Winter 2018

Uusi animekausi on täällä taas. Ensin luulin, että tällä kaudella löydän todella monta mielenkiintoista sarjaa, mutta loppujen lopuksi löysinkin vain kahdeksan sarjaa. Tällä kaudella en tosin ottanut yhtään ylimääräistä sarjaa katsottavaksi, jotka eivät konseptiltaan napanneet. Tosin nämä uudet valitut sarja vaikuttavat ihan hyviltä.

Violet Evergarden

Tän sarjan piti ilmeisesti ilmestyä jo viime kaudella, mutta se olikin siirtynyt tälle kaudelle. No eipä se menoa haittaa, sill Violet Evergarden on upea ilmestys. Ekojen jaksojen jälkeen on vaikea sanoa sarjan etenemisestä, mutta tähän asti näyttää aika hyvältä. Animaatiokin on aivan henkeäsalpaavan kaunista. Ja on myös kiva katsoa tätä Netflixistä suomiteksteillä.

Citrus

Citrus on mangana melko suosittu, joten sen animesovitus oli vain ajan kysymys. Ihan kivalta tyttörakkaussarjalta tämä vaikuttaakin. Tyttöjen väliset suhteet vaikuttavat myös mielenkiintoisilta, eikä tissihuumorikaan ollut niin huonoa kuin luulin.

Darling in the FranXX

Ei kai tää ole Kill la Killin toinen tuleminen? Jouduin katsomaan päähahmoa kaksi kertaa, että sain itseni vakuutettua ettei kyseessä ole Ryuko. Mulle on tullut tavaksi katsastaa kaikki studio Triggerin tuotokset, eikä tämä sarja vaikuta kovin pahalta shounen-mecha-mäiskeeltä. Pilottien ohjaustyylit vain vaativat totuttelua.

Koi wa Ameagari no You ni

En ole suurien ikäerojen fani mutta tää sarja vaikutti niin kivalta, että pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan. Pääpari vaikuttavat sekä henkilöinä, että parina tosi kiinnostavilta, enkä parin jakson jälkeen ole löytänyt sen kummempaa moitittavaa. Toivottavasti sarja jatkaa tällä lämminhenkisellä fiiliksellä jatkossakin.

Kokkoku

Tää sarja herätti kiinnostuksen sen konseptin takia, sillä hei nuoret ja supervoimat toimii aina. Kokkoku on selvästi synkempi ja raaempi sarja verrattuna moneen muuhun samantyyliseen sarjaan. Hyvin vaikea sanoa onnistuuko sarja olemaan mitä haluaa, mutta tähän asti sarja on ollut pääasiassa viihdyttävä.

Gakuen Babysitters

Ääh, tää on niin söpö ja symppis! Lastentarhatouhu vaikuttaa tosi kivalta ja hauskalta. Saa vain nähdä ärsyynnynkö pikkulapsiin jossain vaiheesa, mutta tähän asti kaikki hyvin. Pääpojat on niin bae!

Basilisk: Ouka Ninpouchou

Pakkohan Basiliskin toinen kausikin on katsastaa. Tämä ei tosin vaikuta eroavan ensimmäisestä kaudesta ja konsepti vaikuttaa kierrättävän samat ideat kuin ekakin kausi. Ehkä tästä kuoriutuu vielä jotain, mutta tässä vaiheessa sarja vaikuttaa niin ennalta arvattavalta.

#31. Chuunibyou demo koi ga shitai!

Yuuta Togashi on aloittamassa elämänsä uudessa koulussa, mutta tätä vainoaa tämän nolo menneisyys. Yuuta kärsi nimittäin nuorempana chuunibyou-syndoomasta eli kahdeksannen-luokan-syndroomasta ja kuvittelu olevansa mahtava soturi Dark Flame Master. Syndroomassa ihminen luo itselleen itselleen uuden identiteetin ja kuvittelee olevansa joku muu ja hallitsevansa joitain suuria voimia. Usein nämä ihmiset luovat ympärilleen myös kuvitteellisen maailman, eivätkä erota enää kuvitelmaa todellisuudesta. Yuuta haluaakin lakaista kaikki muistonsa maton alle ja aloittaa alusta koulussa, jossa kukaan ei tunne tätä. Mutta kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitellusti, sillä Yuuta tapaa Rikka Takanashin, jolla on edelleen kova chuunibyou päällä. Ja tämä tyttö tuntuu tietävän Yuutan menneisyydestä Dark Flame Masterina. Kommelluksia ja hauskoja tilanteita seuraa, kun yhä useampi chuunibyousta kärsivä hahmo liittyy mukaan remmiin.

Chuunibyou demo koi ga shitai kuuluu kategoriaan animet-joita-mun-ei-pitänyt-koskaan-katsoa. Tässä taas nähdään ettei kannata sanoa ei koskaan. Niin vain siis tuli se tilanne eteen, että otin tämän sarjan katsottavaksi. Ja syy on yksinkertaisesti se, että kaipasin elämääni jotain söpöä ja hauskaa. Pidinkin aluksi Chuunibyouta pelkkänä huumorianimena, sillä sen alkupuolisko on erittäin huumoripainotteinen. Eihän sarjalla mitään syvällisempää tarkoitusta ollutkaan, mutta onnistui se kuitenkin olemaan viihdyttävä.

Olin oikeastaan melko yllättynyt miten hupsun hauska sarja oli. Oli nimittäin kyseessä sitten anime tai manga, niin olen melko nirso niiden huumorin suhteen. Chuunibyou sai mut kuitenkin nauramaan. Rikkan ja muiden hahmojen chuunibyou-syndrooman aiheuttamat tilanteet ovat vaan niin myötähäpeän ja hauskuuden ihanaa sekoitusta. Myös Yuutan reaktiot muiden hahmojen tekemisiin oli hauskaa seurattavaa, samoin kuin tämän ja Nibutanin häpeä-reaktiot, kun joku muistuttaa näiden menneisyydestä.

Sarja pitää pitkän aikaa yllä hauskaa kulissiaan, mutta sarja paljastaa sen takaa myös hahmojen synkemmän puolen. Loppua kohden sarja muuttuu paljon synkemmäksi ja dramaattisemmaksi, jolloin hyvän tuulinen huumori vähenee asteittain. Pidin siitä, että chuunibyou-syndroomalle oltiin annettu hahmojen elämässä suurikin merkitys, varsinkin Rikkan kohdalla. Mielestäni sarjan loppu puoli vetää kuitenkin vähän liian yli dramaattisuutensa kanssa, vaikka sarjan loppu kaunis olikin. Se kuitenkin vetää homman himpun verran ylidramaattiseksi, joka vei sarjalta sen lämmintä ja eloisaa tunnelmaa.

Suurin osa sarjan vetovoimasta piilee sen hahmoissa. Heitä on hauska seurata alusta loppuun asti ja joissakin hahmoissa huomaa jopa pientä kehitystä sarjan aikana. Käsittelen pikaisesti muutamia hahmoja. Yuuta Togashi on 16 vuotias nuorukainen, joka kärsi aikoinaan chuunibyousta. Yuuta oli tosi hyvä hahmo alusta loppuun asti ja pidinkin hänestä heti ensimmäisestä jaksosta lähtien. Hän ei ole tyypillinen sönköttävä, hieman nörttimäinen päämieshahmo, vaan tämä onkin usein se joka pistää tytöt ruotuun ja katsoo näiden perään. Aluksi Yuuta vain yksinkertaisesti häpesi omaa chuunibyoutaan, mutta Rikkan kautta hän oppii sarjan aikana paljon enemmän syndroomasta ja millainen hyöty siitä voi olla toisille ihmisille. Hän saakin kehitystä sarjan aikana ja kasvaa oppimaan hyväksymään oman menneisyytensä. 

Rikka Takanashi on Yuutan luokkalainen, mutta on edelleen pahan chuunibyon vallassa. Rikkan hahmo on aluksi tyypillisen energinen, mutta on silti hämmennykseen taipuvainen. Rikkan menneisyyttä avatessa tämän hahmosta paljastuu kuitenkin yhä enemmän synkkiä asioita, ja vähä vähältä paljastuu kuinka ahdistunut ja ehkä jopa hieman masentunut hahmo Rikka on. Hänen kehityksensä onkin Yuutan ohella melko suurta. Hän ei ole enää se hassuttelija, joka elää vain chuunibyou maailmassaan vaan hänestä kehittyy vahva hahmo, joka yrittää päästä irti syndroomastaan. Rikkan ja Yuutan välinen romanssi on yksi sarjan parhaita puolia. Heidän suhteensa kehityy sarjan aikana koko ajan ja he kehittyvät pelkistä naapuruksista aloittelvaksi pariskunnaksi. Rikka on siitä hauska hahmo, että tämä joutuu painimaan tunteittensa kanssa aivan erilailla kuin esimerkiksi Yuuta. Rikkan chuunibyou vaikuttaa aluksi tämän käsitykseen rakastumisesta ja ihastumisesta, mikä saakin neitosen pään enemmän pyörälle. Yuutan ja Rikkan suhde on loppujen lopuksi todella söpöä katsottavaa, varsinkin kun molemmat oppivat toisiltaan koko ajan enemmän.

Muita hahmoja ovat Sanae Dekomori, Shinka Nibutani sekä Kumin Tsuyuri. Dekomori kärsii myös chuunibyousta ja on pitää Rikkaa mestarinaan. Hän haluaa auttaa Rikkaa kaikissa taisteluissa, eli tässä tapauksessa tomaatin syönnin ja maidon juontia vastaan. Dekomori oli aluksi melko ärsyttävä hahmo, mutta opin kuitenkin pitämään hänestä sarjan edetessä yhä enemmän. Hän osoittautuu myös lopuksi mitä luotettavammaksi ystäväksi ja liittolaiseksi. Nibutani on taas koulun suoituin tyttö, luokan edustaja ja harrastaa cheerleadingiä. Hänellä on kuitenkin myös nolo menneisyys, sillä hänellä oli myös aikanaan ollut chuunibyou ja toimi nimellä Mori Summer. Nibutani yrittää myös salata menneisyytensä ja tuhota kaiken sen ajalta, ettei kukaan saisi sitä selville. Nibutani on yksiä sarjan mielenkiintoisemmista hahmoista, sillä hän pitää yllä täydellisen tytön kulissia, vaikka todellisuudessa hän on pahansisuinen ja vahva luonteinen nainen. Nibutani kuitenkin räväkyydestään huolimatta välittää muista ja ohjaa sarjan lopussa Yuutaa ja Rikkaa yhteen. Dekomori ja Nibutani ovat myls hauska parivaljakko, sillä koska Dekomori ei usko Nibutanin olevan Mori Summer niin kaksikko on koko ajan tukkanuottasilla. Näiden kahden toilailuja onkin viihdyttävää seurata ja he saivatkin aikaan parhaimmat naurut. Kumin on taas porukan vähemmälle huomiolle jäävä rauhallinnen tyttö, joka pystyy nukkumaan missä vain ja milloin vain. Olisin toivonut Kuminille suurempaa osaa sarjassa, mutta hänen aikansa jäi hieman vähälle eikä hänen hahmoonsa päässyt samalla tavalla käsiksi kuin muiden neljän.

Sarjan sivuhahmot ovat myös hauskaa katsottavaa. Varsinkin Yuutan ystävä Makoto Isshiki sekä Rikkan isosisko Tooka Takanashi. Isshiki on yllättävän sympaattinen ja ihana hahmo, jonka jutut saivat aikaan monet naurut. Hän nousikin sarjan aikana yhdeksi lempihahmokseni ja olin todella tyytyväinen, kun hänellä oli suurempi osa sarjan lopussa. Tooka on taas Rikkan isosisko, joka työskentelee kokkina. Tooka on melko vakava ilmeinen ja tunteettoman oloinen, mutta on kuitenkin lämmin ja hellä isosiskotyyppi. Häntä Rikkan chuunibyou koskettaa kaikista eniten ja on aina huolissaan siskonsa toiminnasta. Tookalla on myös yllättävän iso osa sarjassa, mutta vaikka tämä on usein rauhallinen niin ei tämä muija osaa laittaa kurittomat kakarat kuriin ja saa jopa Dekomorin syömään maitotuotteita.

Koska sarjan on tuottanut Kyoto Animation niin ei liene yllätys, että Chuunibyou demo koi ga shitain animaatio on todella nättiä. Sarjan taustat, hahmojen vaatteet ja ympäristöt ovat todella kivaa katsottavaa. Lämminhenkinen tunnelma ja kirkas valaistus tekevät sarjasta myös pirteän ja kivan katsottavan. Huumorikohatuksissa oltiin myös käytetty kivasti hahmojen eleitä ja ilmeitä sekä muita tehosteita korostamaan kohtauksen humoristisuutta. Mutta animaatio pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta taistelukohtauksissa. Kaikki sarjan taistelu- ja toimintakohatukset ovat aivan henkeäsalpaavan upeita. Aina kaikista erikoistehosteista, hahmojen liikkeisiin ja kuvakulmiin asti kohtaukset näyttävät upeilta ja toimivat todella hyvin. Harmi sinänsä, että näitä kohtauksia oli melko vähän, sillä niitä olisi katsonut mielellään enemmänkin. Hahmomallit ovat taas tyyppillisiä KyoAnin matskua suloisine kasvonpiirteineen ja kirkkaine silmineen. Hahmot ovat kuitenkin jokseenkin kaikki samannäköisiä, mikä oli vähän pettymys. Hahmoihin oltiin onneksi kuitenkin keksitty muita erottuvia piirteitä, joten hahmot eivät sekaantuneet keskenään.

Musiikiltaan sarja ei ole niin vakuuttava. Soundtrack on melko laaja, sillä sieltä löytyy kappaleita moneen lähtöön. Sarjalla onkin muutamia hyviä biisejä, varsinkin taistelu- sekä draamallisissa kohtauksissa, mutta se ei ole kovin mieleenpainuvaa. Musiikki ei vain iskenyt eikä tuntunut mitenkään erikoiselta. Sarjan alku- ja lopputunnarit olivat ihan jees katsottavaa. "Sparklyn Daydream" on ihanan pirteä ja menevä kappale, joka oikein huokuu sarjan iloisuutta ja pirteyttä. Sekä puhdasta energiaa. ZAQ:n ääni on kirkas ja valoisa, joka sopii sarjaan kuin nenän päähän. Kuitenkaan tunnari ei sävähdä omaan korvaani mitenkään erikoisesti, vaikka pidinkin siitä. Animaatioltaan tunnari nyt tietenkin loistaa. Se on kirkas sekä energinen ja sisältää hauskoja kohtauksia, jotka on synkattu ovelasti musiikkiin. Lopputunnari on hieman alkutunnarin vastakohta, sillä se on synkempi ja mystinen sekä animaatioltaan ja tunnelmaltaan. Pidin lopputunnarista hieman enemmän kuin alkutunnarsita, sillä se on hieman sekava ja outo, mutta mielenkiintoinen. "Inside Identity" on myös kiinnostava biisi, joka sitoo katsojansa ruutuun kiinni.

Summa summarum

Vaikka Chuunibyou demo koi ga shitain kaltaiset sarjat hyvin harvoin jaksavat innostaa mua, mutta tällä kertaa tykästyin sarjaan yllättävän paljon. Tämän kaltaisilla sarjoilla tarina ei ole se myyntivaltti vaan hahmot. Ja niissä Chuunibyou onnistuu erittäin hyvin. Kiinnostavat ja hauskat hahmot jaksoivat innostaa katsomaan sarjaa loppuun asti. Erittäin toimiva huumori täydentää myös sarjan humoristista menoa ja saa aikaiseksi useat hyvät naurut. Loppu oli omaan makuuni vähän turhan dramaattinen, kun miettii kuinka hilpeä ja iloinen sarja on kyseessä. Lopetus kuitenkin edisti hahmojen ja näiden välisten suhteiden kehitystä, joten ylimääräisen draaman voin antaa anteeksi. Chuunibyou demo koi ga shitai on Suositeltava-arvosanan arvoinen. Kaikki hauska ja kiva on tiiviissä paketissa, ja hyvä mieli jää päälle sarjan katsomisenkin jälkeen.

Pahispomo ja kissat - jokaisella on pehmeä puoli

Sangatsu Manga julkaisi viime joulukuussa mangauutuuden, joka erottuu mukavasti massasta. Mangan idea on ihan simppeli, eikä se yritä olla mitään muuta kuin katsaus Pomon ja tämän kissojen elämään. Odotukseni pokkaria kohtaan olivat vähän nihkeät, sillä olen omaan erittäin nirson maun huumorimangojen suhteen. Olin silti kiinnostunut siitä, sillä olin kuullut paljon hyvää. Periaatteessa pokkarissa kierrätetään samaa huumoria koko ajan ja naurut revitään tavallisista, ihan normaaleista arjen asioista joita jokainen kissanomistaja varmaan kokee.

Tämä manga osoittautui kuitenkin aivan ihanaksi! Yllätyinkin miten tuoreelta mangan huumori tuntui ja miten hyvä fiilisen sen lukemisen jälkeen jäi. Mangan yksinkertaisuus ei edes pääse häiritsemään, sillä Pomon ja kissojen parissa viihtyy niin hyvin. Pomon karskin olemuksen taakse kätkeytyvä rakkaus kissoja kohtaan ei ole mikään uusi keksintö, mutta Pahispomot ja kissat toimittaa sen kuitenkin erittäin hyvin ja hauskasti. Vitsitkään eivät toista itseään, vaan jokainen tuntuu erilaisesta samasta teemasta huolimatta. Pahispomokin tuntuu oikeasti hahmolta, joka on osa tarinaa ja jonka kuuluukin olla mukana juonessa eikä toimia vain sivustaseuraajana. Pomon olis voitu vain syhkäistä helposti johonkin nurkkaan häpeämään ja keskittyä kissoihin. Kissatkaan eivät jää vain toistensa kopioiksi vaan jokainen on eriluontoinen. Onkin kiva huomata että tämä näkyykin sitten luonteessa, että ulkonäössä.

Pokkari on erittäin nopealukuinen ja sen tulee luettuakin läpi 15-20 minuutissa. Sivuilla ei ole tekstejä otsikoiden ja pomon hahahaaha-naurun lisäksi. Eikä manga tarvitsekaan muuta ollaksen hauska! Vitsit ovat hyvin visuaalisia ja helposti tajuttavia, joka toimii tässä tapauksessa loistavasti. Pomon ja kissojen välisiin kohtauksiin saa keskittyä rauhassa ilman turhaa lörpöttelyä. Bomarn piirtää myös selkeästi ja ruutuja on helppo seurata toiseen. Pomon tyypillinen ulkonäkö ja tussatut silmät kertovat mielestäni jopa siitä, että tämän manga vähän naljailee stereotypialle. Kahden sivut kappaleet toimivat myös hyvin, sillä ne ovat ytimekkäitä ja toimivia.

Pahispomo ja kissat piti jäädä yksipokkariseksi mangaksi, mutta hei katsos kummaa toinen osa ilmeistyikin kuitenkin Japanissa. Kustantajakin on lähettänyt siitä tarjouksen, mistä olen enemmän kuin innoissani. Tällaisia helppoja ja kivoja sarjoja saisi olla enemmänkin piristämässä päivää!

Prinsessa Sakura - kuun kirous

En voi väittää etten olisi ollut innoissani, kun tämän sarjan julkaisusta. Monille mun ikäluokkalaiselle Arina Tanemuran mangat ovat varmaan olleet ensikosketus mangan ihmeelliseen maailmaa. Itselleni näin ei ollut, sillä tutustuin hänen teoksiinsa vasta pari kolme vuotta sen jälkeen kun olin harrastukseen päässyt kiinni. Tanemuran teoksilla on kuitenkin suuri merkitys harrastukseni kehittymisen suhteen ja olihan hänen aiemmat teoksensa Fullmoon wo Sagashite, Time Stranger Kyoko ja Kamikaze Kaitou Jeanne ensimmäisiä shoujo-mangoja joita olen lukenut. Nämä aiemmat teoksethan ovat kustantaneet Egmont Kustannus, joka vetäytyi mangan julkaisusta muutama vuosi takaperin, jonka jälkeen Tanemuran teoksien saamisesta Suomeen ei ollut tietoakaan. Ennen kuin nyt, kun Sangatsu Manga päätti alkaa julkaisemaan Prinsessa Sakuraa. Olen myöskin tyytyväinen julkaisuun sen takia, koska he ovat valinneet julkaisuunsa heti pidemmän sarjan. Yli kymmenen pokkarin shoujo-sarjat eivät nimittäin ole kaikista tutuin näky Suomen lehtipisteissä ja kirjakaupoissa. Nykyään tällainen sarja taitaa olla Ivrean julkaisema Ao Haru Ride. Tämän tyyppiset julkaisut ovat siis enemmän kuin tervetulleita, sillä shoujo-mangalla olisi varmaan enemmänkin kysyntää.

Prinsessa Sakura on taattua Tanemuran tuotantoa aina monimutkaisine ihmissuhteineen, hieman naiivine päähenkilöineen, yrmyine pääpoikineen ja isoine mangasilmineen. Tanemuran mangoissa on myös tyypillisesti ollut aina jokin yliluonnollinen vivahde, eikä se ole tälläkään kertaa unohtunut. Tällä kertaa yliluonnolliset asiat ovat kuitenkin eri muodossa, sillä Tanemuran sarjoissa ei olla totuttu varmaan näkemään näitä muinaisiksi hirviöiksi kutsuttuja olentoja, jotka erehdyttävästi muistuttavat yookaita. Muuten sarjan konsepti ei kuitenkaan eroa muista Tanemuran tuotoksista ja se sisältää hyvin paljon samoja elementtejä kuin hänen aiemmat teoksensakin.

Sakuran tarina tuntuu kuitenkin lähtevän kankeasti käyntiin, jonka tekijä tiedostaa itsekin omissa kommenteissaan, että sarja on hänen vaikein aloittamansa sarja. Sarja kuitenkin saa langan pätkästä kiinni melko nopeasti ja tarina paranee jo ensimmäisen pokkarin lopussa hieman pitkäveteisen alun jälkeen. Tanemuralla on jonkinlainen ihmeellinen taito saada hahmot tuntumaan kiinnostavilta. En ole mielestäni koskaan tykännyt varsinkaan hänen naishahmoistaan ensisilmäyksellä, mutta sarjojen edetessä ovat nämä osoittautuneet kuitenkin melkoisiksi tapauksiksi. Veikkaan siis vahvasti, että päähahmo Sakura sijoittuu jälleen tähän kategoriaan. Vaikka hänen hahmonsa vaikuttaa ärsyttävän naiivilta on hänen hahmossan valtavasti kasvun varaa. Enkä voi olla kieltämättä sitä tosi seikkaa, että mua kiinnostaa nähdä miten hänen ja prinssi Aoban/Ooran suhde kehittyy.

Tanemuran taidekin on ennallaan ja se näyttä upealta. Pokkarin sivut ovat yltäkylläisen täynnä kauniita, moniulotteisia piirustuksia. Aina hahmojen hulmuavista pitkistä hiuksista yksitysikohtaisiin asuihin. Tanemuran tavaramerkiksi on kuitenkin aikojen saatossa vakiintunut hahmojen isot silmät. Prinsessa Sakurassa Tanemura tuntuu ottavan irti tavallista enemmän hahmojen ilmeistä ja eleistä, sillä hahmot tuntuvat vaihtavan useammin ilmeitä kuin muissa hänen sarjoissaan. Mikä on mielestäni tosi hieno juttu. Hieman annan kuitenkin painolaadusta negatiivista palautetta, sillä joissakin kohdissa viivat näyttävät haalistuneilta ja pikselimäisiltä. Pääsääntöisesti pokkari kuitenkin näyttää hyvältä.

Mitenköhän sitä jaksaa odottaa melkein kaksi kuukautta seuraavaa osaa? Odotan jo aivan malttamattomana miten sarja jatkuu ja olisin vain halunnut jatkaa lukemista. Pokkariin sopii oikein hyvin tarttua, jos ruutujen täyteläisyys ja  kannen pinkkiys ja isot silmät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Prinsessa Sakurasta on helppo pitää ja siihen on helppo tarttua jopa sellaisen joka ei ole mangaan aiemmin tutustunut.