Pitkästä aikaa kirjoittelen manga-arvostelun parissa ja tällä kertaa on vuorossa kissamanga Ace - Musta vaeltaja. Neliosainen sarja kertoo nimikkohahmostaan, mustasta kissasta Acesta, joka vaeltelee ympäri maata ja tapaa sen varrella toisia kissoja sekä ihmisiä. Ace on kovaksi keitetty kujakatti ja se välttelee ihmisten seuraa niin paljon kuin mahdollista. Taustalla ihmisinhoon on rankka pentuaika, joka opetti Acen olemaan luottamasta ihmisiin. Ace kuitenkin joutuu matkansa aikana kohtaamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin, enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti ja joutuu usein nielemään ylpeytensä kujakissana.
Turrimangaa ei ole eksynyt lehtipisteisiin pitkään aikaan ja itse en ole eläinmangan suurkuluttaja (ellei Yoshihiro Takahashin tuotantoa lasketa). Ace on kuitenkin pirteä tuulahdus eläinosastolle, sillä se ei ole yhtä suloista ja pehmoista luettavaa kuten edeltäjänsä Chi´s Sweet home tai Kani nimeltä Mulko. Tarina on kuin jostakin nuorten poikien shounensarjasta, sillä yhteenottoilta ei voida välttyä ja päähahmo on kaikkien pikkupoikien esikuva; kova ja cool. Tässä tapauksessa sarjan hahmot vain sattuvat olemaan kissoja. Ace - Musta vaeltaja on nopeasti läpi luettava ja sen parissa viihtyy kerran tai kaksikin. Mikään omintakeinen tuotos ei ole, mutta ajaa asiansa kissafanien keskuudessa. Ace on kuitenkin kiva hahmona ja sille sekä muille kissoille on annettu mukavasti inhimillisiä piirteitä.
Kyoukorin osaa selvästi piirtää kissoja ja hän osaa taiteilla ne ilmeikkäiksi sekä persoonallisiksi. Tosin hän piirtää koko ajan saman tyyppisiä kissoja ja varsinkin taustahahmoiksi tarkoitetut kissat ovat järjestäen saman näköisiä. Kyoukorin ei myöskään näemmä ole perehtynyt ihmisten piirtämiseen, sillä hahmomallit ovat persoonattomia ja selvästi hätäisemmin piirrettyjä kuin kissat. Sarjan piirrosjälki olisi kaivannut hieman enemmän tarkempaa viimeistelyä. Hän osaa kuitenkin piirtää kissoille erilaisia ilmeitä ja varsinkin Acen ilmeet vaihtuvat koko ajan.
Sangatsu Mangan käännös on ensiluokkaista ja painolaatu on priimaa. Eipä suomijulkaisusta oikeastaan mitään valitettavaa ole.
Pääsin viimein käsiksi tähän kirjoitukseen, sillä tämä viikko on ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen. Matsuconissa siis tuli oltua pari viikkoa sitten ja itselle jäi tapahtumasta tosi hyvä maku suuhun. En ollut käynyt Oulussa pitkään aikaan, joten oli ihan kiva käydä visiitillä sielläkin. Olin myös ekaa kertaa conissa järjestyksenvalvojana, joten siltäkin osin tuli neitsyys menetettyä.
Lauantaina juna oli vähän yli kaksitoista Oulussa ja siellä oli aivan jäätävän kylmä. Pakkasta oli noin 10 astetta, mutta koska tuuli niin se tuntui vielä kylmemmältä. Matsucon järjestettiin Pohjankartanon koululla, joka oli kuitenkin onneksi lyhyen (alle kilometrin) kävelymatkan päässä juna-asemalta. Tapahtumapaikalle päästyäni ensimmäisenä etappina oli infopisteellä käyminen ja itsensä kirjaaminen sisään. Ja koska olen näin homespää, niin jouduin käymään infossa toisenkin kerran, koska en ollut muistanut pyytää vänkäripaitaa. Seuraavaksi sitten lähdinkin metsästämään greenroomia, sillä minulla ei ollut minkään valtakunnan hajua missä se sijaitsi. Hetken seikkailtuani sain Slackin kautta informaatiota sijainnista. Greenroomin ei kuitenkaan ehtinyt tutusta kauhean kauaa, sillä seuraavalle luennolle oli jo kiire.
Yaoin normit ylitti odotukseni, sillä vaikka siellä ei niin sanotusti kauheasti mitään uutta tullut tietoon niin, luento oli kuitenkin viihdyttävä. Anna ja Sonja ottivat selvästi homman haltuun, eikä kaksikko ottanut asiaansa liian vakavasti. Luennolla käsiteltiin yleisimpiä normeja yaoissa, ja yaoi-faneille luento oli ehdoton. Luento ei kuitenkaan ehtinyt kehittyä liian tiiviiksi vaan tietoiskujen lomassa Anna ja Sonja osasivat keventää tunnelmaa ja 45 minuuttia kului kuin siivillä. Kelloon ei ehtinyt tuijotella, kun luento veti niin hyvin mukanaan.
Luennon jälkeen tehtiin tuttavuuksia ihmisten kanssa ja Hannelen kanssa tuli vaihdettua sananen, jos toinenkin. Minulla oli vajaa tunti aikaa kierrellä tapahtumapaikka läpi ja kirppikseltä tuli tehtyä myös muutama löytö. Hups. Pohjankartano toimi aivan loistavasti Matsuconin tapahtumapaikkana, sillä tilaa oltiin käytetty hyvin hyödyksi, eikä paikka tuntunut liian pieneltä ja ahtaalta tai liian isolta, jotta sinne eksyisi. Myyntipöytäsali oli aseteltu fiksusti keskelle isointa tilaa ja taidekujalle oli annettu oma käytävänsä toisessa kerroksessa. Ostospaikkojen välillä oli hieman ramppaamista, mutta onneksi Pohjiksella on helppo liikkua paikasta toiseen, kun joka paikassa on isot portaat ja leveät käytävät. Ihmisille riitti istumapaikkoja, jolloin portaat pysyivät avoimina. Ainoaksi miinukseksi paikasta jäi se, että jotkin luokkahuoneet kävivät vähän ahtaiksi, jos porukkaa oli vähän enemmän tulossa luennolle. Tietenkään koskaan ei voi tietää paljonko ihmisiä luennolle oli tulossa ja pääosin asiat hoituivat mallikkaasti. Matsuconissa ei ollut myöskään sitä isompien conien iänikuista ongelmaa huonosta sisäilmasta.
Ehdin käydä vielä kahta luentoa ennen työvuoron alkua, ja ne olivat hyviä enemmän tai vähemmän. Kanata Kara - tähtien asettama rakkaus aiheena olikin nimensä mukaisesti vanhempi rakkaussarja Kanata Kara tai From Far Away. Itse en ollut aiemmin sarjaan tutustunut, joten odotinkin mielenkiinnolla, miten luennoitsijat pystyivät vakuuttamaan pienen mieleni sarjasta. Luento oli oikein hyvä ja oli näppärää tuoda esille se, että luennoitsijat pitivät aivan eri tyylisistä sarjoista ja silti molemmat pitivät Kanata Karasta todella paljon. Pointit tuotiin hyvin esille ja viihdyinkin luennolla oikein hyvin ja olikin harmi, ettei luennolle osallistunut kuin kourallinen ihmisiä. Ehkä tutustun sarjaan jossain välissä. Heti perään olikin toinen luento Japanin kansantarinat 101. Odotukseni olivat korkeat tämän luennon kohdalla ja olen aina ollut kiinnostunut Japanin kansantarinoista. Luento ei kuitenkaan aivan ylettänyt odotuksiin asti ja sen lopuksi jäikin vähän tyhjä olo. Luento kulki eteenpäin hyvin töksähtäen ja luennoitsijan oli vaikea pysyä asiassa. Oli vähän puuduttavaa kuunnella, kun luennolla ei näyttänyt olevan päätä eikä häntää, eikä kansantarinoiden näkymistä animessa käsitelty juuri lainkaan.
Sitten olikin jo aika hypätä töihin. Järjestyksenvalvoja hommista oli ehtinyt kulua jo jonkin aikaa, mutta homma oli onneksi simppeliä ja asiat soljuivat rauhallisesti. JV-vastaava oli mahtava tyyppi, jonka kanssa tuli hyvin juttuun. Läppää tuli heitettyä Hallitsijan, Keksisiepon sekä vastaavan kanssa ja en muistakaan koska viimeksi olin nauranut mahani niin kipeäksi. Ovien sulkeuduttua Keksisiepon kanssa lähdettiinkin syömään. Oli aivan upeaa, että Matsucon oli tehnyt diilin paikallisen baariravintolan kanssa, jolloin hampparin lisukkeen ja juoman sai ilmaiseksi. Kannattaa käydä Kauppuri 5:ssa jos Oulussa sattuu olemaan. Hauskaa oli ja kylmä tuli jälkikäteen, kun meidän piti etsiä Kotipizza. Mutta sekin tuli löydettyä.
Tälläinenkin hirmu tuli vastaan xD
Seuraavana aamuna oltiin ylhäällä jo puoli kasin aikaan ja laiteltiin paikkoja kuntoon. Yö tuli yllättävän hyvin nukuttua lattialla ja täytyy sanoa, että kerrankin tuli tehtyä fiksusti ja otin sen tyynyn mukaan. Vuoro alkoikin jo heti ysiltä ja kesti kolmeen asti, vaikkakaan se ei tuntunut siltä. Heitettiin läppää ja syötiin pockya (hyvin ammattimaista xD). Täytyy myös sanoa, että ihmettelen miten vastaava pysyi tolpillaan puolentoista päivän valvomisen jälkeen. Vuoron jälkeen ehdin päivän viimeisimmälle luennolle ennen päättäjäisiä, jota olin odottanut kovin. Moni kakku päältä kaunis… Fruits Basketin psykologiset ulottuvuudet oli kivaa seurattavaa ja annan kunniaa luennoitsijalle hyvästä yrityksestä saada porukkaa mukaan vastaamaan kysymyksiin. Jäykän alun jälkeen porukka alkoi kommentoida enemmän ja luento olikin ihan onnistunut.
Ja sitten olikin jo päättäjäisten aika. Matsucon oli kehitellyt hulppeaa ohjelmaa ja olivat muodostaneet oman Matsuidolinsa. Idoleiden laulama Matsun oma biisi oli hyvä, mutta oli harmillista ettei sanoista meinannut saada selvää. Ilman seinälle heijastettuja sanoja olisivat laulun idea valuneet täysin hukkaan. Haikea olo jäi päättäjäisten jälkeen, mutta paikan purkamista aloiteltiin jo melko nopeasti sen jälkeen. Ehdin avitella tunnin ajan, sillä juna lähti jo kuuden aikaan takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Porukalle joutui kuitenkin sanoa heipat liian aikaisin ja kassini, joka oli syönyt ainakin 10 kiloa lisää painoa, oli tuskallista kantaa junaan. Ensi kerralla otan vedettävän laukun.
Matsucon onnistui siinä missä usea muu con ei; nimittäin tiedottamisessa. Kertaakaan conin aikana ei tullut sitä fiilistä, että mikähän on nyt homman nimi ja missä taas jokin toinen luento pidettiin. Koulu toimi myös tässä asiassa hyvänä tapahtumapaikkana, sillä tiedotettavat asiat saatiin kuulutettua näppärästi keskusradion kautta. Matsuconia muistelen lämmöllä vielä pitkään ja siitä on oikeastaan hyvin vähän pahaa sanottavaa. Hauskaa oli ja tapahtumanjärjestäjät ansaitsevat taputuksen olkapäälle hyvin organisoidusta conista. Onneksi päättäjäisissä varmistui, että Matsucon järjestetään ensi vuonnakin, joten ei tarvitse odottaa kuin vuosi että pääsee sinne uudelleen. Matsuconissa kannattaa käydä, sillä porukka on mukavaa, ohjelma kiinnostavaa ja tapahtumapaikka ei olisi voinut paremmin osua nappiin. Tällaista lisää ja ensi vuonna nähdään taas!
(Sori kuvien kehno laatu, sillä kunnon kamera jäi kotiin ja kännykkä sai kelvata tällä reissulla)
Onko teille tullut koskaan vastaan sarjaa, joka saa samaan aikaan sinua inhoamaan, että rakastamaan sitä? Monenlaisia tunteita herättävät sarjat ovat aina plussaa, mutta jos juoni ja toteutus menevät liian monimutkaiseksi onnistuuko sarja viihdyttämään täydellä potentiaalillaan? Tällä kertaa ruodinnassa mysteerinen jännärisarja Shinsekai Yori.
Tarina
Sarja sijoittuu Kamisu 66 kaupunkiin sekä fiktiiviseen maailmaan, jossa lähes jokaisella asukkaalla on psykokineettisiä voimia. Voimat ilmaantuvat ensimmäistä kertaa noin 10-12 vuotiailla lapsilla ja tätä kutsutaan heräämiseksi. Voimien herätessä lapset pääsevät aloittamaan koulunkäynnin, jolloin he opettelevat käyttämään voimiaan. Rauhallisen ja ystävällisen kylän pinnan alla piilee kuitenkin salaisuus, sillä jostakin syystä lahjattomat sekä mieleltään epävakaiset lapset katoavat kuin tuhka tuuleen eikä kukaan tunnu enää muistavan näitä. Tarinaa seurataan 12-vuotiaan Sakin sekä tämän ystävien silmin, kun nämä saavat tietää retkellään asioita joita heidän ei olisi pitänyt saada koskaan tietää. Saki alkaa kyseenalaistaa kyläläisten elämäntavan sekä yhteisön kokonaan, sillä paljastuva totuus on karmeaa kuultavaa. Kuoren alla piilee kuitenkin syvempi ja pimeämpi salaisuus kuin hahmomme olisivat osanneet kuvitellakaan.
Arvostelu
Jos sarjaa voi kuvailla yhdellä sanalla, niin Shinsekai Yoria voisi kuvailla sanalla hämmentävä. Se herättää heti alussa katsojan mielenkiinnon kiinnostavalla setupillaan sekä kyseenalaistettavalla teemallaan. Sarjan idea ja tarina ovatkin sen parhaimpia puolia. Tarina on erittäin monitahoinen ja 25 jakson aikana ehtii tapahtua todella paljon. Tarinaa laajennetaan monelta kantilta ja sarjan maailman kokonaiskuva saadaan melko hyvin tuotua esiin. Shinsekai Yori on kuitenkin myös yksiä niitä sarjoja, joissa katsoja voi heti päätellä, ettei kaikki ole aivan kohdillaan. Sen tunnelma on jännittävä, intensiivinen sekä karmiva samaan aikaan, jolloin katsoja kokee tunnelman välillä jopa ahdistavaksi. Sarjalla on paljon juonenkäänteitä hihassaan eikä oikein koskaan voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Vakava alkuasetelma ei oikein muutu miksikään sarjan edetessä. Sarjan tavaramerkiksi nouseekin se, että vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka iloiselta ja kaiken olettaisi olevan hyvin, niin katsojan takaraivossa kolkuttaa silti se pieni ääni joka kertoo. että kohtaa tapahtuu jotain ikävää. Tarinassa tapahtuu hyvin harvoin mitään positiivista, sillä huonoja asioita tapahtuu koko ajan ja vihdoinkin. kun kaikki vaikuttaa taas asettuneen kohdilleen tapahtuukin taas jotain vielä edellistäkin kamalampaa.
Koska sarjassa tapahtuu niin paljon juonen kuljetus tuntua välillä vaikealta ja puuduttavalta. Paljon asioita syydetään koko ajan ulos ja katsoja yrittää koko ajan pysyä kärryillä tarinan kulusta ja miten sen tapahtumat lopulta liittyvät toisiinsa. Shinsekai Yoria katsoessa täytyykin koko ajan olla hereillä, sillä jos katsoja unohtaa itsensä hetkeksikään saattaa pudota kärryiltä aika nopeasti. Juonen kuljetus onkin hieman epätasaista eikä sarjaa sovi oikein katsoa montaa jaksoa putkeen, sillä jo kahden jakson katsominen vaatii aikamoista sulattelua. Sarja itsessään antaa myös hyvin vähän suoria ja selviä vastauksia, ja katsojan on pakko itse miettiä ja täydentää vajaita rivejä. Shinsekai Yorin sanoma on tosin vahva ja se jatkaa samoilla linjoilla kuin Shiki sekä Owari no Serpah;se kyseenalaistaa edellä mainittujen tavoin molempien osapuolien tekemiset ja katsoja päätyy jälleen kerran pohtimaan, että kuka on todellisuudessa oikeassa. Juonta joutuu hieman lukemaan rivien välistä ja minun täytyy myöntää, etten tajunnut varmaan suurinta osaa asioita mitä tämä sarja yrittää kertoa vaivihkaa.
Shinsekai Yorin hahmoista on oikeastaan vaikea sanoa yhtään mitään. Osa hahmoista tuntui turhilta tarinan kannalta, eikä edes Sakiin päässyt kunnolla sisälle. Hahmoista ei saanut oikein kunnolla otetta ja itselleni ne jäivät hyvin etäisiksi. Hahmot tekivät välillä myös tyhmiä päätöksiä, eivätkä he tunnu näkevän itsestään selviä asioita. Oikeastaan mikään hahmo ei tuntunut kauhean pidettävältä tai samaistuttavalta, vaikka nämä kokevat välillä koviakin asioita ja joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. Ilahduttavaa kuitenkin oli, että hahmojen kasvua seurataan aina varhaisteiniydestä aikuisuuteen asti, jolloin tarinakaan ei ahtaudu liian pienelle aika välille vaan tapahtumien välissä saattaa olla aikaa jopa useita kuukausia tai vuosia.
Pääviisikko koostuu hahmoista, joita oli ihan kiva seurata sarjan ajan, mutta samalla nämä olivat melko stereotyyppisiä synkemmillä mausteilla. Saki on se perus sankaritar, joka haluaa ajatella kaikista hyvää ja haluaa auttaa toisia. Saki jäi minulle melko mauttomaksi ja hajuttomaksi hahmoksi, sillä on vaikea nähdä hänen päänsisäiseen maailmaansa. Satoru taas on se tuittupäinen pojannulikka, jonka kanssa päähahmomme jaksaa kinata. Satoru on oikeastaan Shunin lisäksi sarjan pidettävin hahmo. Valitettavasti hän on kuitenkin sen tarpeettomin ja turha hahmo, joka ei lopuksi saa oikeastaan mitään aikaiseksi. Hänen tehtäväkseen jää vain Sakin hienoinen tukeminen ja olla äänessä aina välillä. Näiden kahden suhde tuntuu myös pakotetulta enkä koko sarjan aikana nähnyt sellaista kipinää heidän välillään. Kolme vähemmälle huomiolle jäävää hahmoa ovat tietenkin Shun, Maria ja Mamoru. Shun on ihanan symppis naapurinpoika ja hänen ja Sakin välinen romanssi tuntuu paljon aidommalta kuin Satorun ja Sakin. Hänen ruutuaikansa jää kuitenkin harmillisen lyhyeksi kuten myös Marian. Maria on Sakin paras ystävä ja hän taitava käyttämään voimiaan. Hän kykenee mm. levitoimaan sekä lentämän. Mariankin rooli jäi sarjassa lopuksi melko köykäiseksi ja vähäiseksi. Mamoru taas saa vielä vähemmän ruutuaikaa kuin toiset ja hänestä on oikeastaan vielä vaikeampi saada mitään irti. Mamoru on hiljainen, pelokas ja rauhallinen, mutta hänen toimensa tuntuvat enemmänkin ärsyttämään.
Vielä mainittakoon pahiksemme Squealer. Tämä hahmo, jos mikä saa niskakarvat pystyyn. Hahmo on sarjan onnistuneimpia, sillä hän on niin niljakas ja juonitteleva ettei hänestä voi pitää, vaikka hänen aikeensa ovat omalla tavallaan hyvät, keinot vaan ovat väärät. Squealer huutaa koko olemuksellaan epäluotettavuutta ja hänen suhteensa sarjan hahmot tekevät ne suurimmat virheet. Hän on niitä hahmoja, joita säälii heidän ollessa heikkoja mutta joita vihaa näiden ollessa voimakkaita. Squealer jättää katsojaan hyvin ristiriitaiset tunteet, sillä hahmoa ei voi puhtain paperein luokitella joko hyväksi tai pahaksi.
Shinsekai Yorin animaatiolla ja minulla on ilmiselvä viha-rakkaussuhde. Pidin todella paljon värimaailmasta ja taustoista todella paljon. Varsinkin luonto- sekä metsämaisemat ovat todella kaunista katsottavaa. A-1 Pictures -studio osaa myös leikitellä tummilla väreillä, sillä se käyttää hyvinkin synkkiä sävyjä tuomaan tunnelmaan hieman karmivuutta ja painostusta. Sarja osaa tehdä itsestään myös selkäpiitä karmivan myös punaisen, violetin ja sinisen eri sävyillä. Värimaailman ansiosta tunnelma on huipussaan ja kohtaukset tuntuvat aina vain kuumottavimmilta. Mutta sitten on ne hahmot. Hahmomallit ovat todella hienot ja hahmojen päälle on luotu mitä kiinnostavimpia ja erikoisempia vaateluomuksia, jotka erottavat sarjan maailman meidän maailmastamme. Mutta hahmojen animaatio on vähän tönkköistä. Hahmot on myös piirretty hyvin yksinkertaisesti, eikä heissä näy paljon yksityiskohtia, kuten ryppyjä tai varjoja. Hahmojen ulkonäkö myös muuttuu joissakin jaksoissa, joka todellakin häiritsi minua. En tiedä onko kyseessä sarjan oma niksi erottaa todelliset hetket taikahetkistä, mutta itse en kovinkaan lämmennyt tälle jipolle. Joissakin kohdissa hahmojen kasvojen ilmeet myös näyttivät väkinäisiltä, eivätkä näiden ne tuntuneet kuvaavan tarpeeksi hyvin sitä tunnetta mikä hahmoissa vallitsi.
Sitä vastoin, sarjan musiikki on aivan loistavaa. Shinsekai Yori on täynnä intensiivisiä ja karmivia biisejä, jotka saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Mitään kovin aggressiivisen voimakasta musiikki sarjassa ei kuulla, vaan kappaleet ovat melko rauhallisia ja hidastemoisia sekä omalla tavalla voimallisia. Musiikki istuu sarjaan upeasti ja kuoropainotteinen lyriikallinen musiikki pukee sarjan maailmaa hyvin. Herkän karmaisevat biisit tekivät hyvin tehtävänsä tunnelman luonnissa, ja vaikka oikeasti iloisia ja valoisia kohtauksia näkee sarjassa harvoin, onnistuu musiikki nostamaan tunnelman jalustalle sekä aivan uudelle tasolle. Vaikka suurin osa kappaleista kuulostaakin melko samankaltaisilta löytyy seasta muutamia mainitsemisen arvoisia kipaleita, kuten: "Place Of Bakenezumi", "Gouma" , "Sad Separation" sekä "Kage no Denshouka Daisanbu".
Alkutunnareita sarjassa ei ole ollenkaan, vaan tarina jatkuu suoraan jakson alkaessa turhia kiertelemättä. Lopputunnarit kuitenkin löytyy ja ne ovat sekä visuaalisesti että musikaalisesti onnistuneita. Vaikka Shinsekai Yori häviääkin muussa animaatiossa, niin lopputunnareiden animaatioihin oltiin selvästi panostettu ja ne olivat silkkaa visuaalista ilotulitusta. Molemmilla tunnareilla on selkeä teema, sillä ensimmäinen kertoo selvästi Sakista ja toinen Mariasta. Heidän ääninäyttelijänsä laulavatkin tunnarit. Ensimmäinen tunnari on hieman iloisemman sävyinen kuin toinen, vaikka se on tavallaan melankolinen sekä synkkä sarjan tyyliin sopien. Animaatio on melko yksinkertaista, mutta todella hyvin toteutettua ja kaunista. Tummasta ulkoasustaan sekä yksinkertaisuudestaan huolimatta taustalla pyörii ajoittain, joitakin visuaalisia yksityikohtia. Myös Risa Tanedan laulama "Wareta Ringo"-biisi on todella kaunis ja rauhallinen. Tanedan syvä ja lämmin ääni sopii sarjan tunnelmaan ja tekee kappaleesta koskettavan. Toinen lopputunnari "Yuki ni Saku Hana" oli myös todella hyvä ja se tekee eron ensimmäisen tunnarin kanssa. Toinen tunnari on selvästi vahvempi ja se on paljon latautuneempi kuin ensimmäinen. Sen animaatio on edelleen melko simppeliä, mutta siinä on käytetty hieman enemmän taustoja ja yksityiskohtia täyttämään ruudun. Lisäksi animaatio on myös huomattavasti värikkäämpää. Kana Hanazawan kirkas, mutta rauhallinen ääni luo tunnarille surullisen ja sydäntä särkevän. Molemmat tunnarit ovat erittäin onnistuneita ja sopivat sarjaan todella hyvin.
Tuomio
Kannattaako Shinsekai Yori katsoa?
Mielestäni... kyllä...
Sarjasta joko pitää tai sitten sitä inhoaa. Shinsekai Yori on kunnianhimoinen teos eikä todellakaan sovi aivan kaikille katsojille. Tematiikaltaan vakava ja jopa brutaali sarja ei ole lisäksi tarinan kuljetukseltaan kaikista parhainta luokkaa, vaan se takkuillee joissakin kohdissa. Sarja onnistuu kuitenkin olemaan uniikki ja tarjoamaan katsojalle erilaisen katsomiskokemuksen. Se käyttää maailmaansa upeasti hyödykseen tarinan ja maailman luonnissa. Shinsekai Yorin tarina on vahva, intensiivinen ja puhutteleva, mutta samalla synkkä ja karmiva. Sarjassa tapahtuu hyvin harvoin mitään hyvää ja tapahtumat ovatkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia asioita. Maratoonattavaksi sarja ei sovi, sillä jo kahden jakson katsomisessa on tekemistä ja jotta sarjan tapahtumissa pysyy perässä täytyy siihen keskittyä koko ajan. Kevyeksi iltapäiväkatsottavaksi sarjasta ei ole. Hahmoista on vaikea sanoa oikein mitään, sillä he olivat joko tylsiä, tarpeettomia tai katoavat sarjasta liian nopeasti. Sarja ei kerro hahmojen tunteista tai suhteista vaan pikemminkin siitä, mitä nämä tekevät ja näiden seurauksista. Hahmoista on vaikea saada kiinni ja jotkin hahmojen väliset suhteet tuntuivat pakotetuilta. On kuitenkin mukavaa seurata tarinaa, kun se ajoittuu aina hahmojen varhaisteiniydestä aikuisikään asti, joka avartaa näkökulmaa katsojalle. Hahmojen animaatio tuntuu jäykältä enkä pitänyt hahmojen vaihtuvasta animaatiotyylistä. Muu animaatio ja musiikki tekivät kuitenkin tehtävänsä loistavasti ja varsinkin sarjan musiikki on kaunista ja muistettavaa. En ehkä suosittelisi Shinsekai Yoria kaikista nuoremmille katsojille, sillä se selvästikin tarvitsee vanhemman ja karaistuneemman katsojan. Sarjalla on ainakin korkea uudestaan-katsomiskynnys, sillä siitä tajuaa paljon enemmän toisella katsomiskerralla.
Lindberghin pariin on hyvä palata tässä vaiheessa, sillä tarina tuntuu saavan osakseen uusia suuntia. Tarinassa ollaan päästy jo lentokilpailuihin asti, mutta ne eivät jää ainoaksi jäänityksen aiheeksi, sillä sarja paljastelee kiinnostavia asioita sekä Sharkin menneisyydestä, että Knitin kuolleesta isästä. Tarina etenee mukavan railakkaasti eteenpäin, eikä meno todellakaan käy tylsäksi ja kuluneeksi. Uudet mukaan tulleet hahmotkin maustavat soppaa entisestään. Tässä vaiheessa on vaikea vielä sanoa miten tarina etenee ja kuka onkaan lojaali kellekin, mutta kiinnostavat tapahtumat ja hahmot pitävät menon niin vetreänä, että tulevaa jää odottamaan oikein mielellään. Kun Lindberghillä on kasassa näin hyviä aineksia hyvään tarinaan, se saattaakin saavuttaa vaikka mitä. Toivon, että tarina jatkuu yhtä vahvana ja lennokkaana kuin tähänkin asti.
Takakansi osa 2: "Nuori lammaspaimen Knit haaveilee isänsä tavoin lentämisestä, jonka kuningas on kieltänyt jyrkästi. Taivaalta ilmestynyt Shark kuitenkin auttaa pojan lentoon ja ulos ahtaasta Elduran pikkuvaltiosta. Mutta ikäviäkin yllätyksiä on luvassa, eikä Knit kohta enää tiedä keneen voisi luottaa..."
Takakansi osa 3: "Vasta lentämisen aloittanut Knit päätyy Shantosin lentokilpaluun! Ja kun vaikeassa radassa ei olisi tarpeeksi, kisan panokset ovat yllättävän korkeat... Myös Shark ryhtyy uhkapeliin, kun kaupunkiin saapuu yllättävä vieras."
