Hypätäänpä pikaisesti takaisin Velhon morsiammen pariin ja kurkataan, mihin suuntaan se on edennyt ensimmäisen osan jälkeen. Tokikaan kun aikaväliä on vain yksi pokkari, niin paljon ei ole tietenkään ehtinyt vielä tapahtua. Tai näin luulisi. On nimittäin hämmästyttävää miten nopean sulavasti tarina etenee juonenkäänteestä toiseen, ja avaa samalla pikku hiljaa Chisen ja Eliaksen mielenmaailmaa sekä menneisyyttä lukijalle. Tietenkään mitään suurta ei olla vielä ehditty puimaan, mutta sarjan antamat vinkit ovat aika kutkuttavia ja kuiskaavat jo jostain suuresta lähitulevaisuudessa. Eliaksen ja Chisen suhde kehittyy jo hyvään tahtia, ja uusia mielenkiintoisia tuttavuuksiakin on ehditty tehdä sekä uusia vihollisa on saatu valokeilaan. Lukiessani viimeistä sivua kakkospokkarista olin saada hermoromahduksen, sillä pokkari loppui inhottvaan cliffhangeriin ja olisin vain halunnut jatkaa lukemista. Jos sarja pysyy näin kutkuttavan mielenkiintoisena vielä vastedeskin voin sanoa, että kysessä tulee olemaan lähes parhainta mangaa mitä Suomeen on saatu.
Takakansi: "Velhon oppilaaksi myyty Chise joutuu tositoimiin: Pienen kylän asukkaita, niin ihmisiä kuin kissojakin, uhkaavan "sielun sakka" on hävitettävä. Mutta vaarallinen aines kiinnostaa muitakin... Lisäksi Elias-velho salaa monia asioita suojatiltaan."
Animea harrastaessani olen tottunut siihen, että vastaan voi tulla ihan mitä tahansa. Jopa keltainen mustekala, joka opettaa sitä surkeinta ja toivottominta luokka koko koulussa. Assassination Classroom poikkeaa monella tavalla tavallisen animen konseptista ja onnistuu tekemään hieman kliseisestä kokoonpanosta erittäin mielenkiintoisen kokonaisuuden.
Tarina
Japani on hälytystilassa, sillä outo keltainen mustekala on saanut räjäytettyä puolet kuusta. Hänen omien sanojensa mukaan hän testasi voimiaan ja aikoo tuhota maapallon vuoden päästä. Otuksen tuhoaminen ei kuitenkaan osoittaudu helpoksi, sillä tämä omaa supervoimia ja kykenee lentämään jopa mach 20 nopeudella, mikä peittoaa armeijan nopeimman lentokoneen. Lisäksi häneen eivät tehoa normaalit aseet, vaan hänet täytyy voittaa soluja tuhoavilla aseille, jotka eivät tavallisiin ihmisiin tehoa. Jostakin syystä tämä mustekala haluaa olla opettaja ja ennen kaikkea haluaa opettaa Kunugigaoka nimisen koulun surkeinta ja toivottominta luokkaa. Tämä 3E-luokka, joka tunnetaan myös end-classinä, koostuu oppilaista, jotka ovat saaneet joko niin huonoja arvosanoja tai omaavat huonon asenteen koulua kohtaan, että heidät on siirretty pois pääkampukselta vuorten lähelle olevaan vanhaan koulurakennukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos olet 3E-luokalla muut oppilaat saavat kohdella sinua kuin roskaa. He voivat käytännössä haukkua, alistaa ja kiusata sinua mielensä mukaan eikä kukaan puutu asiaan. Vasta kun olet parantanut arvosanojasi sekä asennettasi ja pääset takaisin pääkampukselle, sinua kohdellaan kuin muitakin oppilaita. Tässä tämä keltainen mustekala tulee kuvioihin, sillä hän on saanut luvan opettaa 3E-luokkaa, kunhan ei vahingoita sen oppilaita millään lailla. Tämä taas tarkoitta sitä, että end-classin oppilailla taas on annettu mahdollisuus tappaa opettajansa vuoden sisällä ja jos nämä onnistuvat siinä, saavat he kasoittain rahaa palkkioksi. Oppilaat nimeävät pian opettajansa Koro-senseiksi ja näin alkaa luokan tarina kohti parempia arvosanoja ja Koro-sensein tappamista.
Arvostelu
Assassination Classroomia ristiriitaisempaa setupia saa kyllä hakea. Katsojille kerrotaan heti, että Koro-sensein kuuluu tappaa ja, että ne tappajat ovat mitä todennäköisemmin tämän omat oppilaat. Mielenkiintoista tästä tekee se, että mitä pidemmälle sarja etenee sitä lähemmiksi oppilaat ja Koro-sensei tulevat toisilleen. Minua huolestuttikin se, että miten sarja saadaan toteutettua kunnolla ja miten se saadaan pysymään mielenkiintoisena lähes 50 jakson ajan. Mutta täytyypä sanoa, että sarja onnistui siinä todella hyvin. Sarjan idea on alusta asti hyvin simppeli, eikä se oikeastaan tuo mitään uutta pöytään. Myös sen hahmot ovat melko kliseisiä tapauksia ja suurin osa sarjan lopputuloksista katsoja pystyy arvaamaan. Mutta vaikka Assassination Classroomilla on paljon sellaisia piirteitä mitä usein välttää ja mistä usein vain valitan, niin tämä sarja onnistuu jotenkin toteuttamaan itsensä todella hyvin. Se käyttää omia kliseitään upeasti hyväkseen ja onnistuu kiertämään suurimman osan komediasarjojen sudenkuopista.
Heittipä sarja yhteen väliin Naruto-läppääkin
Mutta se missä sarja loistaa parhaiten on se, kuinka se syventää tarinaansa koko ajan. Koro-sensein murhaamisen lisäksi keskitytään enemmän opiskeluun ja sen vaikeuksiin. Monesti Koro-sensein salamurhaaminen jää taka-alalle ja koko salamurhauselementti katoaa joksikin aikaa ja keskitytään muihin tapahtumiin. Tällä sarjalla on taito tuottaa sisältöään koko ajan lisää ja tuomaan lisää uusia käänteitä sen juoneen. Sarja keskittyy moneen kertaan eri hahmojen taustoihin ja näiden tarinoihin, mutta välillä taas E-luokka joutuu kohtaamaan akatemian parhaat oppilaat. Sarjan suurin valtti on kuitenkin itse Koro-sensenin menneisyys, mistä tämä on tullut ja onko tämä loppujen lopuksi niin paha hirviö kuin väitetään. Tämä sarja tuo myös upeasti esille sen miten vaikeaa ja haastavaa koulunkäynti voi olla ja miten 3E-luokan oppilaat pääsevät niistä yli. En muista nähneeni yhtään anime-sarjaa jossa opiskelu oltaisiin otettu näin vakavasti. Usein koulun kuuluu olla sarjoissa vain se miljöö, jossa hahmot vietävät aikaa ja sen kuuluu olla ennemminkin pelkkä sitova asia hahmojen välillä kuin, että sen kuuluisi olla osa tarinaa. Assassination Classroomissa opiskelu on esitetty hauskalla tavalla ja tenttikohtauksista ollaan tehty intensiivisiä ja kiinnostavia. Myös se miten hahmojen pänttääminen tuottaa tulosta, näkyy hahmoista todella hyvin ja osa hahmoistaa saakin ahaa-elämyksiä kokeen aikana.
Assassination Classroom osaa myös tasapainotella komedian ja draaman välillä todella hyvin. Usein sarjan draamalliset kohtaukset saattavat muuttua humoristisiksi silmän räpäyksessä, mutta tämä ei silti tunnu häiritsevän balanssia ollenkaan. Tosin sarja tekee jo heti alussa selväksi, että se ei ota itseään liian vakavasti, jolloin katsojakin voi vain heittäytyä hullutteluun. Sarja tosin osaa antaa myös tilaa niille dramaattisille hetkille ja se osaa pitää huumorin minimissä aina tarvittaessa. Sarjan tarinan kulussa minua kuitenkin häiritsi yksi asia: sarjalla on liikaa filleri-jaksoja. Ne eivät edistä tarinan kulkua oikeastaan millään tavalla ja ne syövätkin tilaa sarjan muulta tärkeältä sisällöltä. Varsinkin toisella kaudella nähtävä avaruusarci olisi voitu jättää kokonaan pois ja korvata jollain millä olisi sisällöllistä merkitystä sarjalle. Haluan sanoa sarjan lopetuksesta sen verran, että se on yksiä koskettavimmista ja parhaiten toteutettuja loppuhuipennuksia mitä olen nähnyt.
Yksi sarjan parhaimpia puolia on se, miten oppilaiden ja Koro-sensein välinen suhde kehittyy. Tämä nyt tietenkin oli oletettavissa, kun sarjalla kerran nyt kuitenkin on yhteensä melkein 50 jaksoa. Mutta se miten hahmojen välinen suhde muuttuu tappaja-tapettava-asetelmasta lähes normaaliksi oppilas-opettaja-suhteeksi, oli todella upeaa katsottavaa ja se miten hahmoista tulee tärkeitä toisilleen luo sarjaan oman tunnelman. Ainoa asia mille olisin toivonut enemmän ruutuaikaa oli Karasuman ja Bitch-sensein väliseen suhteen kehittäminen.
3E-luokalla on yli 20 oppilasta ja mukaan tulee matkan varrella muutamia lisää ja lisäksi mukana on tietenkin 3E-luokan opettajat, sekä pääkampuksen väki. Tietenkin sarjassa oli vähän harmillista, ettei jopa 50 jakson aikana ehditty paneutua kaikkiin hahmoihin, mutta toisaalta se oli ihan hyväkin. Oli myös yllättävää, miten pidettäviä kaikki sarjan hahmot loppujen lopuksi ovat, vaikka he kaikki olivatkin melko kliseisiä tapauksia. Jäin kuitenkin vähän harmittelemaan sitä, että koska tämä sarja pumppaa ulos koko ajan ulos lisää sivuhahmoja saavat nämä loppujen lopuksi melkeinpä enemmän kehitystä kuin muut päähahmot. Tosin olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, miten sarja kykeni pitämään näin laajan hahmokaartin mukana koko ajan ja luomaan edes pieniä hetkiä hahmoille, jotta nämä jäävät katsojien mieleen. Assassination Classroomin kanssa minun kävi vähän samalla tavalla kuin Shokugeki no Soman kanssa, sillä en oikeastaan löytänyt yhtäkään hahmo sarjassa josta en olisi pitänyt. Hahmojen kehitys on myös hyvää luokkaa, ainakin niiden kohdalla jotka sitä aikaa saivat. Jopa luokan öykkäri Terasaka osoittautua ihan kelpo hahmoksi eikä vain siksi kusipäiseksi lihaskimpuksi.
Vaikka sarja pyrkiikin tasapainottelemaan kaikkien hahmojen välillä, sai kaikista eniten ruutuaikaa kuitenkin Nagisa. Nagisa kehittyy sarjan hahmoista varmaan kaikista eniten, sillä aluksi hän oli niin mitään sanomaton hahmo, mutta muuttuukin juuri siksi päähahmoksi joka pitää sarjan liikkeellä. Hän sai myös hyvin paljon tarinaa ja taustatietoa osakseen ja sarjan aikana selviää moni asioita hänestä mm. se miksi hän on niin feminiininen. Ja tietenkin sarja teki tästä pilkkaa vähän väliä, mutta sekään ei oikeastaan edes haitannut. Nagisaa ei myöskään paran suututtaa, sillä hän osaa olla todella pelottava suuttuessaan.
Mainittakoon vielä Koros-sensei, joka on yksiä sarjan pidettävimmistä hahmoista. Vaikka hän niin sanotusti tässä sarjassa se pahis, niin en voinut olla pitämästä tästä hahmosta. Hän toimittaa roolinsa pahiksena sekä opettajana todella hyvin ja hänen taustansa saadaan kerrottua todella hyvin. Koro-sensein menneisyyttä ei kuitenkaan paljasteta yhdellä rymäyksellä vaan siitä annetaan vihjeitä pitkin sarjaa ja katsojalle annetaan mahdollisuus keksiä ratkaisu. Koro-sensei on myös yksiä parhaimpia opettajahahmoja mitä olen nähnyt. Hän on aina valmis auttamaan oppilaitaan ja on jopa valmis uhraamaan itsensä näiden puolesta. Parempaa opettajaa saa hakea. Muita kiinnostavia hahmoja olivat mm. Karma, joka vaikutti aluksi siltä perus skitsolta, mutta hänestä kehittyy kuitenkin yksiä sarjan moniulotteisimmista hahmoista. Ps. hän on paras mieshahmo ^^. Kaede Kayano, jonka kehitys ja oli sarjan aikana hyvää ja hänestä paljastui hyvin paljon yllättäviä asioita ja varsinkin hänen välinen yhteytensä Koro-senseihin oli aika yllättävä. Lisäksi Karasuma, Irina a.k.a Bitch-sensei sekä koulun rehtori olivat viihdyttäviä ja mielenkiintoisia hahmoja.
Oli vähän harmi ettei sarja käyttänyt Karasuman ja Bitch-sensein välistä latausta kunnolla hyödykseen.
Sarjan tuottaja studio Lerche on kunnostautunut Danganronpa-sajojen kanssa ja niiden tyyli näkyy myös Assassination Classroomissa. Pidin todella paljon studion omasta ja erikoisesta tyylistä sekä siitä, että animaatio on hyvin sarjakuvamaista. Hahmot on piirretty paksummilla viivoilla, joka luo sarjakuvavaikutelman ja leimaa sarjalle samalla oman tyylinsä. Yleensäkin koko sarjan animaatio on todella väririkasta sekä pirteää. Olin alussa huolissani siitä, miten synkemmät ja dramaattisemmat kohdat osataan tehdä, kun animaatio on näin värikästä. Sarja onnistuu kuitenkin muuttamaan sen tunnelmaa hyvinkin nopeasti muuttamalla värisävyjä tummemmiksi ja lisäämällä erikoistehosteita. Tuottajat osaavat luoda kohtauksista todella intensiivisiä ja synkkiä jo pelkän animaation avulla, jolloin värikkyys ei haittaa eikä jyrää tunnelmaa. Sarjan omintakeinen animaatiotyyli suo sille myös tietyn vapauden leikitellä hahmojen ilmeillä ja eleillä, joita käytetään humoristisissa kohtauksissa. Sarjan animaatio on myös tarkkaa ja joustavaa mikä näkyy varsinkin toimintakohtaukissa. Ne ovat erittäin hyvin toteutettuja ja varsinkin taistelukohtauksissa animaatio loisti parhaiten.
Alkutunnarit ovat kaikki pirteitä ja iloisia rallatuksia, jotka panevat katsojan väkisinkin hymyilemään. Niiden animaatio on värikästä ja ne on toteutettu hauskalla ja erikoisilla tavoilla. Jokaisessa tunnarissa kaikki sarjan hahmot esitellään erilaisilla tavoilla ja varsinkin ensimmäisen alkutunnarin avulla katsoja oppii tunnistamaan 3E-luokkalaiset. Pidin myös siitä seikasta, että tunnarit laulava bändi koostuu sarjan ääninäyttelijöistä. 3-nen E-gumi Utatan koostuu mm. Karman, Nagisan ja Kaeden ääninäyttelijöistä sekä muutamasta muusta. Tämä oli niin hauska yksityiskohta, joka nosti tietyllä tavalla tunnareiden arvoa silmissäni. Neljästä alkutunnarista lemppareikseni nousivat ensimmäinen sekä viimeinen tunnari. Ensimmäinen alkutunnari "Seishun Satsubatsu-ron" on todella hauska ja viihdytävä kipale joka vetää mukaansa. Tunnarin mukana tanssivat hahmot saavat katsojan haluamaan liittyä mukaan heidän tanssiinsa. Animaatio on myös synkattu hyvin musiikin kanssa ja siinä näkyy monia hauskoja kohtauksia. Viimeinen alkutunnari "Bye Bye Yesterday" eroaa hiukan muista tunnareista, sillä sen animaatio on hieman synkempää. Tunnari kuvastaa hyvin sarjan viimeistä osuutta, sillä vaikka meno on edelleen yhtä vallatonta kuin aiemmin on tilanne silti hieman raskaampi ja synkempi kuin alussa. Tunnarista ei kuitenkaan värikkyyttä puutu, sillä kertosäkeen kohdalla alkaa värien ilotulitus, kun hahmot juoksevat värien ympäröiminä.
Lopputunnarit taas ovat huomattavasti rauhallisempia kuin alkutunnarit ja ne olivat kaikki tietyllä tavalla melankolisia ja hempeitä biisejä. Niiden animaatiot olivat hienosti toteutettuja ja ne sopivat hyvin sarjan teemaan. Vaikka kaikki tunnarit olivat pidettäviä niin, ensimmäinen lopputunnari jäi parhaiten mieleeni. Sen rauhallinen ja herkkä musiikki on jotenkin koskettavaa ja pidin hyvin paljon moumoon helisevästä ja rauhallisesta lauluäänestä. Muutenkin sarjan musiikki oli onnistunutta. Se sisältää paljon erikoisia ja toiminnallisia biisejä, jotka erottuvat tyylillään. Assassination Classroomin OST on kuitenkin erittäin kirjava ja se sisältää monenlaisia biisejä laidasta laitaan. Mukana on sekä herkkiä kuin myös innostavia ja jopa rajumpia kappaleita. Musiikki toimii sarjassa todella hyvin ja joitakin kappleita jään kuuntelemaan vielä pidemmäksi aikaa. Muutamia lempibiisejäni ovat mm. "Haritsumeta Kuuki", "Koro-sensei Ai no Jugyou", "Asano Kakuhou", "Mach 20!" ja "Ritsu".
Tuomio
Onko Assassination Classroom katsomisen arvoinen?
Ehdottomasti on!...
...tämä sarja nousi yhdeksi lempparikseni heti kättelyssä. Se osaa kääntää kliseet ja kaikki stereotypiat omaksi edukseen niin hyvin, ettei se tarvitse mitään uniikkia ja erottuvaa konseptia. Se ei yritä olla enempää kuin se jo on, vaan se pelaa täysillä niillä panoksilla mitä sille on annettu. Assassination Classroom osaa tuottaa sisältöään koko ajan enemmän, jolloin se ei ala tuntumaan missään vaiheessa puuduttavalta tai tylsältä. Sen huumori toimii myös todella hyvin ja tämän sarjan aikana tuli naurettua useampaankin kertaan. Silti se osaa muuttaa tunnelman synkäksi ja draamalliseksi tilanteen sitä vaatiessa. Sarjakuvamainen ja tarkka animaatio tekevät oikeutta sarjalle ja sitä olikin ilo katsella alusta loppuun. Värikäs hahmokaarti tuo aina jotain uutta pöytään ja hahmot ovat stereotypioistaan huolimatta viihdyttäviä seurata. Kaikki hahmot ovat jollain tavalla pidettäviä ja tässä sarjassa harvoin kukaan tekee syyttä mitään. Assassination Classroom ei ole mikään tajunnan räjäyttävä sarja, mutta sen parissa viihtyy keskiverto sarjaa paremmin. Jos kaipaat animeesi keltaisia mustekaloja, huumoria sekä lopetuksia, joissa saat itkeä silmät päästäsi, tämä sarja on kuin sinulle tehty.
Tänä vuonna ajattelin vähän aktivoitua coneissa käymisen suhteen, sillä parina viime vuonna conitapahtumat ovat rajoittuneet Traconiin ja Animeconiin. Tein vähän toimintasuunnitelmaa tälle vuodelle ja päätin sitten päivittää sen tänne blogiinkin. Suunnitelmat voivat vielä tietenkin muuttua, varsinkin kesällä kesätyöt rajoittavat todennäköisesti liikkumista ympäri Suomea.
Matsucon 4.-5.3.
Matsuconissa en ole aikaisemmin käynyt, sillä en oikeastaan muista ainakaan kuulleeni aiemmin tapahtumasta. Tosin omistan sen luokan muistin, että olen vain todennäköisesti unohtanut sen. Tapahtuma järjestetään Oulun Pohjankartanolla mikä sijaitsee lähellä rautatieasemaa joten liian pitkä kävelymatka tuskin on este. Matsuconiin tuskin kuitenkaan menen pelkästään hengaamaan, sillä conista saattaa tulla ensimmäinen jossa olen vänkkärinä. Vaikka onni ei suosisikaan vänkkäriksi, niin aion käydä silti Matsuconin katsastamassa.
Desuconissa tuli käytyä viimeksi vuonna nakki ja muusi, joten on aikakin palata sen luokse. Tapahtuma on minulle yksiä tärkeimpiä, sillä ohjelma on monitahoista ja kiinnostavaa sekä tuttuja näkee. Lisäksi Kaji Yuki on tulossa kunniavieraaksi, joten mikään ei voi estää minua menemästä xD
Kawacon on myös uusi tuttavuus ja sen kohdalla suunnitelmat ovat vielä hyvinkin levällään. Olen miettinyt haenko Kawaconiinkin vänkkäriksi vai lähdenkö vain rilluttelemaan. Kawacon on myös samana kuuna kuin Animecon ja työt voivat tulla tielle lähtemisen suhteen, joten tähän coniin lähtö on hiuskarvan varassa. Tapahtumaan lähtö on siis alkukuopissaan vielä, mutta jos saan kaiken järjestettyä niin lähden innolla tutkailemaan Kawaconin tarjontaa.
Animecon palaa tänä vuonna takaisin Kuopioon huikean suolaisen hintaisen pääsylipun kanssa, joka ei tietenkään kaikkia miellyttänyt. Itse en kuitenkaan periaattestakaan halua jättää Animeconia väliin ja olen valmis maksamaan 35 euron hinnan. Tapahtumavastaavat ovat myös lupailleet vastinetta rahoille, mutta mitään ei olla vielä paljastettu ja järjestäjät ovat pysyneet vaitonaisina. Animeconissa minun olisi myös tarkoitus cossata jotakin helppoa, sillä olen liian laiska alkamaan värkkäämään mitään vaikeaa. Molemmat veljet lupautuivat myös lähtemään messiin mukaan, sekä yksi kaveri lupas lähteä, jos saa säästettyä lippuun tarpeeksi, joten tapahtumasta ei seuraa puutu.
Lisätietoa Animeconista saa tällä hetkellä helpoiten Twitterin kautta.
Kokkocon 26.-27.8
Kokkoconissakaan ei ole aiemmin tullut käytyä, mutta ehkä tänä kesänä pääsisin sinne asti. Kuten Kawaconin suhteen on Kokkoconinkin suunnitelmat vielä melko avoimia. Kokkola ei olisi tuhottoman pitkän matkan päässä, joten sinne voisi lähteä päiväksikin. Eiköhän tässä vielä suunnitelmat ala muodostumaan pikku hiljaa.
Tracon nyt on tietenkin ehdoton, sillä siitä on tullut itselle luottocon ja se on tietenkin lähinnä kotikuntaani. Teema on tänän vuonna pahikset ja minulla kytee jonkilainen idea mahdollisesta puvusta päässäni. Majoittua ei edes tarvitse hotellissa tai autossa, sillä tuttava asuu Tampereella ja lupasi majoittaa meidät tänäkin vuonna. Syksyä odotellessa.
En tiedä olenko haukannut liian suuren palan, sillä tänä vuonna tuntuu olevan vain coneja conien perään. Mistä näitä oikein sikiää? Toivon todella, että pääsisin edes käymässä kaikissa tapahtumissa, sillä coni-into on yllättävän kova. Valitettavasti ei koskaan voi tietää miten loppujen lopuksi tulee käymään, mutta olen toivokkain mielin liikenteessä. Olkookin meillä kaikilla mukava conivuosi! :)
No joo, tämäkin tuli jo katsottua viime vuonna, mutta en malttanut olla tekemätä arvostelua. Animet, joissa ruoka on hyvin suuressa osassa, ei ole tullut katsottua kovinkaan paljon. Kyseessä ei tietenkään ole mikään uusi idea, sillä ruokaiheisia sarjoja ovat mm. Koufuko Graffiti sekä omalta osaltaan Shining and Lightining. Shokugeki no Soma vetää kuitenkin ruuan osuuden sarjassa aivan uusiin ulottuvuuksiin ja tekee siitä jopa mielenkiintoisen katsomiselämyksen.
Tarina
15 vuotias Yukihira Soma on ikäisekseen taitava kokki ja työskenteliikin koulun ohella isänsä omistamassa ravintolassa. Soman isä päättää kuitenkin yllättäen sulkea puljunsa joksikin aikaa ja laittaa Soman kokkikouluun. Soma ei voisi enempää näreissään ravintolan kiinni laittamisesta, eikä oikein kiinnostusta uutta koulu kohtaan löydy. Mutta kun hänelle selviää ettei hänen koulunsa olekaan mikä tahansa opinahjo vaan erittäin arvostettu Tootsukin kulinaarinen akatemia, joka karsii heikot opiskelijat listoiltaan raa'asti. Tässä akatemiassa vain vahvimmat ja parhaimmat pärjäävät. Reputtaminen jossain aineessa tarkoittaa lähes vääjäämättä koulusta ulosheittämistä. Lisäksi koulussa käytävissä "ruokataisteluissa", joita kutsutaan Shokugekiksi, selviteään kuka todella on se parempi kokki. Pian Soman kiinnostus tätä koulua kohtaan herää ja hän päättääkin ottaa siitä kaiken ilon sekä hyödyn irti tullakseen parhaaksi kokiksi ja voittaakseen isänsä.
Arvostelu
Okei, täytyy sanoa ettei minulla ollut tätä sarjaan kohtaan kovin suuria odotuksia. Pidin sitä aluksi vain yliarvostettuna ruokapornosarjana, joka ei tarjoile mitään uutta. Shokugeki no Soman tarina onkin jo aika nähty, sillä sen lähtöasetelmat eivät ole kovinkaan erikoiset. Sarjan hahmot aloittavat käytännössä pohjalta ja sarjan edetessä yritetään päästä sinne huipulle asti. Mutta se miten tämä sarja toteuttaa itsensä tekee siitä hyvän ja katsomisen arvoisen. Ruuanlaittokohtauksista ja varsinkin ruokataisteluista on tehty todella intensiivisiä ja jännittäviä, jotka vetävät katsojat mukanaan. Vaikka kyseessä on pelkkää ruuanlaittoa sarjaa katsoessa tuntuu silti siltä, että hahmot ovat koko ajan nyrkkitappelussa. Tunnelma on aina katossa ja hahmot vetävät aina täysillä, oli sitten kyseessä leirillä oleva tehtävän suorittaminen tai sitten vakavissaan otettavat Shokugekit. En ole varmaan jännittänyt näin paljon hahmojen puolesta moneen vuoteen. Kuitenkin Shokugeki no Somassa joka ikisessä kohtauksessa, jossa vaakalaudalla on hahmojen jatkaminen koulussa, tai taistelu jotakin kusipäistä vastustajaa vastaan, sain puristaa tuolia ja jännittää miten hahmoille mahtaa käydä. Sarjassa myös äänillä on suuri vaikutus tunnelmaan ja siihen, että sarja tuntuu todelta. Pienimmilläkin äänillä on oma tarkoituksensa, vaikka nämä vaikuttaisivat aluksi ihan normaaleilta eikä niitä huomio. Tämä saattaa kuulostaakin tyhmältä, mutta kun kuulet sarjassa jonkun ryystävän nuudeleita tai pureskelevan jotain rapeaa se tekee kohtauksesta vielä eeppisemmän ja intensiivisemmän.
Sarjan hahmot jaksavat myös selittää joka kerta miten he ovat annoksensa valmistaneet ja mitä raaka-aineita he ovat käyttäneet. Tekijät ovat selvästi lukeneet läksynsä, sillä sarjaan on selvästi haettu taustatietoa ruuista ja niiden valmistuksesta. Vaivannäkö on kannattanut, sillä katsoja luulee itse olevansa paikan päällä katsomassa kokkausta. Sarjan tasapainottelu huumorin ja draaman välillä on myös todella hyvää luokkaa. Shokugeki no Soma osaa ottaa tarpeentullen vakavan puolen itsestään käyttöön ja varsinkin kuumottavat ruokataistelut ovat pääasiassa vakavia mittelöitä, jotka tarvitsevat vastapainoksi jotain kevyempää. Sarjan pääasiallinen tunnelma on kuitenkin lämmin ja valoisa. Hahmot heittävät läppää vähän väliä ja varsinkin Soman hölmöydestä saadaan kunnon naurut aikaan aina välillä. Huumori tekeekin sarjasta keveän katsella ja kaksi kautta menee heittämällä läpi.
Se että sarja ei ota itseään turhan vakavasti onkin ihan hyvä juttu, sillä ruuanmaistelukohtaukset ovat aika mielikuvituksellisia. Sarjan hauska ja sopivan eeppinen tapa esittää niin sanotut ruokaorgasmit tekevät sarjasta persoonallisen ja hauskan seurattavan. Shokugeki no Soman ruoka on nimittäin niin hyvää, että jopa vaatteet repeytyvät päältä. Sarjan ensimmäin jakso tosin on sen heikoin lenkki, sillä sen huumori menee pikkupervoilun piikkiin. En ihmettele, vaikka jotkut ovatkin dropanneet sarjan ekan jakson perusteella. Sarjan edetessä sen huumori kuitenkin paranee ja ruokaorgasmien esittämiseen ollaan keksittyy hauskempia ja mielikuvituksellisimpia tapoja. Myös jos ruoka on erityisen pahaa, joutuvat hahmot esim. suuren mustekalan kynsiin. Tätä sarjaa täytyy katsoakin niiden vaaleanpunaisten animelasien läpi. Sarjan päätös on myös realistinen ja tyydyttävä, eikä se pääty inhottavaan cliffhangeriin. Tarinaa ei olla kuitenkaan saatu lähellekkään purkkiin, joten toivotaan kolmatta kautta. Tosin alkuperäiseen mangaankaan tarttuminen ei ole huono vaihtoehto.
Kun kyseessä on kouluunsijoittuva kilpailua/shounenanime niin tietenkin sillä on melko suuri hahmokaarti. Shokugeki no Soma ei ole poikkeus. Kahden päähahmon Soman ja Megumin lisäksi sarjassa on mukana näiden kahden ystävät sekä tietenkin muut kilpailevat kokit ja ruokien tuomaristo. Isosta hahmokaartista huolimatta sarja ei tunnu yhtää täyteen tungetulta, sillä jokaiselle vähänkin tärkeälle hahmolle uhrataan ruutuaikaa eivätkä sivuhahmotkaan tuntuneet turhalta täytteeltä. Sarjalla on kuitenkin huono tapa esitellä tärkeältä tuntuva hahmo, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan niin tärkeä ja unohdettiin jo seuraavassa jaksossa. Se kuinka sarja kuitenkin keskittyy välillä muihinkin kuin päähahmoihin on todella ilahduttavaa. Aina ei pyöritä Soman ja Megumin ympärillä vaan muutkin hahmot saavat ruutuaikaa ja näihin ehditään tutustua. Tämä saa hahmot tuntumaan tärkeiltä ja olevan osaa tarinaa. Hahmot ovatkin sarjan kiinnostavinta antia, sillä ilman heitä ei sarja olisi jaksanut kiinnostaa.
Soma Yukihira on siis huipputason kokki, joka unelmoi ravintolan pitämisestä isänsä kanssa. Soma on itsevarma taidoistaan, mutta on silti ystävällinen eikä ylimielinen niin kuin monet muut sarjassa nähtävät kokit. Somaa on kritisoitu päähahmona todella paljon sen takia, koska tämä tuntuu onnistuvan kaikessa mitä hän tekee eikä koe samanlaisia tappioita kuin muut hahmot. Itse olen kuitenkin sitä mieletä, että kaikki sarjan hahmot ottavat eri asiat tappioina ja käsittelevät ne eri tavalla. Suurin osa hahmoista kokevat sarjassa sen perus nöyryyttävän rökäke tappion, mutta mielestäni Soman tappiot on kuvattu hienovaraisemmin henkisellä puolella. Somassa ei yleensä myöskään näy pettymys päällepäin kuten muissa hahmoissa. Mielestäni tässä on kuitenkin kyse siitä, että Soma on oppinut jatkuvasta häviämisestä isälleen sen, ettei tappio ole loppu ja että niistä voi oppia. Oikeastaan Soma tuntuu ottavan useamminkin takkiin kuin monet muut hahmot. Itse pidin Soman hahmosta kovinkin. Hän ei tosin aluksi vakuuttanut minua, sillä hän vain vaikutti ylemieliseltä, sillä hänen ruokaegonsa on melko suuri. Hänen hahmokehityksensä on kuitenkin sarjan aikana upeaa, eikä ota isänsä voittamistakaan enää niin vakavasti. Soman hahmosta tekee sympaattisen myös se, että hän on aina kannustamassa ja neuvomassa toisia, vaikka kyseessä olisikin vastassa oleva kokki. Soma on myös erittäin välitön ja hänen oma höpsöytensä tekee hänestä pidettävän hahmon. Tosin Soman ärsyttävä stereotyyppinen piirre on se, että suurin osa naishahmoista tuntuvat ihastuvan hänen kokkaustaitoihinsa ja kiltteyteen. Toivottavasti sarja ei vain etene enempää haaremin suuntaan.
Toinen päähahmo Megumi on Soman melkein täydellinen vastakohta. Hän on se perus maalaistyttö, jonka itsetunto on lähmpänä negatiivista kuin positiivista. Tämä piirre kuitenkin erottaa Megumin muista itsevarmoista hahmoista ja tekee tilaa hahmokehtykselle. Megumin kautta opitaan myös, että jännittäminen on ihan ookoo ja siitä voi päästä yli. Megumin kehitys on myös tosi hienoa katsottavaa, sillä hänen taitonsa karttuvat ja itsevarmuutensa kasvaa sarjan aikana. Sarjassa näytettiin myös pieniä viittauksi Megumin rakkausintresseistä, mutta Soma on valitettavasti niin hölmö ettei todennäköisesti sitä itse tule tajuamaan. Mielestäni sarja ei tosin kaipaa mitään rakkaushömppää, sillä se toimii hyvin ilman sitäkin.
Yllätyin oikeiastaan kuinka tärkeiksi suurin osa sarjan hahmoista nousi minulle. Shokugeki no Somassa ei tainnut olla oikeastaan yhtäkään hahmoa josta en olisi pitänyt, Tetsujia ei lasketa. En oikeastaan edes inhonnut Soman vastustajia, sillä jokaiselle on sarjassa omat syynsä tavoitella voittoa ja harvoin kukaan on tarkoituksellisesti paha tai ilke. Soman lisäksi lempihahmojani olivat Aldinin veljekset, Akira Hayama, Gin Doujima, Ryou Kurokiba, Alice Nakiri ja Kojirou Shinomiya. Olisin kuitenkin toivonut, että sarjassa oltaisiin tutustuttu enemmän koulun kuningattareen Erina Nakiriin.
Guys what are you looking at?
Mitenkäs sarjan animaatio sitten? Shokugeki no Soman animaatio on puhdasta silmän ruokaa. Animaatio on todella tarkkaa sekä erittäin kaunista katsottavaa. Laatukin säilyy korkeana loppuun astia ja varsinkin ruuanlaittoon on ladattu todella paljon paukkuja. Ruuanlaittokohtauksiin on selvästi uhrattu aikaa, sillä yhden annoksen tekemisenn saattaa menne lähes kokonainen jakso. Lähes poikkeuksetta ruuanlaitot kuvataan hyvin tarkasti alusta loppuun ja hahmot selittävät koko ajan mitä tekevät. Vastaavasti myös sarjassa nähdyt annokset saavat veden nousemaan kielelle. Annokset ovat todella herkullisen näköisiä ja täytyy sanoa, että tätä sarjaa katsoessa useampaan kertaan iski nälkä. Ei koskaan uskoisi kuinka kauniilta ruoka voi näyttää animessa.
Sarjan muutakin animaatioita on mukavaa katsella. Sillä on hauska tapa esittää ruokaorgasmi kohtaukset ja varsinkin sarjan edetessä niiden tyyli muuttuu huimasti. Sarjassa käytetään paljon erikoistehosteita ja voimakkaita värejä tehostamaan ruuan aikaan saamaa reaktiota syöjissä, mikä tekee kohtauksista erittäin eeppisiä ja hauskoja. Värien käyttä onkin Shokugeki no Soman vahvuuksia, sillä vaikka niitä käytetään paljon niin ei väriskaala muutu liian laajaksi ja animaatio liian värikkääksi. Erilaisialla kikoilla ollaan myös kuvattu luovasti esim. ruuan voimakasta ja herkullista hajua tai mehevyyttä. Sarjalla on myös hauska tapa kuvata komediallisia ja hauskoja kohtauksia. Se muutta hahmojen silmät valkoisiksi mustareunaisiksi kananmuniksi sekä hahmot saattavat muuttua chibeiksi. Näistä piirteistä katsoja myös tietää, että kohtaus ei ole niin vakavasti otettava. Samoja kananmuna silmiä käytetään myös usein silloin, jos joku on paniikissa. Megumilla tämä varsinkin on yleistä.
Musiikki taas on sarjan ehkä keskitasoisin suoritus. Sarjassa on monia ihan kivoja biisejä, joita ei kuitenkaan kauheasti enää muista sarjan jälkeen. Sarja käyttää kuitenkin itämaalaisia biisejä, jotka loivat lisää tunnelmaa ja maustoivat sarjaa enemmän. Tästä plussaa sarjalle. OST kuitenkin toimitti asiansa hyvin, vaikkei se kauhean mieleenpainuvaa ollut.
Shokugeki no Soman alkutunnarit olivat kuitenkin paljon parempia kuin sarjan muu OST. Kaikki alkutunnarit toimivat hyvin ja niiden animaatiot sopivat erinomaisesti sarjan henkeen. Jos alkutunnareista kuuntelisi vain musiikin voisi hyvin luulla, että tunnarit ovat peräisin jostain tappelusarjasta. Tämä teki alkutunnareista hyvin kiinnostavia ja hämääviä, sillä kyse nyt on kuitenkin ruokasarjasta; jossa taistellaan laittamalla ruokaa. Ensimmäinen alkutunnari "Kibou no Uta" oli aluksi kappale mistä en niinkään välittänyt. Se nappasi kuitenkin mukaansa pikku hiljaa ja täytyy sanoa, että tunnarin animaatio täydentää sitä loistavasti. Kolmesta alkutunnarista kaikista paras on kuitenkin toinen alkutunnari. "Rising Rainbow" on aivan upea biisi ja rakastuin siihen heti ensimmäisellä kuuntelu kerralla. Misokkasun voimakas ja kumpuava ääni tekee tunnarista voimakkaan, joka takertuu sisuskaluihin eikä päästä irti. Tätä alkutunnaria voisi luulla tappelusarjan tunnariksi, sillä se saa adrenaliinin virtaamaan. Kolmas alkutunnari oli myös ihan jees ja sen aloitus on todella upea ja musiikki voimakas. Se ei kuitenkaan napannut samalla lailla mukaansa kuin kaksi ensimmäistä, vaikka se tekikin asiansa hyvin.
Lopputunnarit olivat myös ihan hyviä, vaikkakaan ne eivät yltäneet lähellekään alkutunnareita. Lopputunnareista lempparikseni nousi ensimmäinen tunnari kappaleella "Spice". Kappale on ihanan hyvän tuulinen ja rauhallinen ja sen sanoitus on hauska. Tokyo Karankoron lauluääni on rauhoittava ja pehmeä ja sitä kuunteleekin mielellään. Muut kaksi lopputunnaria olivat myös ihan ookoo kuunneltavaa, mutta ne eivät ole kauhean muistettavia. Toisen lopputunnarin musiikki oli ihan mukiin menevää, mutta en pitänyt laulajan äänestä lainkaan. Kolmas lopputunnari oli animaatioltaan taas aivan upea ja siinä kukkaniityllä makaava hahmo vaihtuu joka jaksossa. En kuitenkaan ole koskaan välittänyt nano.RIPEn biiseistä, eikä heidän esittämänsä "Snow Drop"-kappale iskenyt minuun.
Tuomio
Shokugeki no Soma oli positiivinen yllätys. Sen parissa viihtyy pitkään ja melko pitkästä kestostaan huolimatta olisin halunnut katsoa sitä vielä lisää. Se vie ruuanlaiton aivan uudelle tasolle ja tarjoilee katsojille monia uniikkeja sekä unohtumattomia hetkiä. Tunnelma on aina katossa, oli sitten kyse varsinaisita ruokataisteluista tai vain leiritehtävästä. Vahva tunnelma tekee sarjasta intiimin ja sitä katsoessa luulisi itse olevansa paikalla katselemassa. Sarja keskittyy myös pieniin yksityiskohtiin, kuten pieniin ääniin ja väreihin, jotka saavat sarjan tuntumaan vielä puoleensavetävältä ja todentuntuiselta. Tarinaltaan sarja ei ole uusinta uutta, mutta Shokugeki no Soma pelaa korttinsa niin hyvin ettei jo nähty tarina haittaa. Sen lisäksi, että sarja viihdyttää hyvin se myös näyttää upealta. Kaikki ruuanlaittokohtaukset sekä itse ruoka näyttävät mahtavilta ja ne saavat veden nousemaan kielelle. Musiikki on sarjassa ihan ookoo ja toimittaa tehtävänsä hyvin, vaikka soundtrack ei muuten muistettavaa olekaan. Shokugeki no Soma on selvästi ruoka-animen uusi tuleminen ja sen uranuurtaja. Sarjaa eritoteen ehdoton niille, jotka kaipaavat vaihtelua tavalliseen shounenmättöön. Myös muille sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
.png/revision/latest?cb=20150704011333)
