sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Winter 2018

Uusi animekausi on täällä taas. Ensin luulin, että tällä kaudella löydän todella monta mielenkiintoista sarjaa, mutta loppujen lopuksi löysinkin vain kahdeksan sarjaa. Tällä kaudella en tosin ottanut yhtään ylimääräistä sarjaa katsottavaksi, jotka eivät konseptiltaan napanneet. Tosin nämä uudet valitut sarja vaikuttavat ihan hyviltä.

Violet Evergarden


Tän sarjan piti ilmeisesti ilmestyä jo viime kaudella, mutta se olikin siirtynyt tälle kaudelle. No eipä se menoa haittaa, sill Violet Evergarden on upea ilmestys. Ekojen jaksojen jälkeen on vaikea sanoa sarjan etenemisestä, mutta tähän asti näyttää aika hyvältä. Animaatiokin on aivan henkeäsalpaavan kaunista. Ja on myös kiva katsoa tätä Netflixistä suomiteksteillä.


Citrus


Citrus on mangana melko suosittu, joten sen animesovitus oli vain ajan kysymys. Ihan kivalta tyttörakkaussarjalta tämä vaikuttaakin. Tyttöjen väliset suhteet vaikuttavat myös mielenkiintoisilta, eikä tissihuumorikaan ollut niin huonoa kuin luulin.


Darling in the FranXX


Ei kai tää ole Kill la Killin toinen tuleminen? Jouduin katsomaan päähahmoa kaksi kertaa, että sain itseni vakuutettua ettei kyseessä ole Ryuko. Mulle on tullut tavaksi katsastaa kaikki studio Triggerin tuotokset, eikä tämä sarja vaikuta kovin pahalta shounen-mecha-mäiskeeltä. Pilottien ohjaustyylit vain vaativat totuttelua.


Koi wa Ameagari no You ni


En ole suurien ikäerojen fani mutta tää sarja vaikutti niin kivalta, että pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan. Pääpari vaikuttavat sekä henkilöinä, että parina tosi kiinnostavilta, enkä parin jakson jälkeen ole löytänyt sen kummempaa moitittavaa. Toivottavasti sarja jatkaa tällä lämminhenkisellä fiiliksellä jatkossakin.


Kokkoku


Tää sarja herätti kiinnostuksen sen konseptin takia, sillä hei nuoret ja supervoimat toimii aina. Kokkoku on selvästi synkempi ja raaempi sarja verrattuna moneen muuhun samantyyliseen sarjaan. Hyvin vaikea sanoa onnistuuko sarja olemaan mitä haluaa, mutta tähän asti sarja on ollut pääasiassa viihdyttävä.


Gakuen Babysitters


Ääh, tää on niin söpö ja symppis! Lastentarhatouhu vaikuttaa tosi kivalta ja hauskalta. Saa vain nähdä ärsyynnynkö pikkulapsiin jossain vaiheesa, mutta tähän asti kaikki hyvin. Pääpojat on niin bae!


Basilisk: Ouka Ninpouchou


Pakkohan Basiliskin toinen kausikin on katsastaa. Tämä ei tosin vaikuta eroavan ensimmäisestä kaudesta ja konsepti vaikuttaa kierrättävän samat ideat kuin ekakin kausi. Ehkä tästä kuoriutuu vielä jotain, mutta tässä vaiheessa sarja vaikuttaa niin ennalta arvattavalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti