2017 vuotta on enää jäljellä pari päivää, joten alkaa olla hyvä aika kartoittaa kuluneen vuoden katsottuja animeja. Tämä vuosi on ollut erittäin hyvä animen katsomisen suhteen ja olenkin katsonut kuluvan vuoden aikana hyvin erilaisia sarjoja. Myös Inuyashan, joka on ollut pitkään ikuisuusprojektini, sain katsottua loppuun. Olen myös katsonut tänä vuonna monia klassikkoja ja suosikkeja, kuten Princess Tutu, Clannad, Zetsuen no Tempest, Madoka Magica ja You lie in April. Valitettavasti bloggaaminen sarjoista, joista haluaisin kirjoitella on vähän jäänyt, ja kirjoitusjono kasvaa uhkaavasti koko ajan. En halua kuitenkaan typistää sitä, sillä minulla on monesta sarjasta niin paljon sanottavaa. Mutta anyway koko vuoden saldoksi tulee 34 animea. Tarkempi jaottelu näistä alhaalla. Elokuvia tuli katsottua tänä vuonna melko vähän, mutta muuten katsoin enemmän animea kuin aikaisempina vuosina. Aiempi ennätys rikkoutui helposti. Mutta koska animea on tullut katsottua tavallista enemmän, niin mangojen lukeminen on jäänyt taasen vähän vähemmälle. Ehkä vuosi 2018 tulee olemaan parempi senkin suhteen.
Kesken
Natsume Yuujinchou
Boku no Hero Academia
Gintama
Elokuvat:
Kimi ni no wa
Bakemono no Ko
Kizumonogatari
Kuten listasta huomaa katsomiseni painottuu edelleen fantasiaan, toimintaan ja jännitykseen. Myös hyvin synkkiä sarjoja on listalla useampi. Sarjojen pituudet vaihtelevat kolmesta jaksosta aina 54 jaksoon. Suurin osa sarjoista on kuitenkin ollut yli 20 jakson mittaisia, sillä joillakin sarjoilla on useampi kausi. Olen ylpeä siitä, että olen alkanut päästä yli 24-jakson-kirouksesta, enkä ole tyytynyt vain 12 jakson sarjoihin. Pidempien sarjojen aloittaminen on edelleen haastavaa, mutta yli 20 jakson sarjat eivät tunnu enää missään. Pisin katsomani sarja tänä vuonna on kiistatta Digimon Adventures, jonka uudelleen katsomista olin jemmaillut jonkin aikaa. Lyhin sarja taas on Aoi sekai no chuushin de.
Vuoden parhaiksi katsottaviksi osoittautuivat taas Casshern Sins, Natsume Yuujinchou, Princess Tutu, Kimi ni ni wa, Clannad, Rakudai kishi no Cavalry, Yuri on Ice sekä Nanbaka. Osa näistä sarjoista olivat positiivisia yllätyksiä, kun taas toisista melkein jo tiesi niiden olevan hyviä. Muutenkin tämän vuoden animeista suurin osa on todella hyviä, eivätkä mitään pettymyksiä. Huonoimpien sarjojen kastiin kuuluvat taas Yurikuma Arashi, Aoi sekai no chuushin de sekä kaksi dropattua sarjaa; Kannazuki no Miko ja Urara Meirochou. Lesbokarhut on sellainen sarja joka vain menee yli hilseen eikä sopinut mulle yhteen. Aoi sekain kohdalla taas otin tietoisen riskin, joten sarjan huonous ei tuullut yllätyksenä. Mikot joutuivat taas dropattavaksi, koska en kestänyt mieshahmon ääntä eikä tarina napannut. Urara Meirochou taas oli vaan yksinkertaisesti tylsä.
Siinä pieni yhteenveto animevuodesta 2017. Näissä merkeissä jatketaan siis kohti uutta vuotta ja uusia haasteita. Toivottavasti teilläkin oli animen ja mangan täyteinen vuosi! Tämä jääneekin vuoden 2017 viimeiseksi postaukseksi, joten toivotan jo tässä vaiheessa oikein hyvää Uutta Vuotta 2018! Muistakaa ottaa rennosti ja katsoa paljon animea! Näkyillään ensi vuonna!
Yuki Takeya rakastaa koulua. Hän rakastaa sitä jopa niin paljon ettei haluaisi koskaan lähteä sieltä. Megurigaokan yksityinen lukio on eloisa paikka, jossa Yuki viettää leppoisaa kouluelämää tavallisen kolmosluokklaisen tavoin. Hän kuuluu koulun Kouluelämäkerhoon, johon kuuluvat myös muut hahmot; Yuuri Wakase, Kurumi Ebisuzawa, Miki Naoki, Megumi Sakura sekä kerhon koira Taroumaru. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, sillä koko iloinen ja huoleton elämä on vain illuusiota. Koko koulu ja luultavasti sen ulkopuolinenkin maailma on todellisuudessa zombiepidemian vallassa, joka on muuttanut kaikki muut koulun oppilaat ja opettajat karmeiksi zombeiksi. Yuki itse ei pysty käsittämään todellisuutta vaan uskoo edelleen, että kaikki on hyvin. Tytöt ovat linnoitautuneet kouluun ja yrittävät parhaansa mukaan selviytyä elossa barrikadien takana.
En yleensä välitä kovinkaan moe-sarjoista, sillä en ole vain koskaan tuntenut vetoa niihin. Söpöjen tyttöjen, jotka tekevät söpöjä tyttöjen juttuja, katselu ei vain yleensäkään tunnu itselleni kovin relevantilta ja usein koen tällaiset sarjat pitkästyttäviksi. Mutta Gakkou Gurashilla on ässä hihassaan, jonka takia halusin alun alkaeankin katsoa sen. Nimittäin söpön ulkokuoren alta paljastuukin rosoinen, raaka ja surullinen todellisuus, jota ei ede kirkkaat karkkivärit pysty peittämään. Kuten olettaa saattaa Gakkou Gurashin tarina on todella mielenkiintoinen. Rakastan sarjoja, jotka antavat itsestään väärän kuvan ja lopulta paljastuvatkin aivan toisenlaisiksi mitä aluksi olisi luullut. Gakkou Gurashi onnistuu myös yhdistämään söpön moe-tyylin sekä kauhu-animen. Sarja osaa olla myös yllättävä pariinkin otteeseen, varsinkin jos on onnistunut väistämään spoilereita sarjasta. Ensimmäinen jakso on mielestän yksi sarjan parhaimpia jaksoja, sillä koska siinä seurataan tarinaa Yukin näkökulmasta katsoja saa kuvan, että kaikki on hyvin. Kunnes sarja päättää vetää maton jalkojen alta ja yllättää totaalisesti. Muuten sarja ei taas toisaalta eroa muista selviytymisarjoista kuten vaikka Highschool of the Deadistä, sillä sen ideanahan on näyttää miten nuoret selviytyvät tästä zombie-epidemiasta.
Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä sarjan setup on muuten niin mielenkiintoinen. Joten onkin valitettavaa, että sarja kadottaa suurimman osan potentiaalistaan melko nopeasti. Ensimmäisen jakson jälkeen olin oikein innoissani sarjasta ja halusin malttamattomana nähdä mitä muuta se keksii. Sarjan päätarina jää kuitenkin junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa ja sarja keskittyy enemmän leikkimään koulua, kuin varsinaiseen selvitymiseen siellä. Tämä taas johtaa sarjan tylsimpiin jaksoihin. Olin oikeastaan vähällä dropata tämän sarjan, sillä se kävi omaan makuuni jo liian pitkäveteiseksi ja tylsäksi. Sarjan loppupuolella päästään jo paremmin käsiksi sarjan synkempään puoleen ja täytyy sanoa, että pari juonenkäännettä onnistuivat yllättämään ja jaksoin katsoa sarjan loppuun. Gakkou Gurashi ottaa kuitenkin loppua kohden turvallisia ratkaisuja ja sen climax loppuhuipennus lässähti hieman kasaan. Tämän lisäksi sarja jää karusti kesken, mikä vähän jätti ilkeän maun suuhun.
Sarjan kesken jääminen ei varsinaisesti itsesään ole niin suuri ongelma, mutta se mikä siitä tekee ongelman on se, että sarja ei vastaa kysymyksiin. Mitään ei selitetä ja katsoja jää aivan kuin nallin kalliolle ilman minkään sortin vastauksia. Gakkou Gurashi ehti sivuuttaa tarinan aikana mm. salaliittoteoriaa, mutta ei tartu asiaan sen kummemmin. Näin ollen viruksen, joka nyt on muuttanut ihmiset zombeiksi, alkuperää ei saada selville, kuten ei myöskään sitä, että minkälainen tilanne muualla maailmassa on. Tämä saa sarjan tuntumaan keskeneräiseltä eikä lainkaan ehjältä ja loppuun mietityltä.
Hypätään sitten sarjan hahmoihin. Gakkou Gurashilla on neljä päähahmoa; Yuki, Miki, Yuuri, Kurumi sekä lisäksi on Megumi. Kirsikkana kakun päällä Yukin kannoilla juoksentelee jatkuvasta yli-innokas Taroumaru-koira. Oikeastaan minulla ei sen kummemmin sanottavaa näistä hahmoista, sillä he ovat tavallaan kaikki melko stereotyyppisiä ja jo nähtyjä. Mutta vaikka mulla ei olekaan paljoa sanottavaa hahmoista itsessään, niin on heillä kaikilla silti jokin rooli sarjassa. Yuuri ja Megumi ovat sarjan äitihahmot, jotka kantavat vastuuta muista, Kurumi on porukan suojelija, joka költtää zombeja turpaan lapiolla, Miki on se uusi tulokas ja Yuki on liima joka pitää porukan yhdessä.
Hahmot ovat kaikki ihan kivoja tapauksia, mutta ainoastaan Yuki on muistetta. Yuki on nimittäin samalla mielenkiintoisin, että ärsyttävin hahmo koko sarjassa. Hänen huoleton ja pöljä asenteensa voisivat olla söpöjä piirteitä, mutta valitettavasti juuri nämä piirteet saavat hänet ja kaikki muut hahmot vaaraan. Yukin tapa sulkea kaikki paha pois päästään on yksi sarjan suuremmista twisteistä, mutta se ei tuntunut reilulta muita hahmoja kohtaan. Se ,että Yuki saa pysyä omassa huolettomassa pään sisäisessä maailmassa samalla, kun toiset yrittävät säilyttää henkikultansa, ei vain tuntunut oikealta. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä toisaalta Yukin luonne tuo sarjaan kivan mausteen. Katsoja nimittäin odottaa koko ajan että missää vaiheessa Yuki oikeasti napsahtaa kokonaan ja että minkäläinen se hetki tulee olemaan. Yuki ei kuitenkaan saa osakseen taustatarinaa, kuten ei Yuuri tai Megumikaan. Miki ja Kurumi saivat kaikista eniten aikaa ja näiden menneisyys käytiinkin aika hyvin läpi. Oli kuitenkin harmillista etteivät Yuuri Ja Yuki saaneet sen kummepaa sisältöä hahmoihinsa. Varsinkin Yuki, joka muutenkin tuntuu eroavan porukasta jo ennen apokalypsen alkua
Olisin myös toivonut, että hahmojen kokema stressi ja ehkä mahdollinen henkinen hajoaminen olisi tuotu paremmin esille, ja että se olisi näkynyt hahmoissa sekä heidän käyttäytymisessään. Tietenkin osviittaa tällaiselle henkiselle hajoamiselle oli esim. sarjan loppu puolella, mutta sarja käsitteli senkin asian hieman puolivillaisesti.Varsinkin Kurumin hahmossa tämä olisi voinut edes näkyä, sillä hänen hahmonsa on ainoa joka oikeasti tappaa niitä zombeja. Onkin outoa, ettei tämä näytä mitenkään vaikuttavan Kurumiin, vaikka zombiet ovat olleet ihmisiä ja tämän entisiä luokkatovereita tai opettajia. Zombien surutta mäiskiminen saakin Kurumin tuntumaan vain kylmäveriseltä tappajalta.
Gakkou Gurashin animaatio toimii yllättävän hyvin, vaikka se on kauhuanimelle epätyypillisn värikäs. Sarjan onkin tuottanut studio Lerche, joka on tuottanut mm. Assassination Classroomin sekä Danganronpa animaatiot. Olin aluksi hieman epäileväinen, että miten varsinkin hahmojen värikäs hahmosuunnittelu oikein toimii näinkin synkässä sarjassa. Olinkin yllättynyt miten hyvin sarja leikittelee sen värikkyyden ja synkkyyden välillä. Iloinen ja pirteä kohtaus voi muuttua aivan yllättäen synkäksi ja painostavaksi ja tähän riittää taustojen värityksen ja valaistuksen muuttaminen. Näiden kikkoken avulla synkemmät ja iloisemmat kohtaukset pystyttiin erottamaan toisistaan ja päästiin siirtymään paremmin kohtauksesta toiseen. Pidin varsinkin sarjan synkästä ja karusta animaatiostiosta, sillä näissä kohtaukissa näkyy sarjan kurja ja iloton totuus. Myös kaikki yksityiskohdat olivat kaunista katsottavaa varsinkinkin taustojen kanssa. Myös huumori näkyi animaatiossa mikä hieman elävöiti sarjaa. Sarjan huumori itsessään oli ihan mukiinmenevää, mutta välillä se tuntui hieman pakotetulta eikä sopinut tilanteeseen.
Hahmodesing taas on söpöä ja moemaista, mutta muuten mitenkään ihmeellistä tai muistettava. Olin kuitenkin vähän pettynyt siihen, miten sarja esitti zombiet. Nähkääs kaikki zombiet oli peitetty mustalla varjolla, jolloin näiden kasvoja tai yleensäkään ruumiiden ruhjoutuneisuutta ei voinut nähdä. Tämä oli mielestäni hieman typerää ja söi tunnelmaa. En tiedä onko takanut ollu jokin katsojaystävällisyys, mutta ei tällainen sensuuri kuitenkaan istu sarjaan mitenkään. Zombiet oli myös animoitu 3D-animaatiolla, mikä oli pääasiassa ihan ookoon näköistä. Olivathan zombiet jäykän näköisiä eivätkä ne aina istuneet sarjan taustoihin, mutta täytyy sanoa, että Lerche hoiti ne kuitenkin kunnioittettavasti.
Tykkäsin myös sarjan alkutunnarista. En aluksi välittäny sen pirteydestä ja yli-innokkaasta meiningistä, mutta sarjan edetessä tunnarin animaatiokin kehityy. Se muuttuu koko ajan synkemmäksi ja karmivammaksi mitä enemmä sarja kulkee eteenpäin ja se saa odottamaan, että kohta tapahtuu taas jotain kauheaa. Alkutunnarin musiikki taas oli ihan jees kuunneltavaa. "Friend Shitai" on pirteä ja tyypillinen moe-sarjojen biisi, joka soi päässä aina ärsyttävyyteen asti. En niinkään välittänyt siitä, mutta ajoi se silti asiansa kunnialla. Lopputunnareista ei taas niinkään ole sanottavaa, sillä niistä ei oikeastaan mikään jäänyt päähäni. Tunnarit vaihtuvat aina sarjan myötä, mutta mikään niistä ei kuitenkaan ollut kovinkaan mieleenpainuva.
Muuten sarjan OST oli aika tavallista. Sarjalla ei ollut mitään kovin joukosta erottuvaa musiikkia, eikä sitä oikeataan edes jäänyt kuuntelemaan. Musiikki vaihtuu synkemmästä iloiseen aina kohtauksen vaatiessa, mutta eivät kuitenkaan antaneet kohtauksille mitään lisäarvoa. Mutta yksi kappale jäi mieleeni ja se on "Music Box". Tämä karmivalla tavalla kaunis ja herkkä biisi toimii oikeastaan tilanteessa kuin tilnateessa. Se sopii iloisiin hetkiin, mutta voi pojat, miten se nostaa niskakarvat pystyyn jännittävissä ja pelottavissa kohtauksissa. Ja kyseessähän on siis vain käytännössä soittorasian soittoa.
Tuomio
Gakkou Gurashi ei nyt aivan yltänyt odotuksiini asti. Se ei ole varsinaisesti huono sarja, vaan se ei yksinkertaisesti osannut rakentaa itseään tarpeeksi hyvin. Sillä oli todella lupaava tarina ja kiinnostavia ideoita, mutta se ei vain toteuta itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Sarjalla ei yksinkertaisesti ole aikaa käydä kaikkia taustoja ja muita olennaisia asioita läpi, jolloin kokonaisuus jää yhtä reikäiseksi kuin hiiren syömä reikäjuusto. Sarjassa olisi ollut ainesta luoda syvempi ja monitahoisempikin tarina, mutta se ei hyödynnä tarinan parhaimpi puolia tarpeeksi ja jämähtää pelkäksi pintaraapaisuksi. Myöskään hahmoihin ei saatu tarpeeksi syvyyttä, eikä heidän mahdollisia henkisiä kärsimyksiään käsitelty tarpeeksi. Gakkou Gurashi on sotku, eikä se kaikille sovikaan. Päädynkin antamaan sarjalle arvosanaksi Harkittavan, sillä sen huonot puolet peittävät sen hyvät puolet alleen. Sillä on omat hyvät hetkensä, vaikka kokonaisuus ontuukin. Jos tykkää zombeista ja haluaa nähdä kauhuanimeltaan hieman jotain uuttaa, niin kanntaa sarjaan tutustua. Muuten sarja ei tarjoa kovinkaan mielenpainuvaa kokemusta ja saattaa jättää hieman pettymyksen maun suuhun. Jos sarjalta ei odota liikaa ja pystyy unohtamaan kaikki epäloogisuudet niin sarja on hyvinkin nautittava.
Jopa ympäri maailmaa suosioon noussut Your name näyttää olevan edelleen kovassa nosteessa, sillä sen mangasovituskin on löytänyt tiensä Suomen markkinoille. Makoto Shinkain elokuvan mangajulkaisua olin osannut odottaakin, sillä on elokuva sen verran kovassa huudossa Suomessakin. Kyseessähän on jo kolmas vai neljäs julkaisu Suomessa, joka pohjautuu johonkin elokuvaan tai sarjaan. Ilmeisesti nämä sarjat myyvät ihan hyvin, sillä vähän väliä putkahtelee uusia julkaisuja. Itsekin olen kyllä kohtalaisen hyvin viihtynyt kyseisten sarjojen parissa.
Your namen tarinaa ei varmaan tarvitse käydä sen ihmeellisemmin läpi, sillä uskoisin sen olevan kaikille edes jokseenkin tuttu. Päähahmomme on siis Mitsuha, nuori maalaistyttö, joka eräänä päivänä sattuu heräämään tokiolaisen pojan ruumiissa. Samaan aikaan kyseinen poika herää Mitsuhan ruumiissa. Pian meillä on soppa valmis täynnä komediaa, nuorten draamaa ja ajan kanssa juoksemista.
Tykästyin heti mangasovituksen kerrontatyyliin, sillä se eroaa elokuvasta jonkin verran eikä näin ollen tee mangasta täyttä elokuvan kopiota. Tietenkin mangassa asiat on kuvattava eri tavalla, koska kuva ei liiku, mutta Your namessa se on toteuttetu todella hyvin. Jotkin asiat myös poikkeavat hieman itse elokuvan tarinasta ja mielestäni manga on ainakin tähän asti selittänyt asiat jopa hieman paremmin mitä elokuva. Mangaan on tuotu myös hieman lisää sisältöä erilaisialla kohtauksilla ja katsoja pysyy paljon paremmin perässä nuorten menosta. Manga onkin yhtä vetovoimainen ja tunnelmaltaan saman tyyppinen kuin elokuvakin, jolloin siitä jää lukemisen jälkeen lämmin tunne ja sen lukemista haluaisi vain jatkaa.
Visuaalisesti mangahan ei ole yhtä näyttävän kaunis, mutta se ei edes haittaa sillä Ranmaru Kotonen kädenjälki on kivaa katsottavaa. Kotonen piirrostyyli ei ehkä ole omaleimaisin, mutta se on selkeää eivätkä ruudut tunnu liian täyteen ahdetuilta. Erityisesti pidin hahmojen ulkonäöstä, sillä ne eivät ole täysiä kopioita elokuvasta, mutta niillä on silti samat tunnistuspiirteet. Kotone osaa myös piirtää eloisia ilmeitä ja hallitsee hahmojen kehonkielen. Painolaatu on taas kerran taattua Sangatsu Mangaa ja käännöskin toimii hyvin. Jos tykkäsit Your namestä elokuvana, niin löytyy mangastakin ihan varmasti iloa tunniksi tai pariksi. Kyllähän tätä nyt passaa suositella.
Heissuli vei ja hellät tunteet! Se olisi sitten joulukuu alkanut ja joulu kolkuttelee jo pikkuhljaa ovella. Ehkä mun pitäisi tuntea jonkilaisia paineita, sillä en ole hommannut vielä kuin yhden ainoan joululahjan... Mutta siis mennään asiaan, sillä en ole ajatellut pohtia tässä postauksessa sitä, miten myöhään taas todennnäköisesti jätän kaikkien lahjojen oston. Näinä kahtena vuotena, kun blogini on ollut pystyssä, mulla on ollut tapana tehdä animeaiheista joulukalenteria. Tänä vuonna ei kuitenkaan ole sellaista luvassa. Ja siihen on kaksi syytä; ensinnäkin mulla ei riitä aika, koska koulutehtäviä pitäisi saada tehtyä ja kalentereiden tekemiseen menee kuitenkin niin paljon aikaa, vaikka yrittäisin kuinka tehdä niistä minimalistisia. Ja toiseksi, tämä on ehkä se suurin syy, mä olen vain liian laiska. En ole oikeesti edes yrittänyt asennoitua kalenterin tekemiseen, sillä mielenkiintoa sen tekemiseen ei vain ole. Ehkä ensi vuonna taas innostuisi.
Mutta älkää huoliko, sillä olen kehitellyt joulukuuksi ja itseasiassa koko ensi vuodeksi jotain muuta. Nimittäin animehaastetta. Olen tämän vuoden aikana hurahtanut aivan täysin lukuhaasteisiin, ja olenkin osallistunut eri teemaisiin ja eri pituisiin haasteisiin pitkin vuotta. Niiden innoittamana päätin lähteä kokeilemeen toimisiko samanlainen konsepti myös animen suhteen. Tällaisia haasteita ei animeskenessä mielestäni kovinkaan ole, tai ei niitä ainakaan omalle kohdalleni ole sattunut.
Kyseessähän on siis puhtaasti leikkimielinen haaste. Ohessa on 50 kohdan lista erilaisista perusteista, joilla valita katsottavaa vuonna 2018. Haasteen tavoitteena on innostaa katsomaan myös sellaisia sarjoja tai elokuva, joihin ei ensimmäisenä olisi tarttumassa. Animehaaste on myös stressitön haaste. Ei ole siis vaarallista, vaikka kaikkia 50 kohtaa ei saisikaan toteutettua tai yhdellä animella tulisi kuitanneeksi useammankin rivin. Kohtia saa myös soveltaa sen mukaan, miten itse asian näkee. Omalla tyylillään osallistuminen on siis sallittua ja ennen kaikkea suotavaa. Tärkeintä on saada uusia, yllättäviä ja ilahduttavia katsomiselämyksiä.
Haasteeseen osallistua kuka tahansa ja ilmoittautua voi joko Twitterissä (joko mun profiiliin tai haasteen omalle twitter-tilillä), kommentoimalla tähän postaukseen tai yläpalkissa olevaan Animehaaste 2018 -sivulle. Ilmoittautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, vaan haastelistan voi vaan kopioida ja tehdä itsekseenkin. Aikaa haasteen suorittamiseen on 1.12.2017 - 30.11.2018. Haasteeseen voi siis hypätä koska tahansa mukaan, vaikka keskellä vuottakin. Haastehan pyörii pääasiassa twitterissä sekä täällä blogissani, joita seuraamalla pysyt kaikista parhaiten perillä haasteen etenemisestä. Ja jos kysyttävää tulee haasteeseen tai sen kohtiin liittyen, niin aina saa tulla kysymään twitterissä tai kommenteissa.
Toivottavasti mahdollisimman moni innostuisi haasteesta, sillä yhdessä tekeminen on kaikista parasta! Toivotankin iloista animehaastetta kaikille!
Animehaaste 2018:
1.Anime, jolla on sinulle nostalgia-arvoa
2.Anime-elokuva
3.Hyvän mielen anime
4.Kiinnostuit sarjasta alkutunnarin takia
5.Klassikko
6.Maratoonattu sarja
7.Anime, joka julkaistu Suomessa
8.Anime, jossa on vakavasti sairas henkilö
9.Anime, jossa kukaan ei kuole
10.Anime lempistudioltasi
11.Vuoden 2018 uutuusanime
12.Animen päähahmo saa sinut hakkaamaan päätäsi seinään
13.Anime, jossa kokkaus on suuressa osassa
14.Anime, jonka katsomista olet suunnitellut jo pitkään
15.Mecha-sarja
16.Pelin pohjalta tehty anime
17.Anime, josta et ole aiemmin kuullut
18.Ystävän/ tutun suosittelema anime
19.Animen OST on loistava
20.Pettymyksen tuottanut anime
21.Johonkin tuoteperheeseen kuuluva anime
22.Kaverin kanssa katsottu
23.Omana syntymävuonnasi julkaistu anime
24.Fantasiasarja
25.Anime, joka ylitti odotuksesi totaalisesti
26.Animen nimessä on vähintään neljä sanaa
27.Anime, joka sai sinut rentoutumaan
28.Sarja, jonka lopputunnari oli mielestäsi hyvä
29.Anime, jossa mainitaan Suomi tai viitataan Suomeen
30.Kertaalleen katsottu
31.Anime, joka herätti voimakkaita tunteita
32.Sarja, jolla on alle 12 jaksoa
33. Yli 26 jakson pituinen sarja
34. Urheiluanime
35. Anime, jossa musiikki on tärkeässä osassa
36. Anime, jossa on samurai-hahmo
37. Sarja, joka ei sisällä rantajaksoa
38. Hahmovetoinen anime
39. Anime, jossa vietetään joulua
40. Anime, jonka lopetus hämmensi sinua
41. Sarja, jonka hahmoihin liittyy huomattavaa henkistä kasvua
42. Anime, jossa selvitetään rikos
43. Anime, jossa teknologia nykyistä kehittyneempää
44. Lyhytanime
45. Klassinen rakkausanime
46. Animen päähahmo osaa jotain mitä haluaisit itsekin osata
Oletko kuullut Hell Linkistä? Ne joilla on tarpeeksi suuri kauna toista ihmistä kohtaan, voivat päästä keskiyöllä Hell Linkin nettisivuille, ja kirjoittamalla kohteen nimen nimikenttään, lähettää kaunansa kohteen helvettiin. Pyyntöön vastaa nuori, punasilmäinen tyttö, jonka kanssa voi tehdä sopimuksen. Jos tytön kanssa solmii sopimuksen, saa haltuunsa olkinuken, jonka kaulaan on sidottu punainen nauha. Kun nauhan irrottaa nuken kaulasta, joutuu kaunan kohde suoraan helvettiin. Ihmisen lähettämisestä helvettiin täytyy kuitenkin maksaa käypä hinta; sopimuksen tekijäkin joutuu myös Helvettiin auttamatta. Tämä tietenkin tapahtuu kuoleman jälkeen.
Viimeistään nyt huomaan kuinka suuri osa twitteri on nykyään elämään, sillä Hell Girlinkin pariin päädyin, kun pyysin twitterissä kauhuanime ehdotuksia. Olin itsekin tosin laittanut sarjan katsomislistalle, mutta jostakin syystä en muistanut enää koko sarjan olemassaoloa. Nimi kuitenkin astui eteeni uudestaan, kun joku sitä ehdotti katsottavaksi. Olen nyt katsonut sarjan kaksi ensimmäistä kautta ja koen, että nyt on hyvä aika hieman puhua siitä.
Hell Girl tuntuu olevan jossakin suhteessa melko suosittu sarja, sillä se sai uuden kaudenkin tänä vuonna. Itse en taasen ole aivan varma pidinkö sarjasta vai inhosinko sitä. Sarja toimii hyvin episodimaisesti ja tähän asti kaikki kaudet ovat olleet melko lailla samanlaisia. Jokaisessa jaksossa nähdään uusi ahdingossa oleva hahmo, jonka päätöstä lähettää vihollisensa helvettiin seurataan jakson ajan. Hahmot ovat yleensä tarinan uhreja, joita on kiusttu, ahdisteltu tai tämän elämä on pilattu muulla tavalla. Välillä myös hahmo haluaa kostaa jonkun toisen puolesta, jolloin päädytään taas vetämään lanka olkinuken kaulasta. Joissakin harvoissa tapauksissa sarja kääntää asetelman päälaelleen ja roolit vaihtuvat hahmojen välillä. Tosin kaikki hahmot eivät ole mustavalkoisia ja usein katsoja joutuu miettimään ja kyseenalaistamaan kaikkia sarjan hahmoja. Ja tässä sarjassa, jos missä paha saa aina tavalla tai toisella palkkanas. Usein jopa hyvisten kustannuksella. Minua kuitenkin häiritse kuinka yksipuolisesti vain naishahmoja oli sarjassa. Lähes kaikki hahmot (paria poikkeusta lukuunottamatta) olivat tyttöjä/naisia. Varsinaisestihän tämä ei häirinnyt, mutta välillä tuntui, että vain naishahmot olivat valmiita vetämään narusta. Olisin toivonut siis enemmän miespuolisiakin hahmoja mukaan sarjaan.
Ensimmäisenä kuitenkin sarjan tarinassa vaivaa sen toistuvuus ja moniulotettomuus. Vaikka yksittäisten hahmojen tarinat ovat erilaisia ja sarja käsittelee tabumaisiakin teemoja, niin jaksot kulkevat silti samoja ratoja pitkin muuttumatta perusidealtaan miksikään. Jaksot muuttuvatkin sarjan edetessä koko ajan yllätyksettömimmiksi, mauttomiksi sekä hajuttomiksi. Hell Girlissä kuljetetaan kuitenkin koko ajan mukana pientä jatkuvaa juonielementtiä. Sarjalla on tapana aluksi vain vihjailla asioita, mutta suurempi juonikuvio saa koko ajan enemmän näkyvyyttä. Sarjalla on yleensä pari tekijää mitkä liittävät pienet tapahtumat osaksi lopullista kokonaisuutta ja sitä suurempaa tarinaa. Valitettavasti en järin välittänyt sarjan loppuhuipennuksista. Vaikka ne onnistuivat avaamaan enemmän päähahmomme menneisyyttä ja kohtaloa, niin eivät ne tuntuneet yhtä kiinnostavilta kuin sarjan yksittäiset hahmotarinat. Pidin joistakin asioista kausien loppuhuipennuksissa, mutta ne eivät vain saaneet herätettyä minkäänlaisia tunteita tai ajatuksia. Reaktioni varsinkin ensimmäisen kauden lopussa oli aika meh. Tämä oli suuri harmi, sillä sarjan vahvin osa-alue tuntuu olevan erilaisten tunteiden herättäminen.
Ja tästä täytyykin antaa sarjalle kunniaa, sillä sen yksittäiset tarinat herättävät oikein tunteiden vuoristoradan. Voisi luulla, että koska lähes aina paha saa palkkansa sarjassa niin jakosita jäisi lopulta melko hyvä maku suuhun. Jaksojen loput ovat kuitenkin pääsääntöisesti kaikkea muuta kuin tyydyttäviä ja onnellisia. Sarjan jaksot ovat nimittäin todella synkkiä, eikä niissä järin iloa tai naurua ole. Kaikki hahmot ovat jollain tasolla ahdistuneita tai jopa masentuneita, jonka lisäksi nämä joutuvat kokemaan jos mitä kauheuksia sarjan aikana. Sarjan tunnelma onkin painostava ja siitä huokuu hahmojen epätoivo omaa tilannettaan kohtaan. Hell Girl sisältääkin erittäin synkkiä ja ahdistavia aiheita kuten kiusaaminen, itsemurha, raiskaus, uhkailu, siepaus, kiristys ja murha. Suoraan sanoen tämä sarja on ahdistava, ja jotkin sen jaksoista ovat todella brutaaleja. Välillä mietinkin miksi oikein katson tätä sarjaa, sillä se tuntuu heittäytyvän sitä inhottvammaksi ja karummaksi mitä enemmän se etenee. Jotkin jaksot olivat niin oksettavia, että jotkin hyisemmistä jaksoista muistuu mieleeni vielä tänäkin päivänä.
Valitettavasti tämä jääkin Hell Girlin suurimmaksi vahvuudeksi, sillä se ei loista sen lisäksi niin hahmoissa kuin myöskään animaatiossa. Sarjan vaihtuvat hahmot eivät omaa minkäänlaista osaa varsinaisessa juonessa vaan näiden tarkoitus on olla irtonaisia hahmoja omassa tarinassaan. Kaikki hahmot ovatkin ulkonäöiltään melkein täysiä kopioita toisistaan ilman tunnistettavia piirteitä. Sarjalla on kuitenkin neljä hahmoa, jotka kulkevat koko ajan sarjan mukana ja ovatkin ainoat sen pysyvät hahmot. Suurimman roolin sarjassa saa kuitenkin eittämättä Ai. Ai on kivikasvoinen, punsilmäinen ja mustatukkainen tyttö, joka toimii aivavn kuin nukke. Vaikka Ain tarina ja mennesiyydestä sekä siitä miten tämä on päätynyt nykyiseen pestiinsä, saatiin paljon selville, niin mielestäni Ai jäi silti nelikon tylsimmäksi ja mielenkiinnottomaksi hahmoksi. En saanut hahmosta kunnollista kontaktia missään suhteessa, mikä taas osaltaan vesitti loppuhuipennuksien iskevyyttä, sillä Ain on niissä keskeisessä osassa. Muut kolme hahmoa olisivat olleet paljon mielenkiintoisempia tapauksia kuin Ai, mutta näiden taustat käydään vain pikaisesti läpi eikä heihin ehditä perehtymään yhtä paljon kuin Aihin. Tästä huolimatta heihin sai paljon paremmin yhteyden ja heidän tarinansa tuntuvat oikeasti surullisilta.
Hell Girlin vahvuus kauhuanimen saralla ei olekaan sen pelottavuus vaan se miten se onnistuu herättämään katsojassaan puistattavia ja inhottavia tuntemuksia. Animaatio loistaa sen tunnelman luonnissa, sillä se hallitsee synkät ja ahdistavat kohtaukset. Myös valoisimpiin kohtauksiin on saatu aimo annos melankolisuutta ja painostusta mukaan. Muuten sarjan animaatio on suoraan sanottuna aika kauheaa. Voisin valittaa sarjan hahmojen rumuudesta vaikka kuinka kauan, sillä en ole nähnyt yhtä surkeaa hahmoanimointia pitkään aikaan. Yksinkertaisesti sarjan hahmot eivät näytä kovin hyviltä. Ne ovat kuin suoria kopitoita toisistaan, joidenka hiustyyliä on hieman muutettu. Ilman mitään kunnon tunnistettavia tai massasta erottuvia piirteitä. Tosin suurin osa hahmoista kuuluu olla pelkkiä puun lehtiä tuulessa, jolloin näille ei olisi mitään mieltäkään keksiä mitään erikoisia tunnistuspiirteitä, joista hahmot jäisivät mieleen. Ainoastaan pääkaartille on luotu tunnistettava sekä erottuva ulkonäkö. Mutta itseä eivät niinkään häiritse hahmojen persoonattomuus vaan niiden rumuus, kuten jo mainitsin. Studio Deen ei ole kovin tunnettu laadukkaasti animoiduista sarjoista, joten tämä ei toisaalta tullut yllätyksenä. Jotkin kohtaukset näyttivät ihan hyviltä ja sarjan taustat oloivat ihan ookoo katsottavaa. Mutta hahmojen animointi olisi vaatinut aimo annoksen hiomista. Hahmojen liikkuminen näyttää välillä jäykältä ja kasvojen piirteetkin vääristyvät aivan outoihinkin lukemiin. Hell Girlissä on kuitenkin toteutettu kiinnostavasti ja uniikisti ne hetket, kun Ai kumppaneineen vetävät hahmot Helvettiin. Mikään tasalaatuinen sarja ei siis ole kyseessä animaation saralta, mutta siihen tottuu eikä siihen kiinnitä enää lopuksi niin kovasti huomiota.
Mites sitten sarjan musiikki? No, sanottakoon että se oli yllättävän hyvää. Sen OST ei ole mitenkään erikoinen tai joukosta erottuvaa, mutta sillä on muutamia hyviä biisejä, joista sarjan muistaa. Sarja on täynnä kauhuelementein maustettuja biisejä, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Biisit ovat pääsääntöisesti synkkiä ja ahdistavia, mutta joukossa on myös herkkiä sekä surullisia kappaleita. Jotkin näistä biiseistä olivat jopa omalla tavallaan helliä, mutta samalla melankolisia. Pidin eritoteen siitä, että musiikissa oltiin käytetty japanilaisia perinnesoittimia, kuten kotoa, jotka toivat mieleen vanhan Japanin. Hyviä kappaleita ovat mm. "Kumo to Rouba to Shoujo", "Jigoku Nagashi", "Aki ni Somaru" sekä "Kakugo".
Sarjan tunnarit taas ovat ihan kivaa katsottavaa. Sarjan alkutunnarit ovat mielestäni kuitenkin parempia kuin sen lopputunnarit. Ensimmäinen alkutunnari "Sakasama no Chou", on kaunis sekä mystinen kappale. Sen tunnelma on sopii hyvin sarjan henkeen ja se asettelee katsojan jo valmiiksi surulliseen sekä apeaan mielentilaan. Vaikka en aluksi lämmennyt sille, niin sarjan edetessä opin kuitenkin pitämään siitä. Alkutunnarin animaatio saa myös katsojan kiinnostuksen heräämään sarjaa kohtaan, sillä mystinen tunnelma ja synkkä animaatio saavat mielenkiinnon heräämään. Toinen alkutunnari "NightmaRe" oli myös ihan jees biisi, mutta ei noussut mielestäni ensimmäisen tunnarin tasolle. Molempien alkutunnareiden kappaleet esittää sama artisti SNoW, joka mielestäni toimii oikein hyvin, sillä hänen syvä ja tumma äänensä sopii kappaleisiin oikein hyvin. Sarjan lopputunnarit taas jäivät hieman valjummeksi kuin alkutunnarit. Molemmat tunnarit olivat rauhallisia sekä hidastempoisia biisejä, joissa on tietty herkkyys sekä melankolisuus mukana. Ne eivät kuitenkaan olleet kovin muistettavia. Toisen kauden lopputunnari "Aizome", oli kuitenkin parempi kuin ensimmäisen. Lopputunnareiden animaatio oli kuitenkin kaunista katsottavaa ja ne erosivat huomattavasti muusta animaatiosta. Sarja on muuten tunnelmaltaan synkkä ja harmaa, mutta lopputunnarit ovat täysiä vastakohtia sille, sillä niissä on käytetty kauniita värejä sekä erilaisia kukkia. Väreistä huolimatta tunnareissa on myös mukana haikeutta sekä pohjatonta surullisuutta.
Tuomio
Kaiken kaikkiaan Hell Girl oli melko ristiriitainen kokemus. Sen ahdistavat, mutta samalla kiinnostavat hahmotarinat pitivät mukanaan. Sen tunnelma oli myös hyvä ja se sai herätettyä monenlaisia tunnekuohuja aina ahdistuksesta suruun. Samalla sen episodimaisuus ja hieman pettymyksenomaiset lopetukset kuitenkin vesittivät katsomiskokemusta. Sen animaatiokaan ei myöskään järin innosta puhumaan sen puolesta. Hell Girlissä on siis monia hyviä puolia, mutta samalla siinä oli paljon sellaista mistä en järin pitänyt. Siksi tätä sarjaa on niin vaikea arvioida. Annan sarjalle kuitenkin tuomioksi Harkittava, sillä kaiken muuiden huonohkojen asioiden lisäksi sen päähahmo jäi etäiseksi ja mauttomaksi. Jos sarja kuitenkin parantaa yhtään seuraavilla kausilla, niin saatan nostaa sen arvon vielä Katsottavaksi. Jos pidät kauhusta, joka saa kiksinsä niin ahdistavista ja surullisista tapahtumista, että haluaisit vain kaivautua peiton uumeniin ja jäädä sinne talven yli, niin sarja on kuin sinulle tehty. Jos et kuitenkaan halua animeltasi kiusaamista, eläinrääkkäystä, itsemurhia ja kiristystä muun muassa, niin suosittelen, että pysyt kaukana tästä sarjasta.
Kröhöm... marraskuu on jo melkein lopussa ja itse vasta eksyin katsomaan syyskauden animetarjontaa. Jotenkin uuden kauden alkaminen oli päässyt yllättämään enkä oikein löytänyt mistään hyvää rakoa tutustua uusiin sarjoihin. No, nyt on kuitenkin uunituoreet animet tarkastettu ja niistä on ehttinyt mielipiteetkin muodostua. Tällä kaudella näyttääkin olevan melko hyviä sarjoja ja tyylilajeja löytyy laidasta laitaan. Ei siis yllätys, että valitsin tältä kaudelta jopa yksitoista sarjaa. Toivottavasti mahdollisimman moni niistä osoittautuu edes kohtuullisen hyviksi eivätkä vesitä odotuksia.
Black Clover
Päällimäiseksi ekasta jaksota jäi mieleen sen jokseenkin ärsyttävä päähahmo. Asta tuntuu vain huutavan aina puhuessaan ja oli vähän vaikea katsoa tämän tuloksettomia ponnisteluja. Gakuto Kajiwaran kokemattomuus myös kuuluu tämän työsuorituksessa, vaikka kaikki ei-huutokohdat kuulostivatkin ihan hyvältä. Muuten sarja vaikuttaa melko tavalliselta shounen-sarjalta ja minusta tuntuu, että osaan jo veikata suurimman osan juonenkäänteistä. Mutta voihan tämä sarja yllättääkin. Jos toteutus onnistuu ja Asta lopettaa turhan huutamisen niin uskon, että sarja on varmasti ainakin katsottava. Tosin olen yllättynyt, että tämä sarja saa huimat 51 jaksoa.
Just because!
Tää sarja vaikuttaa idealtaan aika simppeliltä, mutta se osaa vetää hyviä hetkiä arkisista kohtauksista. Itse tulin oikein hyvälle mielelle ensimmäisen jakson jälkeen. Juonikuviota on vielä vaikea hahmottaa, mutta odotan innolla miten kaikki hahmot saadaan liitettyä toisiinsa ja miten sarja lähtee etenemään.
Juuni Taisen
Mun ekat vaikutelmat Juuni Taisenista saivat sen tuntumaan, joltain halppisleffalta. Sen viihdyttävyys potentiaali perustuu lähes täysin tapposimulaattori meininkiin. Tapa tai tule tapetuksi on jo aika kulunut aihe, mutta toisaalta sarja iskee itseeni sen anteeksipyytelemättömällä sekä rajulla kerronnalla. Harmikseni tosin japanilaisen horroskoopin eläimillä ei vaikuttaisi olevan kummempaa syytä olla mukana, kuin antaa animaattorein pukea hahmonsa mitä oudoimpiin ja paljastavampiin asuihin. Animaatiotyylikin näyttää suoraan 2000-luvun alun sarjoista otetulta. En jaksa uskoa, että sarja rupeaa sen syvällisemmäksi, mutta toisaalta aika ajoin on ihan virkistävää katsoa näin raakaa ja elokuvamaista sarjaa.
Ousama Game The Animation
No joo, tämä sarja jos mikä vaikuttaa B-luokan kauhuleffalta. Sarjan setupista tulee mieleen Kuinka maailma pelastetaan-manga, tosin hieman raaemmassa mielessä. Uskoni tähän sarjaan ei kuitenkaan ole korkea, sillä melko tasoton animaatio ja aiemmat pettymyksen tällaisten sarjojen suhteen eivät nosta odotuksiani kovin korkealle. Jollain tasolla sarja onnistui kuitenkin herättämään mielenkiintoni, joten enköhän sarjaa tule seuraamaan jonkin aikaa.
Kino no Tabi: The Beautiful World - The Animated Series
Tää vaikuttaa tosi hyvältä sarjalta. En ole vuoden 2003 Kino no Tabia katsonut, mutta ei uusinkaan versio hullummalta vaikuta. Sarjalla on omanalaisensa melankolinen tunnelma ja se tuntuu jopa hieman unenmoiselta. Sarja ei kuitenkaan ole mikään iltasatu, sillä se tarjoilee karujakin hetkiä. Tosin sarja ei mässäile toiminnalla ja verellä, vaan se luottaa hienovaraismepaan kerrontaan. Ensimmäinen jakso kertoi myös hyvän opetuksen. Jäin kaipaamaan lisää.
Mahoutsukai no Yome
Tätä olen odottanut jo pitkän aikaa. Rakastuin mangaan aivan suunnattomasti ja animesovitusta olen kuulostellut jo tovin. Ekan jakson perusteella sarja näyttää erittäin hyvältä. Animaatio on nättiä ja tehosteet upeita, mutta jotain ehkä jäin kaipaamaan. Toivon, että anime antaa parhaan mahdollisen sovituksen näin ihanalle teokselle.
Inuyashiki
Inuyashikin mangaan ei ole tullut tutustuttua, vaikka olen nimen kuullut useampaan kertaan ja suunnitelmissa on ollut lukea mangakin. Animeversiokaan ei kuitenkaan tunnu yhtään pahalta valinnalta. Toimintaa, verta ja ahdistavaa tunnelmaa; mikä olisi sen parempaa. Animella on vahva aloitus, joten toivon että se säilyttää hohtonsa jatkossakin. Ehkä sarja saadaan kunnialla loppuunkin, sillä alkuperäinen manga-sarjakaan ei ole kovin pitkä. No, toivon ainakin kohtuullisen järkevää ja hyvää loppua.
Blend S
No pitihän tältä kaudelta valita yksi moe-sarja. Vaikka tällaiset söpöstely sarjat eivät ole useinkaan mieleeni, niin Blend S vaikuttaa sarjalta mistä voisin silti tykätä. Huumori oli ihan hyvää, hahmot vaikuttivat kivoilta ja sarjan teema hauskalta. Tuskinpa tämä muuksi muuttuu, mutta ainakin sarjan kevyt ja iloinen tunnelma jätti hyvän fiiliksen.
Konohana Kitan
Kääk! Moe-sarjoja olikin kaksi! Konohana Kitan vaikuttaa edellä mainitun lailla söpöstely-fiilistely sarjalta, mutta hieman eri konseptilla. Ja okei myönnetään, halusin katsoa tämän koska sen takana on studio Lerche. Ei tämä sarja kuitenkaan vaikuta niin yltiö sokeriselta, joten enköhän sarjaan tutustu paremmin jatkossa. Mikäs sen mukavampaa kuin katsoa turreja xD.
Houseki no Kuni
Tämä on sarja, jota kohtaan olin kaikista skeptisin. Eka jakso kuitenkin yllätti positiivisesti. Varsinkin animaatio oli hirmu nättiä, vaikka se olikin tehty 3D:nä. Mitä olen kuullut , että sarja ilmiesesti vielä parantaa edetessään, joten en malta odottaa miten sarja jatkuu.
Garo: Vanishing Line
Garoa kohtaan mulla ei ollut myöskään sen kummempia odotuksia, mutta vau mikä energiapommi tämä olikaan. Toimintaa, hikeä ja verisiä kyyneleitä; siis anime mun makuun. Sarjan animaatio oli myös kiinnostavaa katsoa, sillä siitä tuli mieleen vanhemmat animesarjat. Jos toiminta ja musiikki ovat yhtä hyviä jatkossakin, niin tämä sarja jää katsomislistalle.
Mun on täytynyt kirjoittaa tästä osasta jo pidemmän aikaa, mutta se unohtuikin muiden kiireiden alle ja pääsin siihen uudestaan käsiksi vasta nyt. Kuinka maailma pelastetaan kakkososa jatkaa samalla varmalla tyylillään kuin ensimmäinenkin ja meno vain tuntuu yltyvän. Sarja viljelee tavalliseen tapansa mautonta ja pervoa huumoria, joka kuitenkin toimii tälläkin kertaa. Melkoiset naurun pyrähdykset pokkari sai aikaan aina välillä. Tosin jotkin vitsit menevät ehkä vähän liian yli ja hipovat huonon maun rajoja. Tosin sarja ei ole alunperinkään ollut mikään siveyden sipuli, eikä se sovi läheskään kaikille lukijoille. Itseeni kuitenkin tällaiset aikuisemmille lukijoille suunnatut sarjat purevat ja on mukavaa, kun sellaista on ssatu Suomeenkin.
Sarjan toista osaa on kuitenkin kiva lukea ja se viihdyttää aikansa. Ja vaikka tahti säilyykin melkein samana kuin ensimmäisessäkin osassa ei pokkari jää tylsäksi. Mukaan on saatu uusia kasvoja, eikä naisyleisöäkään ole unohdettu, sillä pokkarissa nähdään mies kauneutta sen parhaassa muodossa ihan mukavasti.
Sarjan huonoin asia on taas sitten se, että Kuinka maailma pelastetaan jää ikävästi kesken. Kakkospokkarin lopetus oli ihan jees, mutta toisaalta olisin kaivannut enemmään syventymistä sarjan hahmoihin. Nyt sarja jäi melko pintapuoliseksi ja lyhyeksi pintalennoksi. Välipalalukemiseksi, jota ei tarvitse ottaa liian vakavasti, tämä sarja sopii kuitenkin oikein hyvin. Jos kaipaa sarjaltaan vain päätöntä ja mielivaltaista menoa kyseenalaisella huumorilla niin Kuinka maailma pelastetaan on juuri sitä. Mukavaa, että Suomeenkin on saatu tämän tyyppistä mangaa, sillä mangaskene on pysynyt monta vuotta hyvin samanlaisena Suomessa. Ehkä sitä saataisiin joskus tulevaisuudessa enemmänkin seinen ja huumori-mangaa. Kuinka maailma pelastetaan ei ole mielestäni mikään huono alku tällaisten mangojen julkaisulle ja toivonkin, että se menestyykin kohtuullisen hyvin.
On jotenkin outoa ajatella, että olen pitänyt AnimeGarden-blogia jo kaksi vuotta. Viime vuonna yksivuotissynttäreitä en muistanut tai tajunnut juhlistaa ollenkaan, vaan se lipui niine hyvineen ohitse. Nytkin vuosipäivä tuli vähän puun takaa, kun aloin selaamaan blogini historiaa. Kun perustin blogiani ajatus oli se, että tämä tulee olemaan vain pikainen päähänpisto. Uusi juttu mitä täytyi päästä kokeilemaan. Kaksi vuotta sitten nimittäin blogeilla oli paljon suurempi näkyvyys kuin nykyään, ja blogin kirjoittaminen oli jopa muodikasta. Niin vain aika on suurimmasta blogisuosiosta ajanut ohi, mutta itselle harrastus vain jäi. Aloitin blogin kirjoittamisen ihan harrastuksen pohjalta ja sinä se on pysynyt tähän päivään saakka.
Aluksihan postasin kerran viikossa, mutta nykyään kirjoittelen melkeimpä silloin, kun on sellainen fiilis. Blogini on siis ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen näiden kahden vuoden aikana, mutta toisaalta itseni kohdalla ilo kirjoittaa ja jakaa omia mietteitään kirjoitusten kautta ei ole kadonnut mihinkään. Blogitaipaleeni on siis ollut pääasiaas positiivinen eikä blogin lopettaminen olekaan käynyt mielessäni. Olen omalla tavallaan ylpeä itsestäni, että olen jaksanut näin kauan puuhastella yhden asian kanssa. Kyllästyn nimittäin uutuuksiin melko nopeasti.
Mutta nyt blogin synttäreiden kunniaksi päätin tehdä hieman erilaisen postauksen, nimittäin kertoa kymmenen suosikki animesarjaani. Päähäni ei tullut mitään syvällisempää tai uniikimpaan ideaa, mutta kuten kaveri sanoi twitterissä "koosteet ja listat on aina kivoja". Tykkään itsekin niistä, joten mennän varmoilla vesillä. Ehkä ensi vuodeksi keksin jotain erikoisempaa.
Hommahan toimii siis hyvin yksinkertaisesti. Listaan kymmenen sarjaa, jotka ovat tämänhetkisiä suosikkejani. Kerron myös lyhyesti miksi sarja on yksiä lemppareitani ja mikä siinä on erityisen onnistunutta. Sarjat eivät ole missään parhuusjärjestyksessä, sillä en vain kykene asettamaan näitä sarjoja siihen. Älkää ottako kirjoituksiani myöskään turhan vakavasti, sillä ne eivät ole tavalliseen tapaani yhtä asiallisia vaan melko rentoja. Mutta jaaritukset sikseen ja mennään asiaan. Enjoy!
Assassination Classroom
Juu, jos joku ei vielä tiennyt niin olen aivan koukussa Assassination Classroomiin. Tämä sarja onnistuu vain niin monessa asiassa keksimättä pyörää uudelleen. Huumori, animaatio, musiikki, draama, kaikki tässä sarjassa tuntuu toimivan. Onhan sarjalla heikotkin hetkensä, kuten turhat fillerijaksot, mutta mun silmissä ne eivät edes laske sarjan arvoa. Sarjan lopetus kuitenkin nostattaa sen sortin tunnemyrskyn, että se oli kuin viimeinen naula arkkuun. Olen syvässä suossa, tiedän...
Noragami
Noragami on toinen sarja, minkä varmaan jo moni tietää sen kuuluvan mun suosikkeihin. Tästä sarjasta ei vain voi ollaa tykkäämättä, sillä se onnistuu kaikessa. Jopa turhat fillerijakost on unohdettu jonnekin. Erityisesti pidin sarjan hahmoista ja heidän välisistään suhteistaan. Tykkäsin nimittäin melkein kaikista tämän sarjan hahmoista, sillä nämä ovat mielenkiintoisia, monitasoisia ja empaattisia. Varsinkin Yato ja Yukine iskivät suoraan sydämeeni. Odotan vain edelleen sitä kolmatta kautta.
Princess Tutu
En olisi uskonut, että tämäkin sarja päätyisi aikanaan suosikkilistalleni. Princess Tutu on suhteellisen tuore edustaja suosikeissani, sillä katsoin sarjan vasta pari kuukautta sitten. Mulla oli myös tiettyjä ennakkokäsityksiä sen suhteen, enkä oikein aluksi pitänyt sitä minään. Mutta vau, minkälaiseksi sarjaksi tämä osoittautuikaan. Sarjalla on paljon yllätyksiä takataskussaan, eikä kaikki mene aina kuin luulisi. Pidin myös baletti-teemasta sekä satumaisesta tunnelmasta. Lisäksi Fakir on aivan ihana poeke. Hän ansaitsee kaiken rakkauden D´x
Shokugeki no Soma
Ruokapornokin on päässyt suosikkeihini. Tällä sarjalla on melko tavallinen setuppi, mutta se toteuttaa itsensä todella hyvin. Sarja lataa kaikki paukkunsa ruuanlaittokohtauksiin ja niitä katsellessa tuntui oikeasti, että hahmot ovat nyrkkitappelussa eivätkä liesien äärellä. Shokugeki no Soman tunnelma on aina katossa ja se tarjoilee monia herkullisia hetkiä. Sarja ei kuitenkaan käy tylsäksi kokkauksien välilläkään, vaan niihin on ladattu mukavasti hyväntuulista ja energistä menoa. Sarja ei käy tylsäksi ja hahmokaartistakin löytyy jokaiselle lempihahmo, vaikka päähahmo ei kiinnostaisikaan. Lisäksi sarja näyttää aivan julmetun hyvältä. Sarjan ruokia katsoessa tulee aina väistämättä nälkä. Mitä se kertoo meikäläisestä, kun odotin ruokaporno-animen kolmatta kautta kuin kuuta nousevaa?
Code;Geass
Ensimmäinen mecha-anime, mikä sai mut todella kiinnostumaan kyseisestä genrestä. Tämä sarja on vaan niin loistava. Code:Geassissa kaikki liittyy kaikkeen ja kaikella on jokin tarkoitus, jotta päästään sarjan lopputulokseen. Sarjan paras puoli onkin sen yllätyksellisyys sekä monitahoisuus. Se ei ole vain pelkkää mecha-mättöä, vaan sarja kuljettaa useita juonielementtejä mukanaan koko ajan. Tarinaa on kerrostettu monella tavalla, eikä tässä(kään) sarjassa mikään ole itsestään selvää. Tämä sarja jos mikä osaa lyödä vasten kasvoja ja yllättää uudestaan kerta toisensa jälkee. En ole varmaan koskaan itkenyt yhtä sarjaa katsoessani näin paljon. Lisäksi sarja tekee hahmojen vastakkainasettelusta todella mielenkiintoista katsella ja kokea, kun kummankaan osapuolen taakse ei voi asettua suoraan.
AnoHana
Olen edelleen sitä mieltä, että AnoHana kuuluu draamallisten slice-of-life sarjojen kultakastiin. Sarjahan ei periaatteessa keksi mitään uutta, vaan se pelaa samoilla aineksilla kuin moni muukin saman henkinen sarja. AnoHanan taika piilee kuitenkin siinä, miten se onnistuu olemaan keskiverto animea sykähdyttävämpi ja koskettavampi. Tykkäsin eritoteen tämän sarjan hahmojen välisistä ristiriidoista ja tunnelman arkisuudesta. Elämä ja ystävyys ei todellakaan ole koko ajan karkkia ja yksisarvisten pieremiä sateenkaaria, vaan niillä on nurjatkin puolensa. Harva sarja käsittelee näin aikuismaisesti hahmojen välisiä riitoja sekä eroja ja vielä onnistuen siinä. Saanen vielä sanoa, että sarjan lopetus on yksiä katkeran suloisemmista mitä tiedän.
Death Note
Death Noten paikka suosikeissani ei tule varmaan myöskään kenellekkään yllätyksenä. Synkät, dramaattiset ja pelkäämättömät sarjat nyt ovat aina olleet mieleeni, ja ne usein keikkuvatkin suosikkilistallani paljon pidempään kuin muunlaiset sarjat. Death Note onkin ikisuosikkini ja on ollut listalla monet monet vuodet. Sarjassa mua viehätyttää eniten sen tunnelma sekä sen psykoottisuus. Sarjan ja sen hahmot (varsinkin Light) ovat niin kieroutuneita, että se on jo aivan loistavaa. Lisäksi sarjan tarinankuljetus ja jännityksen ylläpitäminen tekevät sarjasta mieluisan seurata. Eikä pidä unohtaa sarjan hahmoja, varsinkaan Lightia ja L:ää. Light on varmaan yksiä parhaimpia antagonisteja joita tiedän, ja L:n omaleimaisuus ja muistettavuus tekee hahmosta uniikin. Nämä kaksi ovatkin parhaimpia parivaljakoita joita tiedän.
Fullmetal Alchemist: Brotherhood
Tarvitseeko mun edes kertoa miksi tämä sarja on tällä listalla? Hahmot, tarina, pääpahis, musiikki, animaatio. Kaikki toimii ja se siitä.
Sakamoto desu ga?
Mietin varmaan puolituntia, että kumman sarjan laitan tähän Sakamoto desu ga?:n vai One Punch-manin. Päädyin lopulta Sakamotoon, sillä koin saavani siitä enemmän irti kuin Yhden iskun miehestä. One Punch-man on loistavaa komediaa ja sen animaatio on aivan täyttä kultaa, jolla voisi ostaa puoli Suomea, mutta se herättänyt yhtä paljon tunteita. Älkää käsittäkö väärin, sillä mielestäni se on aivan loistava anime, joka olisi varmasti ansainnut paikkansa listallani. Sakamoto desu ga? on monessa asiassa samalla viivalla kuin One Punch-man. Mutta se miksi se on yksi suosikeistani, eikä One Punch-man, on sen lopetus. Vaikka sarja on pirteä ja hauska loppuun asti, onnistuin silti kiintymään sen hahmoihin. Tämähän takoittaa siis sitä, että itkin silmät lähes päästäni sarjan lopussa. Sarjan aiheuttama tunnelataus oli niin yllättävä ja voimakas, että se ansaitsee paikkansa tällä listalla.
Love Stage!
Love Stage on varmaan ihanin ja suloisin homosarja minkä olen nähnyt. Sarjan katsomisesta on useampi vuosi, mutta jaksan silti muistella sarjaa lämmöllä. Sarjaa katoessa tunsin itseni pitkästä aikaa yläasteikäiseksi, sillä se sai mut innostumaan nuorekkaalla ja ehkä hieman lapsellisella tavalla. Sarjaa katsoessa oli ihana kihertää poikien toilailluille ja huokailla syvään söpöille punastumisille. Love Stagen lämminhenkisyys sekä hyväntuulisuus jaksavat aina pisristää ja sarjan pariin on aina mukava palata uudelleen. Lisäksi sarja on aivan tajuttoman nätti. Izumikin saa ärsyttävyytensä anteeksi, koska Ryouma on niin söötti ja herttainen. Aivan yhtä ihana kuin Yuri!!! on Icen Victor. Älkää pliis tuomitko mua! Saahan sitä vanha ihminen joskus nauttia.
Siinä olivat mun TOP 10 parhaat animesarjat. Tätä kirjoittaessani huomasin kuinka vaikeaa on valita kymmenen parasta sarjaa, sillä olisin halunnut mainita vaikka kuinka monta hyvää sarjaa lisää. Nämä sarjat kiilasivat kuitenkin muiden edelle. Kertokaa mielipiteenne kommenteissa tästä postauksesta. Tykkäsitkö? Saisiko tämän tyyppisiä postauksia olla useamminkin?
PS. joulukuun alussa alkaa muuten animen katsomishaaste, joten pysykää kuulolla. Siitä lisää tuonnempana.
PPS. alkaa uskoko MyAnimeListin suosikkilistaani, sillä en ole jaksanut päivittää sitä ajantasalle :D.
Tuhottuaan planeetta maan ovat Gauna nimiset hirviöt ajaneet ihmisroden ahtaalle ja lähes sukupuuttoon. Ainoat maapallon tuhosta selvinneet asuttavat nyt Sidonia-aluksella, jossa ihmiset valmistautuvat uuten mahdolliseen Gaunan hyökkäykseen. Nagate Tanikaze on elänyt koko ikänsä Sidonian sisuksissa, mutta jää kiinni ruuan varastamisesta ja joutuu putkaan. Nagate joutuu pilotoimaan suurta robottia ja puolustamaan kotialustaan. Pian Gauna hyökkääkin Sidonian kimppuun ja Nagaten täytyy nyt muiden pilottien ja ystäviensä - Shizuka Hoshijiron, Izana Shinatosen ja Yuhata Midorikawan - kanssa puolustamaan kotiaan ja ihmiskunnan rippeitä omalla hengellään.
Mun pitää tunnustaa, etten kovin paljoa katso tai lue scifi-aiheisia sarjoja, sillä en aina koe niitä useinkaan herättävän tarpeeksi mielenkiintoani. Toisena ovat mecha-sarjat, jotka ovat jäänet anteeksiantamattoman vähäiselle katsomisille, vaikka katsomislistalta niitä löytyy muutamia ja rakastin Code;Geassia yli kaiken. En siltikään eksy näiden genrejen pariin kovin usein, vaikka kokmeukseni niiden suhteen eivät olisikaan olleet huonoja. En vain saa aikaiseksi katsoa niitä. Mutta siihen tuli vähän aikaa muutos, kun kysyin twitterissä tyypeiltä sarjaehdotuksia. Kalmatarr ehdotti tuolloin Knights of Sidoniaa, joka jostakin syystä herätti mielenkiintoni. Olin joskus vuonna nakki ja makkara lukenut Anime-lehdestä artikkelin siitä, mutta ainoa asia mitä siitä muistan on, että sarja on kokonaan tehty 3D:nä. Ja se taisi aikoinaan olla tarpeeksi hyvä syy jättää sarja katsomatta. Päätin kuitenkin kerrankin antaa 3D-animelle mahdollisuuden.
Knights of Sidonian tarina tai setuppi ei ole mitenkään erikoinen, vaan se tekee melkeinpä kaiken mitä ihan mikä tahansa scifi-sarja tai elokuva olisi tehnyt. Tuhoutumaisillaan oleva ihmiskunta ja sitä uhkaava ulkopuolinen, avaruudesta tuleva uhka ovat elementtejä, jotka jokainen on jo varmasti nähnytkin. Hienoa sarjassa onkin ettei se ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen, vaan se tekee kunnialla sen mitä se yrittääkin. Sarja ei käy tylsäksi katsottavaksi, sillä mielenkiintoiset hahmot sekä jännittävät juonenkäänteet pitävät kiinni sarjassa. Knights of Sidoniaan on myös lisäilty uniikkeja elementtejä kuten lähes tuhoutumattomat Gaunat sekä Izanan kaltaiset ihmiset, jotka valitsevat sukupuolensa kasvaessaan. Tällaiset helmet saavat sarjan tuntumaan tuoreemmalta, eikä se ala maistumaan jo kertaalleen pureskellulta.
Paitsi vaan, että sarjan hohto lysähtää kasaan toisella kaudella. Ensimmäinen kausi teki hyvin selväksi mitä sarjan pitäisi olla ja se piti itsensä kasassa sekä asiassa hyvin. Knights of Sidonian suurin virhe onkin se, että se ottaa mukaan romantiikan. Sarja toimi jo tarpeeksi hyvin ilman päähahmojen välistä draamaa, eikä romantiikan tuomat juonielementit antaneet mielestäni sarjaan mitään. Tykkäsin kyllä tiettyjen hahmojen välisistä suhteista, mutta Nagaten ympärillä pyörivä haaremin tynkä tuntui erittäin turhalta ja typerältä. Turha draama söi aikaa muilta paljon mielenkiintoisemmilta asioilta ja sarja tuntui taantuvan melko paljon alkuasetelmastaan. Taistelut sekä niiden tuoma jännitys ja juonittelu pelastivat paljon, mutta kaikki niiden välissä tapahtuva ei auttanut viemään tarinaa eteenpäin lainkaan. Homma toimi niin kauan kun Nagate oli kuvassa yksinään. Sarja jäi myös ikävästi kesken eikä läheskään kaikki asiat tulleet selväksi. Olikin harmillista, että juuri päähahmon Nagaten meneisyys jäi niin piiloon kuin myös Norion lopullinen tavoite. Nämä asiat olivat niin suurta osaa sarjassa, että tuntui tyhmältä että anime jätti ne kokonaan puoli tiehen. Pitänee jossakin vaiheessa tarttua mangaan.
Knights of Sidonian hahmot ovat enemmän tai vähemmän stereotyyppisiä, mutta suurin osa on kuitenkin pidettäviä. Hahmoja kuitenkin vaivaa stereotypioiden lisäksi niiden tylsyys ja syvyyttömyys. Nagate on ihan tavallinen sympaattinen, kiltti sekä rohkea hahmo, joka välittää ystävistään. Harmi on vaan, ettei hänestä lähdetty kehittämään sarjan aikana paljon mielenkiintoisempaa hahmoa vaan hän jäi melko tylsäksi ja yksipuoliseksi hahmoksi. Nagatesta olisi saatu irti mitä mehukkaimpiakin yksityiskohtia sekä piirteitä, mutta valitettavasti hänen taustojaan ei sen kummemin ehditty selvittämään. Hahmokehitystäkään ei niinkään tapahsu sillä Nagate on koko ajan se sama tyhjäpää tyttöjen suhteen koko ajan. Suurin syy tähän onkin ajanpuute. Pidin kyllä Nagaten hahmosta aluksi ja siitä miten hän pieksi mechojen ohjaamisessa monet konkarit. Nagate ei kuitenkaan jaksanut enää yllättää toisella kaudella vaan tämä päätyi toistelemaan samoja kuvioita.
Muilla hahmoilla ei kunnon arvoa sarjassa olekaan. Ainoastaan Norio Kunatolla, Shizukalla sekä Izanalla tuntui olevan rooli ja paikka tarinassa. Näistakin hahmoista Norio ei saanut loppujen lopuksi mitään aikaiseksi ja Izanan rooliksi jäi vain piirittää Nagatea. Shizukan hahmolla taas on olennainen osa tarinan etenemisen kanssa ja hän on olennainen osa mukaan tulevan Tsumugin kanssa. Tsumugi on taas kiva hahmo, joka peittoaa muut naishahmot mennen tullen. Knights of Sidonian sivuhahmot taas tuntuivat monilta osin paljon kiinnostavammilta tapauksilta kuin itse päähahmot. Valitettavsti taas näihinkään hahmoihin ei ehditä sen kummemmin perehtymään, sillä he jäävät pelkiksi taustajoukoiksi, joilla ei sen ihmeellisempää tarkoitusta sarjassa ole.
Mainitsinkin jo Knights of Sidonian animaatiosta sen verran, että se on tehty kokonaan 3D-CGI-tekniikalla. Monet varmaan jo tietävätkin etten pidä 3D-animaatioita kovin suuressa arvossa, joten olin erittäin epäluuloinen sarjan animaation suhteen. Pari ensimmäistä jaksoa menikin siinä, että animaatioon tottui. Kun silmä oli ehtinyt oppia animaatioon, niin ei se enää niin pahalta näyttänyt. Aluksi sarjan animaatio oli erittäin tönkköä ja kökköä, joka näkyi vasrinkin ihmsihahmojen liikkeessä. Animaation sulavuus sekä sen laatu kuitekin paranivat sarjan edetessä ja toisella kaudella animaatiota oli jo paljon mukavampi katsella. Knights of Sidonian hahmomallit ovat melko tylsiä, joka johtuu puhtaasti alkuperäismateriaalista. Hahmot ovat hyvin realistisen näköisiä, eikä mitään yliampuvia tuntomerkkejä ole erivärisiä hiuksia lukuunottamatta. Hahmot erotti kuitenkin suhteellisen hyvin toisistaan, sillä erilaiset hiustyylit tekivät hahmojen ulkonäöistä erottuvia. Hahmojen ilmeet näyttivät tosin välillä vähän kummallisilta, varsinkin silloin kun ilmeitä yritettiin hieman liioitella. Sarjan mechat sekä taisteluosuudet taas ovat erittäin hyvin animoituja. Animaatio oli niissä kaikkein sulavinta ja kohtaukset oltiin rytmitetty oikein hyvin. Myös erilaisia kuvakulmia oltiin käyetty fiksusti ja kamera liikkuu koko ajan. Taistelukohtaukset ovatkin sarjan parhaimpia osuuksia.
Hei kaunis neito. Et vaikka lähtis yksille mun kaa?
Knights of Sidonian soundtrack on juuri sellaista mitä voisi scifi-sarjoissa kuullakkin. OST on täynnä salamyhkäisiä ja hidastempoisia biisejä, jotka tuovat mieleen avaruuden sekä taivaan kappaleet. Muutamat kappaleet ovat myös melko karmivia ja ne saavatkin väreet kulkemaan nikamia pitkin. Varsin nopeatempoista taistelumusiikkia OST:ssä on melko vähän. Näitä harvoja pyöritetään toistuvasti tempoa vaativissa kohtauksissa, mikäe ei toisaalta haitannutkaan. Kovin erikoinen sarjan soundtrack ei ole, eikä se myöskään ole kovin mieleenpainuvakaan. Se ajaa kuitenkin hyvin asiansa ja sopii sarjan tunnelmaan sekä teemaan oikein hyvin.
Sarjan ensimmäinen alkutunnari on sen parasta musiikkiantia. "Sidonia" on aivan upea kappale, joka pysäyttää katsojan kuuntelemaan sitä. angelan voimakas tulkinta sekä upea musiikki vetävät vaistamatta mukaansa. Musiikin tempo vaihtelee myös mukavasti ja laulajankin ääniala vaihtelee useastikin biisin aikana. Ainoa miinus tulee tunnarin animaatiosta. Se on synkattu hyvin musiikin tahtiin, mutta animaatio jättää melko kylmäksi. Suurin osa sen animaatiosta on poimittuja kohtauksia sarjasta, joka ei ainakaan itseäni vakuuta. Toinen alkutunnari taas oli pettymys, eikä se yllä mitenkään "Sidonian" tasolle. Se kuulostaa vain suoraan jostain armeijan marssilaulukirjasta otetulta. Lopputunnarit eivät myöskään ole mitenkään erikoisia, vaikka molemmat ovatkin ihan ookoo biisejä. Eri Kitamuran laulama "show" on mielestäni vaan hieman tylsä eikä se erotu edukseen. Toinen lopputunnari "Requiem" taas oli mielestäni huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä. Pidän Customi Z:n laulajan äänestä sekä biisin rytmistä, vaikka biisi onkin melko perus kauraa. Tosin lopputunnareidenkin animaatio on melko heikkoa. Molemmissa hologrammialus liikkuu ruudulla sinistä taustaa vasten. Kovin usein en jäänytkään kuuntelemaan lopputunnareita juuri niiden tylsän ja mitäänsanomattoman animaation takia.
Tuomio
Knights of Sidonia oli yllättävän hyvä katsomiskokemus. Se ei ole mitenkään täydellinen sarja, vaan se sortuu vähän typeriinkin ratkaisuihin. Jos sarjan huonon rytmityksen sekä pakotettujen rakkausintressejen ohi pystyy näkemään, niin Knights of Sidonia tarjoaa mitä parhainta toimintamättöä. Se onkin erinomaista viihdettä juuri jännitystä tarvitseville, sekä jos olet kova mechafani. Valitettavasti sarja jää kesken enkä jaksa usko, että tästä jatkoa on enää animen muodossa tulossa. Voin siis sanoa, että Knights of Sidonia onKatsottava sarja. Se kannattaa kuitenkin katsoa sen 3D-animaatiosta ja kompuroinnista huolimatta. Kokeilumielessä sarjaan ainakin kannattaa tutustua, jos olet yhtään kiinnostunut mecha-animesta.
.full.919770.jpg/revision/latest?cb=20130702182600)
