lauantai 24. kesäkuuta 2017

Lindbergh osat 4-6



Huhhuijakaa ja terve taas kaikki! Tajusin vasta, että viime kirjoituksesta on vierähtänyt jo mukavasti aikaa, mikä johtuu puhtaasti siitä ettei minulla ole ollut erityisesti energiaa töiden jälkeen kirjoitella tekstejä loppuun. Viikonloput ovat taas menneet muissa hommissa. Mutta herätelläämpä blogia vähän henkiin Lindbergh-päivityksellä. Desuconin postausta saatte odottaa vielä noin viikon mutta älkää huoliko, kyllä se vielä tulee ;).





Sangatsua Mangan julkaisema Lindbergh on ehtinyt jo kiitettävästi kolmanneksi viimeiseen osaan. Tämä sarja jos mikä on osannut yllättää niin tarinan kuin hahmojenkin kannalta. Sarja viekin tarinakehityksen aivan uusiin atmosfääreihin eikä yllättäviäkään käänteitä puutu. Varsinkin viimeaikaiset käänteet ovatkin lyöneet jalat alta täydellisesti. Lindbergh on selvästi noussut ainakin omissa kirjoissani todella korkealla. Onkin erittäin harmi ettei näin kehittyvä ja ehjä sarja ole tämän enempää saanut ääntään kuuluville. Se omaa puhtaita fantasiaelementtejä, mutta sen tähän asti rakentema tarina on paljon muutakin. Tarinan etenemistä tähän pisteeseen asti on ollut todella mielekästä lukea, enkä oikein voi kylliksi kuvailla tämän sarjan hienoutta. Hattua täytyy kyllä nostaa kustantajalle, että he ovat tuoneet näin hyvän ja erikoisen sarjan Suomen rajojen sisäpuolelle.


Hahmokehitys on myös aivan omaa luokkaansa. Onkin ollut todella mukavaa nähdä, että hahmot todella kasvavat sarjan aikana muutenkin kuin henkisesti. Tapahtumien vaikutus näkyy myös hahmoissa sekä henkisesti, että fyysisesti. Hahmoille on luotu lisää syvyyttä kehittelemällä näille värikkäitä, mutta oleellisia taustatarinoita. Niitä käydäänkin mukavasti läpi, eivätkä hahmot ole ainakaan jääneet tyhjiksi. Hahmojen taustoilla onkin olennainen merkitys sarjan kululle sekä kehitykselle. Muutamia arvoituksia vielä kuitenkin löytyy, joten loppuunkin jää varmasti tarvpeeksi mielenkiintoisia aineksia. Hahmoista varsinkin Knitin kehitystä ja kasvua on ollut kiintoisaa seurata.

Okei kaikki eivät voi pitää tästä sarjasta, mutta sanon vaan, että jos olet yhtään kiinnostunut tästä sarjasta niin tartu ihmeessä siihen. Se antaa paljon lukijalleen takaisin, eikä juoni jää polkemaan paikoilleen. Sangatsu Mangan ladonta on myös taattua laatua. Tarinan loppua alkaa häämöttää jo ja itse ainakin odotan innoissani miten Ahndongshik aikoo päättää sarjansa. On ollut myös mukava huomata mangakan kehitys piirtämisessä, mutta Ahndongshikin oma leima kuitenkin näkyy. Loppua odotellessa.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kummacon 2017 - juoksemista ja auktoriteettia



Helloota vaan taas kaikille. Matsuconista on vierähtänyt jo lähemmäs kaksi kuukautta ja Desuconkin taas kolkuttaa aivan ovella. Sitä ennen eksyin kuitenkin Kummaconiin. Kummaconiin meikäläisen ei ollut alun alkaen tarkoitus mennä, kun alkuvuonna suunnittelin missä coneissa käyn tänä vuonna. Matsuconin jv-vastaava kuitenkin kyseli, jos pääsisin myös Kummaconiin töihin, joten päätin lähteä kokeilunhalusta katsomaan millainen coni on kyseessä.

Tällä kertaa sain mukaan myös isoveljen, joka oli myös tulossa järjestyksenvalvojaksi sinne. Joten junien kanssa ei tarvinnut takuta ja päästiin lähtemään autolla matkaan. Ajomatka Ouluun kesti lähemmäs neljä tuntia, eikä vieressä torkkuva veli auttanut paljon asiaa, kun hereillä yritti pysyä. Pohjankartanon koululle kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja juuri ajoissa, hieman nopeusrajoituksia rikkoen. Älkää ottako lapset mallia. Paikanpäälle päästyä pitikin heti joutaa jo vetämään jv-kamppeet niskaan. Tietenkin heti aikaisin aamusta (jos kello 10 voi sanoa aikaiseksi) porukkaa ei vielä ollut paljon, mutta väkimäärä kasvoi melko nopeasti kellon lähestyessä kahtatoista. Onneksi tajusin aamusta, rauhalliseen aikaan, kiertää taidekujan ja myyntipöydät, sillä iltapäivällä saikin olla juoksemassa joka paikkaan. Conilootti on seuraavan lainen:

Niina T:n pöydältä löysin aivan ihanan Targaryen vaakunakaulakorun


Olin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon Kummacon veti porukkaa puoleensa ja väkeä löytyi oikeastaan kaikista ikäryhmistä. Tämä näkyi sitten varsinkin cosplay-kisan aikana, kun ihmiset rupesivat jonottamaan sisälle pääsyä. Kaikki kolme järjestyksenvalvojaa jouduttiin laittamaan hoitamaan jonoa, jotta se pysyisi järjestyksessä eikä tukkisi taidekujalle johtavaa käytävää. Tietenkin mut, 160 senttinen tatti laitettiin huutelemaan ohjeita jonon alkupäästä, kun omaan niin kantavan ja kovan äänen. Tosin meikäläisenkään ääni ei olisi kantanut, jos olisin omalta tasaltani yrittänyt huutamaan. Mutta onneksi löysin itselleni tuolin, jonka päältä mut nähtiin sekä mä näin jonottajat. Valehtelematta varmaan 2/3 kävijöistä jonotti kisoihin. Onneksi kävijät käyttäytyivät asiallisesti ja noudattivat annettuja ohjeita, miten he niitä nyt sattuivat kuulemaan. Johtuneeko siitä, että jv-liivi toi niin paljon auktoriteettia vai oonko mä niin vakuuttava persoona? Leikki leikkinä xD.

Auktoriteetti kunnossa kun seisoo tuolilla. Kuvan otti Keksisieppo.

Hieman negatiivista palautetta taidekujan ja myyntipöytien sijoittelusta täytyy antaa. Ihan varmasti oli tiedossa, että jonoa tulee cosplay-kisojen aikana muodostumaan ainakin jonkin verran, ja olisi ollut fiksua sijoittaa taidekuja ja myyntipöydät jonnekin muulle paikalle. Jonoa nimittäin oli aulaan asti, ja taidekujalle sekä myyntipöydille pääseminen ja tavaroiden tutkailu kävivät lähes mahdottomaksi, kun jono tukki pääsyn pöydille, vaikka jono kuinka oli ojennuksessa. Myös aulassa pidettäviä ohjelmia, kuteen avajaisia oli vaikea seurata, koska puhujilla ei ollut mikkejä. Jos vähänkin kauempaa jouduit seuraamaan, niin oli aivan varmaa että puolet asiasta meni ohi. Muuten coni oli organisoitu hyvin ja oli jotenkin ihanaa, kun keskusradiota käytettiin hyödyksi ja kuulutettiin lähes kaikki alkavat ohjelmat.

Ohjelmista puheenollen, Kummaconilla on muutamia erittäin kiinnostavia luentoja, joista ehdin käydä ainoastaan Aidosti kuolemattomia ei ole olemassakaan - Naruton kuolemattomat antagonistit -luennolla. Luento olikin mielestäni hyvin rakennettu ja ohjelmanpitäjä tykkäsi selvästi itse puhua aiheesta. Luento oli helppo seurata ja oli mukavaa, että ohjelmanpitäjä otti asian rennosti ja iski huumoria välillä. Luentosisältö itsessään kertoi ainakin itselle uusia asioita ja huomiot olivat todella hyviä, joita itse en ole edes ajatellut. Harmi olikin, että luento kesti vain sen 45 minuuttia. Olisin mielelläni kuunnellut lisää.

Bändi oli soittamassa aulassa, mikä oli mielestäni todella hienoa. Gandalfkin on eksynyt kuvaan. Kuvan otti Keksisieppo.

Pääsin tekemään tuttavuutta myös kirpputorihomman kanssa, sillä mulle nakitettiin tuuraajan paikka kirppiksen kassalla. Kaksi tunti siinä oli alun alkaen tarkoitus istua, mutta kävikin niin, että istuin siinä conin loppuun asti. Ei sen puoleen, homma oli rauhallista ja mukavaa vaihtelua järjestyksenvalvojan hommiin. Tajusin myös kuinka sekasortoista kippistyö voi olla. Pliis hommatkaa jokin uus järjestelmä kirppiksen kassalle ensi vuodeksi! Oli mukavaa kuitenkin huomata, kuinka hyvin tavaraa liikkui ihmiseltä toiselle, eikä kirppis muodostunut turhaksi. Kirppiksellä kävi myös aivan ihania ihmisiä, jotka jaksoi jutella ostosten ohessa. Eikä kollegoistakaan voi valittaa, sillä Aino ja Anri olivat aivan upeita ihmisiä.

Lysti loppuikin taas siihen, kun kello löi seitsemän ja coni loppui. Hieman meni aikaa kirppiksen järjestelyssä ja paikkojen siivouksessa, mutta kotiinpäin päästiin ajamaan kuitenkin jo kahdeksan aikaan. Väsy oli mutta coni oli todella antoisa ja mukava, ja olikin kiva lähteä hyvillä mielin takaisin Etelä-Pohjamaalle. Vaikka koko päivä oli aikamoista juoksemista varsinkin loppu päivästä, nautin Kummaconista todella paljon. Sama tuttu järjestyksenvalvojaporukka oli kasassa ja vanhoja kavereita, Hannelea, Hallitsijaa sekä Keksisieppoa oli tosi mukavaa nähdä kahden kuukauden jälkeen. Aika lensi kuin siivillä ja Kummaconiin olisi jäänyt viettämään aikaa vielä pidemmäksikin. Oon todella iloinen, että lähdin Kummaconiin ja aion ehdottomasti lähteä ensi vuonnakin paikanpäälle. Kiitos kaikille ihanasta conista! Seuraava kohde onkin sitten Lahden Desucon ja Yuki Kaji!