#27: Zetsuen no Tempest

Yoshino Takigawa on tavallinen teini-ikäinen lukiolainen, joka kuitenkin seurustelee salaa parhaan ystävänsä pikkusiskon kanssa. Mutta kun Aika kuolee, Mahiro katoaa, tavotteenaan löytää ja saada Aikan murhaajan vastuuseen teostaan. Yoshino taas pyrkii jatkamaan tavallista elämäänsä. Pian kaupungissa kuitenkin puhkeaa mysteerinen epideamia, joka muuttaa kaikki elolliset olennot raudaksi. Kuukauden kadoksissa ollut Mahiro kuitenkin pelastaa Yoshinon. Mahiro omaa kuitenkin nyt outoja voimia, jotka sallivat tämän tehdä ihmeellisiä asioita. Käy ilmi, että Mahiro on tehnyt sopimuksen Hakaze Kusaribe nimisen noidan kanssa, jotta voisi löytää Aikan murhaajan. Hakaze on vankina autiolla saarella, jolle hänen veljensä on hänet saattanut. Ja nyt Yoshinon ja Mahiron kuuluu auttaa Hakazea pelastamaan maailma. Kaikki ei kuitenkaan ole lähes koskaan sitä miltä näyttää ja varsinkin totuus Aikan kuoleman takana ei voisi olla julmempi.

Aloin selailla blogihistoriaani tässä yksi päivä ja tajusin etten ole kirjoittanut animearvostelua yli kahteen kuukauteen! Siihen tulee nyt muutos, sillä vaikka minun pitäisi vielä kirjoittaa uudesta animekaudesta, uusista mangauutuuksista ja Animeconista, niin isken tämän arvostelun kuitenkin tähän väliin. Sitä paitsi mieleni on halajanut arvosteluiden parin jo jonkin aikaa. Vuorossa on Zetsuen no Tempest niminen fantasia-sarja.

Zetsuen no Tempest on taas yksiä niitä sarjoja jotka ovat keikkuneen katsomislistalla pidemmän aikaan. Minulla on jonkinlainen ongelma saada aikaan katsoa tällaisia suositumpia sarjoja, ja usein vain jemmaan ne siihen päivään asti, kun joku oikeasti tulee sanomaan "Nyt Hanna katsotaan sarja X". Tällä kertaa saan kiittää Shannachi, jolla oli myös sarjan katsominen jäänyt välistä. Yhteistuumin alettiin sitten sarjaa katsomaan. Sarjan alkuasetelma ja konsepti ovat kerrassaan mielenkiintoisia ja jo ensimmäinen jakso sai herätettyä mielenkiintoni. Murhamysteeri, salaperäinen raudaksi muuttava kulkutauti ja saarelle vangittu maagi oikein huusivat katsomaan sarjaa. Sarjan ensimmäinen puolikas olikin todella hyvä ja siinä oli tarpeeksi koukkuja, jotka jaksoivat pitää mielenkiintoni yllä. Sarjan puolessa välissä tarina ottaakin aivan toisen suunnan ja se tuntuu kadottavan sen kipinän mikä sillä oli aikaisemmin.

Puhuminen poikien ja Hakazen välillä tapahtuu puisen nuken avulla.

Sarjan ensimmäinen puolisko on synkkä ja harmaa eikä iloisia hetkiä juuri ole. Toinen puolikas on taas huomattavan kevytmielisempi ja rennompi. Näiden kahden puoliskon kontrasti tuntui vähän siltä, ettei ohjaajilla oikein ollut kaikki langat kunnolla käsissään, eikä sarja itsekään tunnu oikein tietävän mitä se haluaa olla. Sarjan latautunut ja synkähkö tunnelma katoaa kokonaan toisen puoliskon alkaessa. Tarina itsessään tuntuu muuttuvan rakkauskomediaksi, kun tarina alkaa yllättäen keskittymään Hakazen voimistuviin rakkauden tunteisiin Yoshinoa kohtaan. Maailman lopun uhka saa kadota melkein 8 jakson ajaksi ja Aikan murhaajan selvittäminenkin unohtaa vähäksi aikaa. Tunteiden selvitämisen lisäksi toinen puolikas keskittyy treenaamiseen ja yleisön edessä pröystäilyyn. Suurin osa sen tapahtumista tuntuvatkin hieman irrallisilta päätarinaan nähden eikä niissä tunnu välillä olevan järkeä. Zetsuen no Tempest ei tunnu oikein tietävän haluaako se olla romanttinen komedia vai vakava toimintasarja. Onneksi kolme viimeistä jaksoa pelastaa paljon ja Aikan murhaajakin on aikamoinen yllätys.

Zetsuen no Tempestin ensimmäisen puolikkaan pääpahis oli myöskin pienoinen pettymys. Oletin Samonin olevan vakuuttava ja vakavasti otettava pahis, joka tietää mitä tekee ja hallitsee sanankäänteet. Odotukseni kuitenkin muserrettiin, sillä Samonin hahmon takaa paljastuikin epävarma ja hermostunut ressukka, joka tuntuu saavan hermoromahduksen minä hetkenä hyvänsä. Hän jää muutenkin koko sarjan ajan isoksi arvoitukseksi eikä hänestä oikein osaa sanoa olisiko hän lintu vai kala. Myös koko sarjan pääpahikseksi kyhäilty Exoduksen puu jäi vähän latteaksi esitykseksi. Kunnon jännitystä ei ollut missään vaiheessa eivätkä hahmot tuntuneet olevan vaarassa lainkaan.

Sarja onnistuu leipomaan hyvinkin intensiivisiä kohtauksia Aikan ja Mahiron välillä,

Hahmot itsessään olivat suurin syy minkä takia jaksoin sarjaa seurata. Vaikka suurin osa hahmoista olivat melko stereotyyppisiä, niin olivat nämä silti viihdyttäviä. Yoshino ja Mahiro sekä näiden kahden välinen suhde olivat sarjan lähes koko sarjan kiinnostavin elementti. Yoshino on parivaljakon kylmähermoinen ja fiksu poika, jolla ei kuitenkaan ole fyysistä voimaa juuri nimeksikään. Yoshino on myös sarjan laskelmoivimpia hahmoja ja tämä kykenee ajattelemaan asioita melko pitkälläkin tähtäimellä. Hän kuitenkin tuntui jäävän itselleni melko yksiulotteiseksi hahmoksi, vaikka sarja koetta syventää tämän tarinaa. Mahiro on taas paljon kiinnostavampi tapaus. Vaikkakin tämä onkin huomattavan stereotyyppisempi hahmo kuin Yoshino, irtosi hänestä silti paljon enemmän. Mahiro on erittäin äkkipikainen ja kova luontoinen hahmo, joka tekee kaikkensa napatakseen Aikan murhaajan. Mahirolla ei kuitenkaan tunnu olevan aivan kaikki muumit laaksossa, sillä tämä käyttäytyy epävakaisesti lähes koko alkupuoliskon ajan. Tämä tekee hahmon seuraamisesta kuitenkin vielä kiinnostavampaa. Lähes koko sarjan aikana sai jännittää, että koska Mahiro pimahtaa täysin. Harmi vaan, että Mahiro taantuu sarjan edetessä huomattavasti. Hänestä kuitenkin paljastuu yllättävän pehmeitäkin puolia varsinkin Yoshinoa kohtaan. Ainoa häiritsevä asia Mahirossa on tämän pakkomielle Aikaa kohtaan. Vaikka Aika ja Mahiro eivät olekaan verisisaruksia niin Mahiron älytön kiintyminen siskoaan kohtaan tuntui silti häiritsevältä aika ajoin. Hakaze taas vaikutti aluksi tosi hyvältä hahmolta, mutta taantuukin lopulta vain punastelevaksi koulutytöksi. Hakazen potentiaalia ei käytetä loppuun ja hänestä olisi saanut koko kolmikosta kaikista eniten irti.

Sarjan kiinnostavin valtti onkin Yoshinon ja Mahiron välinen suhde. Sarjan alussa Yoshino ja Aika seurustelivat, josta Mahiro ei kuitenkaan tiennyt mitään. Mahiro tiesi ainoastaan, että Aikalla on poikaystävä mutta ei koskaan saanut tietää tämän henkilöllisyyttä. Nyt Aikan kuolemankin jälkeen Yoshino pihistelee totuutta Mahirolta. Tämä on yksiä loistavimpia ja kiinnostavimpia juonielemnttejä koko sarjassa. Katsoja saa seurata kuinka Mahiro miettii kuumeisesti, kuka Aikan poikaystävä on, vaikka vastaus löytyisi lähempää kuin uskoisikaan. Myös Yoshinon tunnontuskissa pyöriminen tuo sarjaan jotain eloa ja saa jotain jännitystä aikaan. Jännitys kohoaa aika ajoin huppuunsa, kun totuus on useampaan kertaan paljastumassa. Varsinkin Mahiron reaktioita uutiseen odotti kuumeisesti. Poikien välinen ystävyyskin muuttuu sarjan aikana suuntaan jos toiseen, eikä välillä ollut lainkaan selvää ovatko kaverukset enää edes samalla puolella.

Muut sarjan hahmoista jäivätkin melko yksiulotteisiksi ja melko tylsiksi tapauksiksi. Simon ja Megumu olivat omalla tavallaan kiinnostavia tapauksia, mutta joista ei saatu lopulta oikein paljon mitään irti. Aika oli myös todella mielenkiintoinen tapaus, mutta hänen ruutuaikansa jäi valitettavan lyhyeen. Aluksi hän on mukana vain Mahiron ja Yoshinon muistojen kautta, mutta hänen omia ajatuksiaan päästään vasta varsinaisesti kuulemaan sarjan lopussa.

Vaikka Zetsuen no Tempestin tarinankerronta on hieman epätasaista, niin animaation laatu paikkaa suurimmat virheet. Studio Bonesin animaatio on lähes puhdasta katsottavaa selkeine hahmomallineen ja nättine taustoineen. Sarja on kunnostautunut varsinkin yksityiskohtaisten kuvioiden ja kiemuroiden animoimisessa, joita löytyy mm. perhosista ja lattialla olevasta verestä. Nämä pienet yksityiskohdat tekivät sarjalle oman leiman, joista ainakin itse tulen Zetsuen no Tempestin muistamaan. Myös ne harvat taistelukohtaukset ovat todella nättiä katsottavaa. Hahmojen liikkeet ovat sulavia ja erikoistehosteetkin näyttävät hyviltä. Hieman olisin kuitenkin toivonut parannuksia varsinkin lopputaistelun valaistuksen suhteen, sillä jotkut kohtaukset vain tuntuivat liian valoisilta. Kaikista eniten sarjan animaatio loistaa kuitenkin alku- sekä lopputunnareissa. Niissä on käytetty runsaasti erilaisia kuvioita ja muotoja, jotka tekevät tunnareista kiinnostavia katsella. Alkutunnareissa käytettävät värikkäät lasimaalaukset (oletan, että ne ovat niitä) ovat myös todella upean näköisiä.

Muuten sarjan tunnarit olivat melko keskivertoisia. Ainoastaan ensimmäinen alkutunnari "Spirit Inspiration" sai mielenkiintoni heräämään ja kuulosti hyvältä. Nothing´s Carved In Stonen englanninkieliset sanat sopivat sarjaan oikein hyvin ja laulajan vahva ääni sekä hyvin rytmitetty animaatio tekivät alkutunnarista todella kiinnostavan ja sitä jaksoi katsoa joka kerta. Se myös kuvasti sarjaa todella hyvin. Toinen alkutunnari oli taas pliisumpi eikä oikein se istunut sarjan henkeen läheskään yhtä hyvin kuin ensimmäinen. Kyleen biisi "Daisuki na noni" oli ihan jees kappale, joka kuitenkin jäi ihan perus rallatukseksi. Se oli myös mielestäni sarjan henkeen liian rauhallinen ja pirteä. Molemmat lopputunnarit olivat taas huomattavan rauhallisempia kuin alkutunnarit. Kummatkaan kappaleet eivät kuitenkaan olleet mitenkään muistettavia tai kiinnostavia, joten löysin hyvin nopeasti itseni skippaamasta ne, vaikka Kana Hanazawan ja Tomohisa Sakon omaavatkin molemmat kirkkaat ja kauniit äänet. Muuten sarjan OST on melko klassista. Se sisältää musiikkia aina hitaasta ja rauhallisest aina hieman karmiviinkin tulkintoihin. Viulupainotteiset kappaleet toimivat kuitenkin sarjassa hyvin. Mitään räjähtävän toiminnallisia biiseja OST:ssä ei ole, mutta kappaleet toimivat kuitenkin tunnelman luonnissa ja istuvat sarjaan. Mainittavia kappaleita ovat mm. "Tempest", "Natsumura" sekä "Encounter".

Toimintakohatuksisa ei olla yksityiskohdissa säästelty mikä tekeekin niistä kaunista katseltavaa.

Tuomio

Zetsuen no Tempest omaa aivan hirveästi potentiaalia ja siitä olisi ollut taipumaan moneksi. Odotin sarjalta enemmän kuin mitä sillä loppujen lopuksi oli varaa tarjota, mikä taas omalta osaltaan vähän vesitti katsomiselämystäni. Sarjalla on todella mielenkiintoisia elementtejä aina kiinnostavista hahmoista mysteerisiin ihmisiä raudaksi muuttaviin sairauksiin. Se ei kuitenkaan osaa käyttää kaikkea potentiaaliaan oikein, vaan se kompastuu omaan kunnianhimoonsa. Annan siis sarjalle tuomioksi Katsottava. Vaikka Zetsuen no Tempest  kompuroi pahoin toteutuksessaan se ei ole kuitenkaan missään nimessä huono sarja. Zetsuen no Tempest on sarja mikä varmaan olisi paljon parempi toisella katsomiskerralla. Sarjan parhaat hetket ovat ehdotonta priimaa ja huonoimmat taas saavat haukottelemaan.

Ace - musta vaeltaja 2

Mukava palata takaisin kirjoittamaan näin kissojen parissa. Ace - mustan vaeltajan kolmas osa on juuri saapunut lehtipisteisiin, mutta palataan kuitenkin vielä kakkososan pariin. Toinen osa etenee melko lailla samaa tahtia ja samoja suuntaviivoja pitkin kuin ensimmäinenkin osa. Ace vaeltelee pitkin Japania, tapaa uusia kissoja, tappelee välillä ja joutuu enemmän tai vähemmän tekemisiin ihmisten kanssa. Suurin ero onkin, että tarinaan on oikeasti saatu hieman jonkinlaista juonentynkää mukaan. Tarinat ovat sidoksissa toisiinsa eivätkä ne ole kokonaan toisistaan erossa olevia tarinoita. Joitakin edellisessä osassakin tavattuja tuttujakin nähdään pikaisesti. Mukaan tuleva kovapintainen naaraskissa Julia tuo myös uutta makua mukaan pureskeltavaksi. Acen mystinen päämäärän saavuttaminen ei kuitenkaan etene vieläkään vaan musta kissa jatkaa yksinäistä vaellustaan tappavaan tahtiin. Acen kautta opitaan kuitenkin monia elämän viisauksia, joista varsinkin nuorimmat lukijat voivat saada enemmän irti. Pokkari on kuitenkin ensimmäisen osan tavoin kepeälukuinen ilman sen kummempaa jännitystä. Jos kaipaa jotain nopeasti luettavaa eläinsarjaa niin Ace on juuri sitä.

Muuten pokkarin painolaatu on perus hyvää kamaa. Acen painolaatu on myös mielestäni jopa hieman parantunut edellisestä osasta. Nyt katin ilmeet tulevat paljon paremmin esiin. Mainittakoon vielä kansikuvat, joista olen melko yllättynyt. Ekan osan tumma ja dramaattinen kansi on aivan eri maailmasta kuin toisen osan vaalea ja kirkas. Kansien värimaailman suuri ero on melko yllättävä ja toisen osan kannet antavat sarjasta aivan toisenlaisen kuvan. Tosin nykyiset kannet voivat olla helpommin lähestyttävät kuin ekan osan aggressiivisen tummat kannet.

Takakannesta: "Ace-kissa on kovapintainen katujen kasvatti, joka vaeltaa pitkin maita ja mantuja, seikkailusta toiseen. Matkoillaan se kohtaa kaikenlaista väkeä, sekä lajitovereitaan että ihmisiä... Tällä kertaa vastaan tulee Gin, joka sanoo näkevänsä toisten kohtalot! Entä kuka on salaperäinen Julia, joka muistuttaa erehdyttävästi Acea?"

Desucon 2017 - juokse, jonota, istu, toista!

Hei taas vain kaikille! Näin Animeconin alla on hyvä kirjoitella vihdoin ja viimein coniraporttia Desuconista. Viimeisemmästä Desuconista onkin vierähtänyt jo mukava tovi, sillä ensimmäinen Desuni taisi olla kolme vuotta sitten. Nyt olikin hyvä taas palata Sibeliustalolle pidemmän tauon jälkeen. Desuconiin lähteminen harrasi pahemman kerran vastaan, kun mikään ei tuntunut perjantaina onnistuvan ja matkaankin tuli lähdettyä melkein kokonainen tunti myöhässä. Nopeusrajoituksia tuli rikottua, mutta kiepattuamme pikaisesti motellissamme pääsimme conipaikalle ilman mitään sen kummempia kommelluksia. Kiitän jälleen kerran Sibeliustalon sijaintia, sillä sinne on tavattoman helppo ajaa ja autollekin löytyi koko viikonlopulle paikka ilman maratonin pituista kävelymatka. Mainitsinko jo, että veli oli tälläkin kertaa mukana?

Conilootti. Ja melkei nää kaikki on kirpparilta.

Älkää huoliko, ei nää kaikki oo mulle

Ensimmäisenä tietenkin, kun oltiin sisälle päästy ja narikassa vierailtu niin meikäläinen syöksyi suoraan Yuki Kajin kunniavierasluennolle. Olen edelleenkin vähän harmissani, että missasin ekan puolituntisen koko esityksestä, mutta onneksi loppukin oli puhdasta kultaa. Kajista huomaa, että tämä on showmies ja oli todella hauska nähdä, että tämä heittäytyi kaikkiin haastattelijan heittämiin haasteisiin.  Pidin Kajista jo ennen tämän esiintymistä mutta ohjelman jälkeen olin aivan hänen pauloissaan. Kaji on selvästi karismaattinen sekä maanläheinen ihminen ja häneltä löytyi aina jotain iskevää sanavarastostaan. Hän jaksoi koko ajan ottaa huomioon myös tulkin, joka selvästi jännitti tulkkaamistaan, ja tarjosi tälle vettäkin useaan otteeseen. Pisteet myös tulkille, joka oli tehtävän ottanut vastaan. Vaikka olisin toivonut eloisempaa tulkkaamista, onhan kyseessä Kaji Yuki, niin täytyy tälle nostaa hattua rohkeudesta. Tulkkia selvästi jännitti ja vähän oli takelteluakin, mutta homma sujui kuitenkin hyvin loppuun asti. Itse en olisi varmaan uskaltanut ottaa pestiä vastaan, vaikka olisinkin pro japanissa (mitä en todellakaan ole).

Kajin ohjelmasta livahdin kuitenkin viisi minuuttia ennen valomerkkiä, sillä seuraava kiinnostava ohjelma alkoi lähes saman tien. Äänimaailman vaikutus animen katselukokemukseen ja miksi siitä pitäisi välittää oli todella kattava luento. Miau ja Yotsureneko käsittelivät asiat hyvin ja varsinkin eri ammattiryhmien tärkeys korostuivat hyvin. Ohjelmaa oli myös mukava kuunnella, kun pitäjistä huomasi, kuinka he pitivät omasta aiheestaan. Ohjelman jälkeen meinasin vielä jäädä veljen kanssa musavisaan, mutta tulimmekin siihen tulokseen, että molemmat (varsinkin meikäläinen) olivat sen verran väsyksissä, että sänky alkoi tuntua jo todella koukuttavalta. Itselle oli myös iskenyt migreenin poikanen Kaji yukin ohjelman jälkeen, joten oli kyllä ihan mukavaa päästä makaamaan sänkyyn.

Iltakuva Metsäsalista

Lauantai sarastikin nopeasti ja itse olikin pystyssä jo kahdeksalta, vaikka olimmekin sopineet ettei meillä mikään kiire takaisin conipaikalle olisi. Aamu kuitenkin meni meikatessa, pukeutuessa ja hiuksia laittaessa, joten ei aikainen herääminen haitaksikaan ollut. Lauantaina tapahtui myös oikea ihme, sillä conikansa sai oikein auringon paistetta osakseen ja oikea hellepäivä se olikin. Tunnettu conisäähän on se perus harmaan pilvinen ja sateinen, mutta onneksi näitä valoisampiakin päiviä on.

Conipaikalle päästiin takaisin vähän ennen yhtätoista, vaikka kertaalleen jouduttiin kääntymään takaisin motellille, kun veljellä oli unohtunut pelikortit ja minulla kamera kämpälle. Tästä johtuen saimmekin kipaista suoraan Eka!!!! kerta -keskustelupiiriin. Tämä olikin meille molemmille eka kerta osallistua keskustelupiiriin conissa, vaikka veljenkin sain taivutettua viimetingassa mukaan. Keskustelupiiri osoittautui kuitenkin varmaan koko conin parhaaksi ohjelmaksi. Vaikka osallistujia ei kovinkaan montaa ollut, niin juttu luisti kuitenkin jokaiselta ja kaksi tuntia meni lentäen. HCJorma oli mukavan rento, vaikka ei ääneen päässyytkään kovin usein kun osallistujilta tuli juttua koko ajan. Uusian tuttavuuksiakin tuli tehtyä, mikä olikin plussaa. Jos keskustelupiirit ovat näin kiinnostavia ja hauskoja niin aion osallistua niihin jatkossakin.

Keskusteluhetken jälkeen koittikin rauhallinen hetki, sillä seuraavaan luentoon oli aikaa peräti puolitoista tuntia. Aika oli siis käydä kiertämässä kunnolla conikirppis. Olin vähän pettynyt kirppiksen järjestäytymiseen, sillä sille oltiin varattu melko pieni nurkkaus Metsähallissa. Tilanpuutteen lisäksi kirppikselle asti pääseminen oli melko tuskaisaa. Muita romppeita pääsi katsomaan melko helposti, mutta animen ja mangan takia joutui jonottamaan hyvässä lykyssä puoli tuntia ja pahimmassa taas tunnin. Itse en ole kovin kärsimätön ihminen, mutta kyllä puolen tunnin jonotus kirppikselle oli jo aika paljon. Lisäksi muuta tavaraa katsomaan menneet ujuttautuivat mangaa etsimään ohittaen muut jonottajat, mikä tuntui vähän ikävältä. Mangojen asettelu lattialle, pöytien alle ei myöskään ollut paras ratkaisu, sillä niitä joutui kyykkimään ja kurottelemaan tukkien muiden tien. Toivottavasti conitea ottaa asiakseen parannella kirppistä, sillä nyt se tuntia vain erittäin epämiellyttävältä kokemukselta.

Desuconissa tuli korkattua myös ensimmäinen paneeliohjelma, sillä en niitäkään ollut aiemmin innostunut katsomaan. Mecha kulkee parhaiten teiniangstilla oli kaiken kaikkiaan hauska paneeli. Panelistit vetivät homman hyvin ja varsinkin Niidelillä ja Lmmzllä oli hauskaa läppää välillä. Itsellä tosin taisi mennä puolet asiasta ohi mutta ei se mitään.

Seuraavan luennon jouduinkin skippaamaan, sillä halusin ehtiä vielä hyvän sään aikana käydä taidekujalla sekä myyntipöytäsalissa. Taidekuja olikin yksi sauna. Ahtaaseen paikkaan sijoitetut pöydät löivät pullon kaula efektin ja ilma seisoi kujalla. Säälin kyllä kävijöitä, mutta ennen kaikkea myyjiä jotka joutuivat istumaan pöytiensä äärellä, vaikka ilma oli niin paksua että sitä olisi voinut leikata. En yhtään ihmettele, vaikka osa kävijöistä olikin jättänyt kujalla käymisen välistä. Itse sain kuitenkin kuumuudesta ja tungoksesta huolimatta tehtyä pari tarraostosta, jotka nyt komeilevatkin läppärin kannessa. Muuten myyntipöytäsali oli ihan peruskamaa oheistuotteineen, mangoineen ja pockyneen.

Myyntipöytäsalista juostiinkin sitten suoraan seuraavaan ohjelmaan, joka olikin sitten Japanin kulttuurin monimuotoisuus otaku-linssien läpi. Aihe oli mielenkiintoinen ja tykkäsin sen käsittelemistä asioista. Ehkä olin kuitenkin odottanut ohjelman rakenteen olevan erilaisempi, sillä jäin kaipaamaan jotakin ohjelmalta. Oonaa oli kuitenkin kiva kuunnella ja runsas tuntinen menikin nopeasti. Kävin ohjelman jälkeen tarkastamassa myös karaoken tilanteen ja tosihan se oli, että jonoa oli ovesta ulos asti. Ehdin kuitenkin laulaa yhden biisin ennen päivän viimeisen ohjelman alkua, vaikka kiire tulikin. Touniksen Huumorin keinot animessa olikin virkistävän energinen eikä niin analyyttinen kuin muu päivän tarjonta. Touniss itse osasi myös heitää hyvää läppää ohjelman ohella, mutta pysyi kuitenkin asiassa. Olisin jaksanut kuunnella aiheesta toisenkin mokoman tuntisen. Rentona ja maha täynnä naurua olikin hyvä päättää conipäivä, vaikka animevisa jäikin kokematta. Ei parempaa olekaan kuin se, että saa pestä meikit pois raskaan ja lämpöisen conipäivän jälkeen ja rojahtaa sitten sänkyyn.

Tiedän, mulla on pakkomiele ottaa ohjelmien aloitusdioista kuvia.

Sunnuntai lähti käyntiin melko samoja ratoja myöten kuin lauantaikin, tosin sillä poikkeuksella. etten mätkinyt naamaani kiloa puuteria, kaksi kiloa luomiväriä ja muutamaa grammaa ripsiväriä. Ennen coniin lähtöä kämppä tietenkin piti luovuttaa ja tavalliseen tapaan tarkistin paikat varmaan kolmesti, ettei vain mitään arvokasta jää jälkeen. Ja silti veli onnistui jättämään autonavaimet huoneeseen. No onneksi ehdittiin vielä napata avain takaisin ja saatiin kaaran avaimet mukaan. Sunnuntai olikin vähän rauhallisempi päivä mutta silti tuntui siltä, että sai olla juoksemassa koko ajan paikasta toiseen. Päivän aikana kävin tekemässä vielä viimeiset ostokset myyntipöytäsalissa ja kävin laulamassa pari biisiä animekaraokessa. Hämmästyttävää kyllä karaokeen ei ollut sadan metrin jonoa, vaan laulamaan pääsi jo viidentoista kahdenkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen. Melissaa on sitten aina kiva vetää, samoin Brave Heartia!

Sunnuntain ohjelmasaldo oli kolme luentoa, joista ensimmäinen oli Animenoita - arkkityyppi vai sillisalaatti? Ohjelma jätti vähän kylmäksi, vaikka ei sen sisältö huono ollutkaan. Olisin kaivannut jotain esim. jotain vertausta amerikkalaiseen Siskoni on noita-sarjaan, mutta kiva ohjelma silti oli.  Perhedynamiikka Mamoru Hosodan elokuvissa oli pakko mennä katsomaan, sillä rakastan niin Hosodan elokuvia ja niiden tunnelmaa. Outomaatti piti paketin kasassa hyvin ja oli mukavaa huomata, että kaikki Hosodan originaalielokuvat saivat käsittelyä osakseen. Luennolla tuli myös hyviä huomioita, joita en itse ollut tajunnut miettiä.

Ohjelmasta jouduin kuitenkin karkaamaan taas himpun verran aikaisemmin, sillä kirppistavarat piti käydä noutamassa. Tai oikeastaan se yksi pokkari, jota ei löytynyt aiemmin päivällä. Kiitinkin itseäni kerrankin hyvästä vedosta, että olin tajunnut hakea tavarat ajoissa, sillä noutojono oli tuhottoman pitkä! Itsekin tosin jouduin odottamaan jonkin aikaa ennen kuin sain kadonneen Rinne-pokkarin takaisin. Mietin vain, paljonko olisin joutunut jonottamaan, jos olisin jättänyt tavaroiden noudon myöhemmäksi. Conikanssakävijöille pitää kuitenkin muistuttaa, ettei ainainen kovaääninen valitus jonojen pituudesta kuulosta kauhean kivalta ainakaan omaan korvaani. Ymmärettävää, ettei coniaikaa halua viettää jonottaen, mutta siihenkin olisi voinut itsekin vaikuttaa tulemalla hakemaan tavaransa hyvissä ajoin. Toisekseen kirppistyöntekijöiden haukkuminen ei auta asiaa. Ottakaamme huomioon, että työntekijätkin ovat ihmisiä ja inhimilisiä virheitä sattuu.

Kääk! Weed bongattu!

Mutta siis päästyäni saarnaamasta hypätäänkin seuraavaan asiaan. Itsekin myöhästyin pienoisen jonotuksen takia viisitoista minuuttia Falanukkin ohjelmasta. Ylivertainen ihminen oli ainakin omissa kirjoissani päivän jopa viikonlopun parhaita. Falanukkilla oli kiinnostavia näkökulmia ja aihe oli muutenkin mielenkiintoinen. Tietenkin asia välillä vähän ajautui ohi aiheesta, mutta itse ainakin pysyin skarppina koko luennon ajan. Yleisökommentteja olisi tietenkin voinut olla vähemmän, mutta eivätpä nuo kauheasti ainakaan itseäni häirinneet.

Coniviikonloppu tulikin päätökseensä sitten siihen, kun heitettiin Jefre lopuksi juna-asemalle. Päättäjäiset jäivät välistä tällä kertaa, koska veli halusi lähteä jo ajamaan kotia päin. Mikä on tietenkin ymmärrettävää, kun ajomatkaa on nelisen tuntia. Viikonloppu oli kuitenkin pääsääntöisesti onnistunut perjantain hullumyllystä huolimatta. Ohjelmaa tuli käytyä katsomassa, jopa enemmän kuin laki sallii ja täytyyhän sanoa, että isojen conien huono puoli on se, että niissä tulee juostua koko ajan jonnekin. Jonotusta oli hieman liikaakin, mutta työntekijät jaksoivat olla iloisia ja pirteitä valittavista conilaisista huolimatta. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan sekä Frostbiteen että Desuun. Kiitoksia vielä kaikille conikansalle, conitealle, työvoimalle ja ohjelmapitäjille ihanasta viikonlopusta! Hanna kiittää ja kuittaa, tavataan taas Animeconissa!

Nähdään taas ensi vuonna!