torstai 28. syyskuuta 2017

Animecon 2017 - kesken jäänyt coni

Oho hups, tämäkin postaus oli jäänyt "hieman" pidemmäksi aikaa roikkumaan ja myönnettäköön, että olin ehkä jopa hieman, vähän, jonkin verran unohtanut sen kokonaan blogini luonnoksiin. Eihän Animeconista olekaan kuin, öö, melkein kolme kuukautta. Kröhöm, mutta ei nyt takerruta siihen! Tämä postaus taitaa tosin jäädä hieman tyngäksi, sillä olin conissa ainoastaan lauantain. Muuttuvien ja liikkuvien osien suhde oli liian suuri, eikä coniviikonloppu mennyt aivan suunnitellusti.

Lauantai meni kuitenkin suhteellisen hyvissä merkeissä (jollei oteta huomioon sitä parkkisakkoa, minkä veli sai). Paikanpäälle päästiin hyvissä ajoin, ja saimme jopa liput vaihdettua melko kivuttomasti. Pientä organisoimisen varaa olisi kuitenkin voinut olla enemmän, sillä itse olin aivan hukassa oman badgeni hakemisen suhteen. Onneksi lippuvänkärit uskalsivat avata suunsa ja huudella ihmisille mistä vänkäri/ohjelmapitäjät saivat badgensa. Velikullat joutuivat odottamaan hieman pidempään omaa vuoroansa, joten itsekin jouduin siis odottamaan tovin. Ja kuvitelkaa ihmiset; meikäläisestä pyydettiin kuva! Olin aika hämmentynyt, kun kuvaa tultiin pyytämään jo ennen kuin pääsin sisällekään. Ilmeeni olikin varmaan aika 5/5. Onneksi sessio sujui hyvin, vaikka olin vähän hukassa poseerauksen suhteen. Kuvia pyydettiin päivän aikana useampikin ja asuani kehuttiin useasti. Kiitos kaikille ihanille immeisille! Teitte mun conipäivästä paljon paremman! :D



Mutta siis. Yleensä coneihin tulee lähdettyä kuin tuli hännän alla ja kelloa vilkuillaan viiden minuutin välein. Paikanpäälle saapuminen sujui kuitenkin niin näpsäkästi, etten ollut tajunnut edes kelloa vilkaista. Siispä oli aika yllätys, että olimme hyvin ehtineet avajaisiin. Päästiinpä koko poppoo siis ensimmäisiin coniavajaisiin koskaan. Tämä tuskin tulee kauhean usein toistumaan. Avajaiset olivat ihan perus settiä. Homosteluvitsit nyt aina puree meikäläiseen. Avajaisten jälkeen käytiin kiertämässä taidekujan antimia. Taidekuja oli tällä kertaa siirretty kolmanteen kerrokseen ns. parvelle, joka oli huima parannus kellarikerrokseen. Nytkin tosin tila oli aivan liian ahdas ja välillä ilma tuntui loppuvan. Tosin siihen ihmispaljouden nähden, ilma on aina kortilla conissa kuin conissa. Sitä vastoin, taidekujan tarjonta oli aivan huipputasoa. Omat ostokset jäivät muutamaan tarraan, vaikka mieli olisi tehnyt ostella joka pöytä tyhjäksi.

Meikäläisen pieni ja ihana conilootti

Tunnin vetelehtimisen jälkeen käytiin koko porukalla katsomassa The Anime Manin ja akidearestin kunniavierasohjelma A Brief History of Anime. En ollut aluksi ollenkaan menossa katsomaan youtubettajien ohjelmaa, sillä vaikka tykkään The Anime Manin videoista niin en koe itseäni niin kovaksi faniksi, että heidän pitämänsä ohjelma jaksaisi kiinnostaa. Muu porukka kuitenkin halusi lähteä katsomaan, joten minut istutettiin puoli pakolla konserttisalin tuoliin. Tubettajien ohjelma osoittautui kuitenkin aika viihdyttäväksi ohjelmaksi. Jaksoin istua koko ajan sen kummmepia tuskia tuolissa ja keskittyä ohjelmaan. Molempia kunniavieraita oli hauska kuunnella ja olihan The Anime Manin ja Akin läppä ihan hyvää.

Kunniavierasohjelman jälkeen oli pikainen vessatauko ja heti perään AMV-kilpailu. Heitätteköhän kuinka tomaatteja ruudulle, kun kerron etten ollut aiemmin kertaakaan ollut katsomassa AMV-kilpailua? Olinhan aiemminkin youtubesta selaillut videoita, mutta itse AMV-kisoissa oleminen ja se tunnelma veti aivan AMV-videot uudelle tasolle. AMV-kisan videot olivat kaikki todella hyviä ja osa sai jopa kylmiä väreitä ja kovat naurut aikaiseksi. Alla yksi lempi videoni (enempää en löytänyt bloggerin avulla T-T. Laitan kuitenkin tähän yhden linkin BURN IT DOWN -videoon).


AMV-kisan jälkeen päivä olikin jo edennyt niin pitkälle, että oli pakko lähteä syömään ennen oman ohjelman pitämistä. Sitä ennen kävimme vielä kiertämässä myyntipöytäsalin. Salissa ei vaan tullut vietettyä kovin kauan aikaa, sillä se oli kuin ammuttu täyteen. Erittäin suuri miinus Animeconin luottopaikassa onkin ahdas pääsali, sillä se aivan liian pieni niin monelle myyjälle ja kävijöille. Tavaroita ei ehtinyt katsella rauhassa, kun oli pakko liikkua eteenpäin, jotta seuraavatkin saavat vuoron. Missään muussa conissa ei ole tätä ongelmaa. MangaCafe oli onneksi parin muun myyjän kanssa laitettu toiseen kerrokseen, jossa oli rauhallisempaa. Pocky-nameja tuijotellessani myyjä huomasi ohjelmajärjestäjä badgeni ja kysyi olenko saanut vankäreille ja muille kuuluvan herkkupussin. Olin aivan äimänä, sillä en olisi osannut hakea itse koko pussukkaa. Olisi ollut ihan jees, jos vänkäreille ja muulle väelle tiedotettaisiin eduista paremmi. Jos itse olisin saanut tiedon tästä edusta vasta jälkikäteen niin kyllä se olisi harmittanut. Onneksi MangaCafen porukka oli hereillä ja osasi avata suunsa.



Pockyen ja ihmislauman jälkeen lähdimme käymässä autolla viemässä tavarat, ennen syömään lähtöä. Autolle päästyämme huomasimmekin veljen kanssa, että auton tuulilasiin oli rapsahtanut parkkisakko. Voitte kuvitella fiiliksen. Veli ei ollut huomannut kylttiä, jossa kerrottiin että parkkipaikka oli ainoastaan torimyyjien käytössä tiettynä aikan ja siihen piti olla lupalappu. Eihän siinä enää itku auttanut, kun lehmä oli jo ojassa, joten siirsimme suosista auton ja lähdimme painelemaan kohti keskustaa. Kävimmekin eräässä kiinalaisessa ravintolassa, jossa oli vielä lounasaika. Lounasbuffetin ruoka oli todella hyvää ja olisi sitä voinut syödä enemmänkin. Ravintolassa oli myös aivan ihanaa henkilökuntaa ja yksi heistä innostui kehumaan asuani. Pelasti päivästä kyllä huimasti, kun tuli niin hyvä mieli ToT. Täysin vatsoin olikin sitten hyvä lähteä takaisin conipaikalle.


Olimme vähän aiottua aikaisemmin, joten pistäydyimme yhdistyspöydillä. Valitut lapset -pöytä oli aivan ihana Digimon-pehmoineen sekä kisoineen. Pöydän porukka oli myös aivan huippua, ja Iitun kanssa jäinkin heti suustani kiinni. Porukalla oli aivan upea palo hommaansa, enkä itse malta odottaa, että he saavat musikaalin valmiiksi. Harmi, kun aikaa ei enempää ollut, sillä oma ohjelma alkoi hiillostavaan jo kunnolla. Aikaisempi ohjelma kuitenkin venyi peräti 15 minuuttia, jonka aikana ehdin itse kärvistellä ja maalata kaikki kauhukuvat seinille. Itse olin kuitenkin valmistautunut sen verran hyvin, että sain aloitettua ohjelmani melko näppärästi. Ohjelmanpito meni ihan hyvin siihen nähden, että kyseessä oli ensimmäinen kerta ja homma oli muutenkin vähän hakusessa. Tiedänpä ensi kerralla, etten tee varsinaisia muistiinpanoja ollenkaan, sillä ne tuntuivat vain sotkevan ajatuksia. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, miten paljon ohjelma oli vetänyt porukkaa. Tutkintosali oli aivan täynnä, vaikka olin odottanut korkeintaan parikymmentä kuuntelijaa. Kiva ajatella, että ohjelmani oli herättänyt niinkin paljon mielenkiintoa.



Sain pidettyä ohjelmani onneksi ajan puitteissa ja ehdimme katsomaan vielä illan Animemusiikkikonserttia. Kuopion kaupunginorkesteri veti jälleen kerran erittäin hyvän ja mieleenpainuvan esityksen. Mukava huomata, että orkesteri on joka vuosi halukas tulemaan soittamaan animen ja pelien soundtrackejä. Pikkuvelikin oli aivan myyty esityksestä, eikä se tainnut ketään katsojaa kylmäksi jättää. Konsertin jälkeen lähdettiin conipaikalta. Veljelle oli kuitenkin sattunut erehdys ja tämä oli ottanut pikkusiskon työlaukun mukaan, jossa oli työavaimet sekä muut läpyskät. Tämä päättikin sitten coniviikonlopun, sillä matka takaisin kotiin kesti kuitenkin nelisen tuntia eikä kotia päästyä enää kauheammin tehnyt mieli lähteä takaisin Kuopioon. Lauantaikin oli onneksi ollut pääsääntöisesti onnistunut päivä, vaikka sunnuntaiksikin olisi mieluusti vielä jäänyt. Mutta aina ei voi voittaa. Animeconissa tuntui olevan paljon pieniä puutteita, mutta ne eivät ainakaan itseäni häirinneet niinkään. Ihmettelen toisaalta lippujen hintojen nostoa, kun ohjelma ei ollut mitään ihmeellisempää. Ja todella toivon, että Animecon ottaa onkeensa tiedottaa työntekijöitään vähän paremmin jatkossa, sillä informaation kulku tökkivän aika ajoin pahemman kerran. Mutta itselläni oli ihan jees conilauantai, joten eiköhän sitä ensi vuonnakin Animeconiin eksy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti