen suhde jää melko alkutekijöihin ja se on sääli, sillä olisin mielelläni nähnyt näiden kolmen välisten suhteiden kehittyvän ja heidän kehittyvän samalla myös hahmoina.
Neon Genesis Evangelion on tuotettu vuosien 1995 ja 1996 aikana ja se näkyy animaatiossa. Studio Gainax tuotti aikoinaan NGE:n, mutta animaatio on kuitenkin kestänyt yllättävän hyvin aikaa. EVA-robotit näyttävät ihan hyvältä ja taistelukohtauksetkin ovat mukavan sulavia ja meneviä. Mutta välillä animaation kanssa on selvästi hätäilty ja oikaistu sitten sieltä mistä aita on matalin. Animaatio kuitenkin hoitaa tonttinsa kunnioittavasti sekä pitää yllä laatuaan kohtalaisesti, joten eipä animaatiosta sen kummempaa nokan koputtamista ole.
Kuten NGE sarjana itsessään on ansainnut legendan maineen, ovat myös sen alku- ja lopputunnari tunnettuja. Hyvässä ja pahassa. Alkutunnari "Zankoku na Tenshi no Thesis" on se biisi mitä lauletaan animekaraokessa vuodesta toiseen. Ja kyllä olen sortunut laulamaan sitä itsekin. Kappale on todella tarttuva ja sen yksinkertaisiin sanoihin on vain helppo yhtyä, jolloin sitä sitten hoilottaa joka kerta perässä. Myös Yoko Takahashille täytyy antaa kunniaa. Yokon ääni on samalla helisevä, mutta terävä jolloin hänen ääntään kuuntelee ihan mielellään. Alkutunnari onkin aikansa parhaimmistoa vaikkakaan se ei enää nykypäivän tunnareille vedä vertoja. Alkutunnarin animaatio on taas pienoinen pettymys. Sen animaatio on hyvin rytmitetty musiikin tahtiin, mutta muuten se on tylsä, eikä herätä kiinnostusta sarjaa kohtaan. Lopputunnari taas häviää alkutunnarille sekä animaatiossa, että musiikissa mennen tullen. Kappale "Fly me to the Moon" on mielestäni melko laimea eikä se kuulostakaan oikein hyvältä. Biisin laulaja vaihtuu aina välillä, mutta se ei kuitenkaan nosta kappaleen arvoa. Animaatio on hyvin yksinkertainen, ja jos totta puhutaan ei sitä jaksa tuiijotella edes sitä puoltatoista minuuttia. Tylsäksi, mauttomaksi ja hajuttomkasi jäävä lopputunnari ei ole selvästi Neon genesis Evangelionin parhaita puolia. Muuten NGEen OST on ihan perus musiikkia, joka vaihtelee surullisesta toiminnalliseen tilanteen mukaan. Mitään kiinnostavaa kappaletta ei kuitenkaan sieltä jäänyt käteen.
Tuomio
Odotin Neon Genesis Evangelionin animeversiolta vähän enemmän. Se kompuroi monissa asioissa pahoin ja saa katsojan pään vain sekaisin. Se yrittää olla syvällinen ja filosofinen, mutta se yrittää silti aivan liikaa ja kaatuu lopulta omaan nerokkuuteensa. Lopetus on aikamoista sillisalaattia, joka ei anna kunnolllista loppua potentiaaliselle tarinalle. Elokuvan katsomalla animelle saattaisi saada toisenlaisen lopetuksen, mutta itse en edes periaatteesta sitä katso, koska mielestäni animen kuuluu loppua siihen mihin se loppuu eikä jatkua elokuvana. Ärsyttävät hahmot eivät toimi lainkaan, eikä katsojalla ole mitään intressejä kannustaa näitä eteenpäin tavoitteissaan. Musiikista jäi vain mieleen alkutunnari. Muu musiikki ei taas oikeastaan tehnyt minkäälaista vaikutusta.
En sano että NGE olisi huono, se vain ei mielestäni onnistu toteutuksesaan kovin hyvin. Ne jotka pitävät sarjasta, ymmärrän kyllä miksi. Sarjalla on mielenkiintoisia elementtejä, mutta se ei mielestäni käytä niitä oikein. Jos joutuisin valitsemaan animen ja mangan väliltä se olisi ehdottomasti manga. Mangassa asiat kulkevat hieman eri reittejä, mutta se toteuttaa tarinan paljon paremmin kuin anime.
