Kummituskokelaan ensimmäinen pokkari sisältää kolme tarinaa sekä yhden lyhyen bonustarinan. Ensimmäinen luku keskittyy päähahmomme Hikarukon esittelemiseen sekä tarinan pohjustamiseen. Loput luvut taas keskittyvät siihen miten kuollut ja kaunahengeksi muuttunut Hikaruko haluaa auttaa ihmisiä omalla tavallaan.
Ensimmäinen ajatukseni Kummituskokelaasta oli se, että taas tällainen söpö tyttöjen sarja. Onhan se sitä, mutta se on muutakin. Sarjan kannet hämäävät ensinnäkin paljon, sillä iloisen pirteä ja karkkivärejä täynnä oleva kansitus saa lukijan luulemaan, että kyseessä on sarja joka on täynnä naurua ja sateenkaaria kakkaavia yksisarvisia. Kansien sisältö onkin aivan muuta, sillä tarinat ovat aika synkkiä ja niissä käsitellään hyvinkin vakavia asioita, kuten kuolemaa ja itsemurhaa. Tämä tekee kuitenkin Kummituskokelaasta raikkaan ja uuden tuntuisen ainaisten ylipirteiden tyttöjen sarjojen rinnalla. Sarjan tarinat ovat kaikki jollain tavoin koskettavia ja sydäntäriipaisevia, varsinkin ensimmäinen luku Hikarukon kuoleman jälkeen. Mielenkiintoa jaksaa pitää yllä myös se, että jos Hikaruko ei käyttäydy kaunahengen tavoin ja pelottele ihmisiä, on tämän koko olemassaolo vaakalaudalla. Hikarukon on siis yritettävä auttaa ihmisiä niin ettei valvoja saa tietää tämän todellisia aikeita. On sinänsä sääli, ettei sarja jatku kahta pokkaria enempää mutta toivon, että toinen osa luo luonnollisen jatkumon ja päätöksen sarjalle.
Emi Ishikawan hahmot eivät ole mitenkään erikoisen näköisiä, eivätkä erotu muista tyttöjen sarjoista. Tytöt ovat söpöjä, kalanmollukkasilmillä varustettuina ja pojat komeita ihanuuksia. Tarinaa on kuitenkin mieluisaa lukea, sillä kuvakerronta on sulavaa ja asiat soljuvat mukavasti eteenpäin. Ishikawa osaakin tehdä hahmoistaan toden tuntuisia ja samaistuttavia. Hahmoista on helppo tykätä ja tarinaan pääsee sisälle mukavan hyvin. Ishikawa osaa myös kuvata voimakkaita tunteita hyvin, mutta silti liioittelematta niitä liikaa.
Kummituskokelaan painolaatu on taattua Sangatsu Mangaa. Synkät kohtaukset eivät ole liian tummia eikä muste tartu sormiin tällä kertaa. Värisivuja ei ole tavalliseen tapaan, mutta enpä niitä oikeastaan kaipaamaankaan jäänyt. Suvi Mäkelän käännös on erittäin toimivaa sekä helppoa seurattavaa. Sanat sopivat hahmojen suuhun eikä puhe tunnu tönköltä. Plussaa myös pokkarin lopussa olevista sana- tai kulttuuriselvennöksistä.
Teos: 3/3
Julkaisu: 3/3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti