torstai 28. syyskuuta 2017

Animecon 2017 - kesken jäänyt coni

Oho hups, tämäkin postaus oli jäänyt "hieman" pidemmäksi aikaa roikkumaan ja myönnettäköön, että olin ehkä jopa hieman, vähän, jonkin verran unohtanut sen kokonaan blogini luonnoksiin. Eihän Animeconista olekaan kuin, öö, melkein kolme kuukautta. Kröhöm, mutta ei nyt takerruta siihen! Tämä postaus taitaa tosin jäädä hieman tyngäksi, sillä olin conissa ainoastaan lauantain. Muuttuvien ja liikkuvien osien suhde oli liian suuri, eikä coniviikonloppu mennyt aivan suunnitellusti.

Lauantai meni kuitenkin suhteellisen hyvissä merkeissä (jollei oteta huomioon sitä parkkisakkoa, minkä veli sai). Paikanpäälle päästiin hyvissä ajoin, ja saimme jopa liput vaihdettua melko kivuttomasti. Pientä organisoimisen varaa olisi kuitenkin voinut olla enemmän, sillä itse olin aivan hukassa oman badgeni hakemisen suhteen. Onneksi lippuvänkärit uskalsivat avata suunsa ja huudella ihmisille mistä vänkäri/ohjelmapitäjät saivat badgensa. Velikullat joutuivat odottamaan hieman pidempään omaa vuoroansa, joten itsekin jouduin siis odottamaan tovin. Ja kuvitelkaa ihmiset; meikäläisestä pyydettiin kuva! Olin aika hämmentynyt, kun kuvaa tultiin pyytämään jo ennen kuin pääsin sisällekään. Ilmeeni olikin varmaan aika 5/5. Onneksi sessio sujui hyvin, vaikka olin vähän hukassa poseerauksen suhteen. Kuvia pyydettiin päivän aikana useampikin ja asuani kehuttiin useasti. Kiitos kaikille ihanille immeisille! Teitte mun conipäivästä paljon paremman! :D



Mutta siis. Yleensä coneihin tulee lähdettyä kuin tuli hännän alla ja kelloa vilkuillaan viiden minuutin välein. Paikanpäälle saapuminen sujui kuitenkin niin näpsäkästi, etten ollut tajunnut edes kelloa vilkaista. Siispä oli aika yllätys, että olimme hyvin ehtineet avajaisiin. Päästiinpä koko poppoo siis ensimmäisiin coniavajaisiin koskaan. Tämä tuskin tulee kauhean usein toistumaan. Avajaiset olivat ihan perus settiä. Homosteluvitsit nyt aina puree meikäläiseen. Avajaisten jälkeen käytiin kiertämässä taidekujan antimia. Taidekuja oli tällä kertaa siirretty kolmanteen kerrokseen ns. parvelle, joka oli huima parannus kellarikerrokseen. Nytkin tosin tila oli aivan liian ahdas ja välillä ilma tuntui loppuvan. Tosin siihen ihmispaljouden nähden, ilma on aina kortilla conissa kuin conissa. Sitä vastoin, taidekujan tarjonta oli aivan huipputasoa. Omat ostokset jäivät muutamaan tarraan, vaikka mieli olisi tehnyt ostella joka pöytä tyhjäksi.

Meikäläisen pieni ja ihana conilootti

Tunnin vetelehtimisen jälkeen käytiin koko porukalla katsomassa The Anime Manin ja akidearestin kunniavierasohjelma A Brief History of Anime. En ollut aluksi ollenkaan menossa katsomaan youtubettajien ohjelmaa, sillä vaikka tykkään The Anime Manin videoista niin en koe itseäni niin kovaksi faniksi, että heidän pitämänsä ohjelma jaksaisi kiinnostaa. Muu porukka kuitenkin halusi lähteä katsomaan, joten minut istutettiin puoli pakolla konserttisalin tuoliin. Tubettajien ohjelma osoittautui kuitenkin aika viihdyttäväksi ohjelmaksi. Jaksoin istua koko ajan sen kummmepia tuskia tuolissa ja keskittyä ohjelmaan. Molempia kunniavieraita oli hauska kuunnella ja olihan The Anime Manin ja Akin läppä ihan hyvää.

Kunniavierasohjelman jälkeen oli pikainen vessatauko ja heti perään AMV-kilpailu. Heitätteköhän kuinka tomaatteja ruudulle, kun kerron etten ollut aiemmin kertaakaan ollut katsomassa AMV-kilpailua? Olinhan aiemminkin youtubesta selaillut videoita, mutta itse AMV-kisoissa oleminen ja se tunnelma veti aivan AMV-videot uudelle tasolle. AMV-kisan videot olivat kaikki todella hyviä ja osa sai jopa kylmiä väreitä ja kovat naurut aikaiseksi. Alla yksi lempi videoni (enempää en löytänyt bloggerin avulla T-T. Laitan kuitenkin tähän yhden linkin BURN IT DOWN -videoon).


AMV-kisan jälkeen päivä olikin jo edennyt niin pitkälle, että oli pakko lähteä syömään ennen oman ohjelman pitämistä. Sitä ennen kävimme vielä kiertämässä myyntipöytäsalin. Salissa ei vaan tullut vietettyä kovin kauan aikaa, sillä se oli kuin ammuttu täyteen. Erittäin suuri miinus Animeconin luottopaikassa onkin ahdas pääsali, sillä se aivan liian pieni niin monelle myyjälle ja kävijöille. Tavaroita ei ehtinyt katsella rauhassa, kun oli pakko liikkua eteenpäin, jotta seuraavatkin saavat vuoron. Missään muussa conissa ei ole tätä ongelmaa. MangaCafe oli onneksi parin muun myyjän kanssa laitettu toiseen kerrokseen, jossa oli rauhallisempaa. Pocky-nameja tuijotellessani myyjä huomasi ohjelmajärjestäjä badgeni ja kysyi olenko saanut vankäreille ja muille kuuluvan herkkupussin. Olin aivan äimänä, sillä en olisi osannut hakea itse koko pussukkaa. Olisi ollut ihan jees, jos vänkäreille ja muulle väelle tiedotettaisiin eduista paremmi. Jos itse olisin saanut tiedon tästä edusta vasta jälkikäteen niin kyllä se olisi harmittanut. Onneksi MangaCafen porukka oli hereillä ja osasi avata suunsa.



Pockyen ja ihmislauman jälkeen lähdimme käymässä autolla viemässä tavarat, ennen syömään lähtöä. Autolle päästyämme huomasimmekin veljen kanssa, että auton tuulilasiin oli rapsahtanut parkkisakko. Voitte kuvitella fiiliksen. Veli ei ollut huomannut kylttiä, jossa kerrottiin että parkkipaikka oli ainoastaan torimyyjien käytössä tiettynä aikan ja siihen piti olla lupalappu. Eihän siinä enää itku auttanut, kun lehmä oli jo ojassa, joten siirsimme suosista auton ja lähdimme painelemaan kohti keskustaa. Kävimmekin eräässä kiinalaisessa ravintolassa, jossa oli vielä lounasaika. Lounasbuffetin ruoka oli todella hyvää ja olisi sitä voinut syödä enemmänkin. Ravintolassa oli myös aivan ihanaa henkilökuntaa ja yksi heistä innostui kehumaan asuani. Pelasti päivästä kyllä huimasti, kun tuli niin hyvä mieli ToT. Täysin vatsoin olikin sitten hyvä lähteä takaisin conipaikalle.


Olimme vähän aiottua aikaisemmin, joten pistäydyimme yhdistyspöydillä. Valitut lapset -pöytä oli aivan ihana Digimon-pehmoineen sekä kisoineen. Pöydän porukka oli myös aivan huippua, ja Iitun kanssa jäinkin heti suustani kiinni. Porukalla oli aivan upea palo hommaansa, enkä itse malta odottaa, että he saavat musikaalin valmiiksi. Harmi, kun aikaa ei enempää ollut, sillä oma ohjelma alkoi hiillostavaan jo kunnolla. Aikaisempi ohjelma kuitenkin venyi peräti 15 minuuttia, jonka aikana ehdin itse kärvistellä ja maalata kaikki kauhukuvat seinille. Itse olin kuitenkin valmistautunut sen verran hyvin, että sain aloitettua ohjelmani melko näppärästi. Ohjelmanpito meni ihan hyvin siihen nähden, että kyseessä oli ensimmäinen kerta ja homma oli muutenkin vähän hakusessa. Tiedänpä ensi kerralla, etten tee varsinaisia muistiinpanoja ollenkaan, sillä ne tuntuivat vain sotkevan ajatuksia. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, miten paljon ohjelma oli vetänyt porukkaa. Tutkintosali oli aivan täynnä, vaikka olin odottanut korkeintaan parikymmentä kuuntelijaa. Kiva ajatella, että ohjelmani oli herättänyt niinkin paljon mielenkiintoa.



Sain pidettyä ohjelmani onneksi ajan puitteissa ja ehdimme katsomaan vielä illan Animemusiikkikonserttia. Kuopion kaupunginorkesteri veti jälleen kerran erittäin hyvän ja mieleenpainuvan esityksen. Mukava huomata, että orkesteri on joka vuosi halukas tulemaan soittamaan animen ja pelien soundtrackejä. Pikkuvelikin oli aivan myyty esityksestä, eikä se tainnut ketään katsojaa kylmäksi jättää. Konsertin jälkeen lähdettiin conipaikalta. Veljelle oli kuitenkin sattunut erehdys ja tämä oli ottanut pikkusiskon työlaukun mukaan, jossa oli työavaimet sekä muut läpyskät. Tämä päättikin sitten coniviikonlopun, sillä matka takaisin kotiin kesti kuitenkin nelisen tuntia eikä kotia päästyä enää kauheammin tehnyt mieli lähteä takaisin Kuopioon. Lauantaikin oli onneksi ollut pääsääntöisesti onnistunut päivä, vaikka sunnuntaiksikin olisi mieluusti vielä jäänyt. Mutta aina ei voi voittaa. Animeconissa tuntui olevan paljon pieniä puutteita, mutta ne eivät ainakaan itseäni häirinneet niinkään. Ihmettelen toisaalta lippujen hintojen nostoa, kun ohjelma ei ollut mitään ihmeellisempää. Ja todella toivon, että Animecon ottaa onkeensa tiedottaa työntekijöitään vähän paremmin jatkossa, sillä informaation kulku tökkivän aika ajoin pahemman kerran. Mutta itselläni oli ihan jees conilauantai, joten eiköhän sitä ensi vuonnakin Animeconiin eksy.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kuinka maailma pelastetaan - pelastetaan maailma

Ennen kuin katoan koko viikonlopuksi Traconin myrskyisille merille niin käsittelen vielä yhden uutuussarjan Punaiselta Jättiläiseltä. Kuinka maailma pelastetaan on vähän erilaisempaa alueenvaltausta Suomen markkinoilla, sillä mangassa viljellään solkenaan pikkutuhmia asioita. Ei siis ihme, että manga vetoaakin ehkä enemmän testosteronilliseen osapuoleen. Moni kaveriporukkani jätkistä ovatkin pitäneet tästä sarjasta, mutta naispuolisilta lukijoilta en ole kuulunutu mangan suuntaan juuta enkä jaata. Vähän harmi sinänsä, sillä Kuinka maailma pelastetaan on ihan kelpo teos.


Mistään vakavan puoleisesta tarinasta ei ole kuitenkaan kyse, sillä Kuinka maailma pelastetaan on puhtaasti huumorisarja, jossa päähahmon pitää yrittää pelastaa maailma suorittamalla erilaisia missioita.Pikkuhousujen näpistykset ja suudelman saamista tietyltä hahmolta Tulevat melko pian tutuiksi. Konsepti ole kovin syvallinen eikä kunnianhimoinen, mutta tarjoaa kyllä viihdyttäviä hetkiä. Päähahmo Sadame muistuttaa kyllä erittäin paljon Death Noten Light Yagamia, vaikka onkin huomattavasti pehmeämpi versio tästä. Sadamen maailmavalloitus suunnitelmat ovat nimittäin niin paljon lapsenomaisempia, joten niitä ei voi oikeastaan tosissaan ottaa. Sadame on kuitenkin tavoitteensa suhteen vakavissaan ja on rakentanut ympärilleen tiukan imagon, jotta saisi mahdollisimman paljon tukijoita taakseen. Sadamen tarkasti rakennettu kulissi luo kuitenkin sarjan parhaat ja hauskimmat hetket, sillä Sadame tuntuu saavan missioita, jotka voisivat vahingoittaa hänen imagoaan. Sen lisäksi että Sadamen on suoritettava erittäin häpeällisiä ja noloja tehtäviä, on hänen myös varjeltava omaa julkisivuaan.

Emsimmäinen osa oli kyllä viihdyttävää luettavaa alusta loppuun ja sen tilannehuumori tuntuu tuoreelta. Aina yhtä maltillisen oloisen Sadamen reaktiot ovat hauskaa katsottavaa ja hänen luikerteluaan pois epämukavista tilanteista on kiinnostavaa seurata. Sarjan keskiössä on nimen omaan Sadame, joten muuta hahmot jäävätä vain ontoiksi ja mauttomiksi. Tarina kuitenkin toimii parhaiten juuri tällaisenaan, joten muiden hahmojen enempää osallistumista ei juuri kaipaakkaan. Shigahakun piirrostyyli muistuttaa Death Noten tyyliä, mutta on selvästi amatöörimäisempää. Erikoista taide ei ole, mutta ajaa silti asiansa. Jos kaipaa huvittavaa ja tuoreelta tuntuvaa, hieman vanhemmalle yleisölle suunnattua sarjaa, niin tartu ihmeessa Kuinka maailma pelastetaan-mangaan. Jos olet kuitenkin allerginen kaksimielisyydelle niin jätä suosiosta väliin.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Pyhäkön kulkukissat - tunteita ja tuoksuja

Jostakin syystä uutuuksien lukeminen on vähän laahannut perässä, mutta nyt alan taas saada rytmistä kiinni. Sangatsu Mangan uusin tyttöinmanga Pyhäkön kulkukissat ei alun alkaen kovinkaan herättänyt mielenkiintoani, koska 1. se on yksiosainen ja 2. tällaiset mangat ovat yleensä hyvin tasapaksuja ja puhtaiksi kaluttuja. Pyhäkön kulkukissat on kuitenkin jollain tapaa hyvä manga. Siitä tietenkin löytyvät kaikki rakkaussarjojen kliseet aina maalle muutosta, hölmöihin kömmelluksiin ja komeisiin poikahahmoihin. Manga kuitenkin erottuu massasta siinä suhteessa, että sen tarinat ovat erittäin koskettavia ja hahmot samaistuttavia. Pokkari sisältää kolme tarinaa, joista kaksi ensimmäistä ovat pokkarin parhaimpia. Kolmas tarina on selvästi hiomattomampi ja karkeampi kuin kaksi ensimmäistä, mutta senkin hahmoista ei voi olla pitämättä.


Tarinan hahmoista saa hyvin otteen ja heidän tuntemuksiinsa on helppo samaistua. Hahmokemiat toimivat, vaikka pikarakastumiset eivät enää tunnu kovin loogisilta tässä iässä. Vaikkei Chiyorin kädenjälki erotu edukseen, niin on hän taitava luomaan tunnelmallisia kohtauksia. Hahmojen ilmeissä on myös aimo annos tunnetta mukana menemättä liian ylidramaattisiksi. Koskettavia hahmotarinoita siis riittää, mutta ne onnistuvat lyhyestä sivumäärästä huolimatta. Varsinkin toinen tarina laittoi melkein kyyneleet virtaamaan silmistä. Oli myös hauska huomata miten mangaka on sitonut yhteen kaksi ensimmäistä tarinaa toisiinsa. On harmi etteivät tarinat olleet tämän pitempiä, sillä olisin toisaalta mielelläni voinut lukea hahmojen elämästä lisääkin. Näilläkin eväillä Pyhäkön kulkukissat on kuitenkin vahva pokkari, joka on ehdottomasti ainakin yhden lukukerran arvoinen.